Sandokan on italialaisen kirjailijan Emilio Salgarin ehkä tunnetuin hahmo, rohkea ja ritarillinen merirosvopäällikkö. Sandokanista kertovia teoksia on käännetty useille eri kielille. Malesian Tiikerinä tunnetusta Sandokanista on tehty myös useita elokuvia sekä kaksi animaatiosarjaa, joista toinen on esitetty myös Suomessa.

Sandokan ja Yanez Mondo tv:n animaatiosarjasta

Sandokania ovat esittäneet muun muassa näyttelijät Kabir Bedi, Steve Reeves ja Ray Danton. Steve Reevesin tähdittämä elokuva Malesian merirosvot on nähty myös Suomessa Yle Teeman esittämänä.

Elokuvia, televisiosarjoja ja animaatioita muokkaa

Emilio Salgarin hahmoista Sandokan on toiseksi filmatisoiduin, vain Mustasta merirosvosta on tehty enemmän elokuvatulkintoja. 1960-luvulla Sandokanista tehtiin neljä elokuvaa, joissa pääosissa olivat amerikkalaiset näyttelijät: Sandokan, la tigre di Mompracem (”Sandokan, Mompracemin tiikeri”, 1963) ja Malesian merirosvot (1964), joissa Sandokanin roolia esitti amerikkalainen kehonrakentaja-näyttelijä Steve Reeves sekä Sandokan iskee takaisin (1964) ja Sandokan vastaan Sarawakin leopardi (1964), joissa Sandokanina oli Ray Danton.

Oikeana Sandokanina kuitenkin pidetään Sergio Soliman minisarjassa Sandokan nimiroolia esittänyttä Kabir Bediä, joka esiintyi Sandokanina myös pian seuranneessa jatkosarjassa Sandokan iskee takaisin. Myöhemmin Kabir Bedi palasi hänet maailmanmaineeseen nostaneeseen Sandokanin rooliin kahdessa elokuvassa, Sandokanin paluu vuonna 1996 ja Sandokanin poika vuonna 1998.

Vuonna 1992 valmistui piirretty sarja, joka löyhästi perustuu Salgarin kirjoihin ja jossa Sandokan on vääryydellä syrjäytetty Sarawakin Rajah, joka pyrkii hankkimaan takaisin valtakuntansa. Piirretty sarja on esitetty myös Suomessa MTV3-kanavalla.

Sandokan sai uuden tulkinnan italialaisen Mondo Tv:n animaattoreiden tekemänä. Sandokan, Malesian tiikeri (Sandokan, la tigre della Malesia ) valmistui vuonna 1998, jatkosarja Sandokan, Tiikeri karjuu jälleen (Sandokan, la tigre ruggisce ancora ) seurasi vuonna 2000 ja kolmantena osana tarinaan liittyi Sandokan, Tiikerin rohkeus (Sandokan, il coraggio della tigre ) vuonna 2004.

Sandokan on esiintynyt myös sarjakuvien sivuilla. Aku Ankan Taskukirjoissa 85 ja 137 tarinat Lapuanin helmi ja Masalian tiikeri ovat Sandokan-mukaelmia[1][2].

Sandokan-kirjasarja muokkaa

  • I Misteri della Jungla Nera (Mustan viidakon mysteeri) (1895)
  • Le tigri di Mompracem (Mompracemin tiikerit) (1900)
  • I pirati della Malesia (Malesian merirosvot) (1896)
  • Le due tigri (Kaksi tiikeriä) (1904)
  • Il Re del Mare (Meren valtias) (1906)
  • Alla conquista di un impero (Taistelu valtakunnasta) (1907)
  • Sandokan alla riscossa (Sandokan iskee takaisin) (1907)
  • La riconquista del Mompracem (Paluu Mompracemille) (1908)
  • Il Bramino dell'Assam (Valheellinen brahmiini) (1911)
  • La caduta di un impero (Valtakunta sortuu) (1911)
  • La rivincita di Yanez (Yanezin kosto) (1913)

Muita merkittäviä hahmoja muokkaa

  • Lady Marianna Guillonk
  • Yanez De Gomera
  • James Brooke
  • Lord James Guillonk
  • Tremal-Naik
  • Ada Corishant
  • Suyodhana

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Sandopaper e la perla di Labuan coa.inducks.org. Arkistoitu 20.3.2015. Viitattu 25.9.2016.
  2. Le due tigri coa.inducks.org. Arkistoitu 12.1.2015. Viitattu 25.9.2016.

Aiheesta muualla muokkaa