Saksan liberaalidemokraattinen puolue

Saksan liberaalidemokraattinen puolue (saks. Liberal-Demokratische Partei Deutschlands, lyh. LDPD) oli Saksan demokraattisessa tasavallassa (DDR) toiminut puolue. Puolue ei alkuvuosien jälkeen pystynyt vetämään omaa itsenäistä poliittista linjaa, vaan se tuki maata hallitsevaa Saksan sosialistista yhtenäisyyspuoluetta (SED). Puolue oli blokkipuolue, joka kuului SED:n johtamaan Kansalliseen rintamaan. Se lähetti edustajiaan DDR:n parlamenttiin, Kansankamariin sekä eri tasojen edustustoihin.

Saksan liberaalidemokraattinen puolue
Liberal-Demokratische Partei Deutschlands

Perustettu 5. heinäkuuta 1945
Lopetti 11. elokuuta 1990
Ideologia liberalismi
sosiaaliliberalismi
Poliittinen kirjo keskusta-oikeisto (1945–1948)
vasemmisto (1948–1990)
Äänenkannattaja Der Morgen

Puolueen perustaminen muokkaa

Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä korkeinta valtaa käyttänyt Neuvostoliiton sotilashallinto Saksassa, joka yleisesti tunnettiin lyhenteellä SMAD, antoi jo 10. kesäkuuta 1945 käskyn nro 2, jolla "demokraattisten ja antifasististen puolueiden" toiminta sallittiin Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä. Puolueista ensimmäinen, Saksan kommunistinen puolue rekisteröityi jo alle 24 tuntia käskyn antamisesta. 15. kesäkuuta SMAD hyväksyi Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen rekisteröintihakemuksen, 26. kesäkuuta rekisteröityi itäinen Saksan kristillisdemokraattinen unioni.

 
Wilhelm Külz

Kesäkuussa kokoontui myös ryhmä Weimarin tasavallan aikaisen Saksan demokraattisen puolueen jäseniä keskustelemaan uuden demokraattisen puolueen perustamisesta Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeelle. Ryhmään kuului mm. kunnallisvirkamies ja entinen Weimarin tasavallan kansanedustaja Wilhelm Külz, joka myöhemmin tuli toimimaan puolueen puheenjohtajana. Puolueen ohjelma valmistui nopeasti, mutta ennen puolueen rekisteröintiä haluttiin vielä selvittää kristillisdemokraattien halukkuutta yhteisen liberaalin puolueen perustamiseen. Se ei kuitenkaan suostunut hyväksymään liberaalien ajatusta uskonnon ja politiikan erottamisesta. Niinpä Saksan liberaalidemokraattinen puolue rekisteröitiin 5. heinäkuuta 1945. Perustamisjulistuksessaan se julistautui keskiluokan, virkamiesten ja yksityisyrittäjien edunvalvojaksi. Se kutsui jäsenikseen ennen muuta Weimarin tasavallan aikaisten Saksan demokraattisen puolueen ja Saksan kansanpuolueen sekä Saksalaiskansallisen kansanpuolueen maltillisia jäseniä. Toisin kuin CDU se puolusti yksityisomistusta ilman varauksia. Myös maaperän rikkauksien tuli sen mielestä kuulua yksityisille. Tämän takia se asettui myös vastustamaan kaivosten ja suuryritysten valtiollistamista. Vaikka puolueen antifasistisesta ja demokraattisesta kurssista ei ollutkaan epäillystä, se oli silti oikeistolaisin Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen puolueista.

Marraskuussa 1945 Wilhelm Külz valittiin puolueen toiseksi puheenjohtajaksi Waldemar Kochin jouduttua jättämään paikkansa puolueen sisäisten riitojen ja SMAD:n painostuksen jälkeen. Külz ohjasi puolueen läheisempään yhteistyöhön sosialistien ja SMADin kanssa.

Vuoden 1946 vielä suhteellisen vapaissa paikallisvaaleissa LDP:stä tuli SED:n jälkeen toiseksi suurin puolue. Vuoden 1948 loppupuolella, jolloin puolue vielä vastusti SED:n ylivaltapyrkimyksiä, siihen kuului yli 200 000 jäsentä, joista 23 % oli alle 25-vuotiaita.

LDP vai LDPD muokkaa

Puolueen virallinen nimilyhenne oli aluksi LDP. Vuonna 1951 puolue alkoi käyttää lyhennettä LDPD. Viimeisen D:n (Deutschlands) tarkoituksena oli korostaa puolueen mieltävän itsensä koko Saksan kansaa edustavaksi puolueeksi – mikä sopi tuolloiseen DDR:n kansallisuuspolitiikkaan. Samalla puolueen nimilyhenne yhtenäistyi muiden blokkipuolueiden kanssa. Helmikuussa 1990 puolue päätti virallisesti ottaa takaisin alkuperäisen lyhenteen LDP, korostaen näin yhteyttää alkuperäisen puolueen ja sen ideaalien kanssa.

Yritys yhteissaksalaisen puolueen perustamiseksi muokkaa

LDPD perusti heinäkuussa 1946 yhdessä läntisillä miehitysvyöhykkeillä perustettujen liberaalien puolueiden kanssa yhteissaksalaisen valiokunnan, jonka tarkoituksena oli valmistella koko Saksan alueella toimivan liberaalin puolueen perustamista. Valiokunta tapasi ensi kertaa saman vuoden marraskuussa Baijeriin kuuluvassa Coburgissa. Valiokunnan valmistelevan työn tuloksena perustettiin yhteissaksalainen Saksan demokraattinen puolue (saks. Demokratische Partei Deutschlands) Rothenburg ob der Tauberin kaupungissa 17. maaliskuuta 1947. Puolueen puheenjohtajiksi valittiin Wilhelm Külz itävyöhykkeeltä ja Theodor Heuss länsivyöhykkeiltä. Puoluehallitus antoi Külzin tehtäväksi liberaalin ja demokraattisen perustuslakiehdotuksen laatimisen yhtenäistä Saksaa varten.

Perustettu yhteinen puolue hajosi kuitenkin jo alta vuoden kuluttua sen perustamisesta. Syynä tähän oli LDPD:n osallistuminen SED:n johtamaan Saksan 1. kansankongressiin valtiollisen yhtenäisyyden ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi (1. Deutscher Volkskongreß für Einheit und gerechten Frieden). Külz ei halunnut jättää kansankongressia vain sosialistien johdettavaksi. Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeen toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajana hän halusi olla mukana ohjaamassa kongressin toimintaa ja vaikuttaa sen poliittiseen sisältöön. Hanke herätti ristiriitaisia tunteita myös itävyöhykkeen LDPD:ssä, mutta 6. tammikuuta 1948 puoluehallituksen enemmistö asettautui puheenjohtajan taakse.

Demokraattien toinen puheenjohtaja Heuss syytti kuitenkin Külziä avoimesti siitä, että hän oli kansankongressiin ilmoittautumalla asettunut tukemaan sosialisteja ja "venäläistä versiota yhteisestä Saksasta". Külziä ei myöskään kutsuttu puoluehallituksen istuntoon Frankfurt am Mainissa 18. tammikuuta 1948. Puoluehallitus hyväksyi kokouksessaan lehdistötiedotteen, jossa se vaati LDPD:tä ja sen johtajistoa "vetämään henkilökohtaiset johtopäätökset". Puolue selitti, että yhteistyö itävyöhykkeen liberaalien kanssa on "toistaiseksi" mahdotonta. Tämä merkitsi käytännössä demokraattisen puolueen loppua. Külzin kuoltua huhtikuussa 1948 ei hänelle valittu seuraajaa puolueen puheenjohtajana. Muodollisesti puoluetta ei koskaan hajotettu, vaan sen toiminta yksinkertaisesti hiipui.

LDPD blokkipuolueena muokkaa

Liberaalidemokraattinen puolue oli vuodesta 1945 sosialistien tärkein ja merkittävin vastustaja Neuvostoliiton miehitysvyöhykkeellä. Puolue veti puoleensa erityisesti nuoria, jotka suhtautuivat kriittisesti Neuvostoliiton ja saksalaisten sosialistien aloittamaan yhteiskunnan sosialisointiin. Tämän johdosta puolue joutui jo varhaisessa vaiheessa Neuvostoliiton miehitysviranomaisten ja salaisen palvelun erityistarkkailun alle. Useat puolueen "oikeistolaisfraktion" jäsenistä joutuivat Neuvostoliiton salaisen palvelun KGB:n pidättämiksi ja tuomituiksi pitkiin kuritushuonetuomioihin tai vankileireille. Tunnetuimpia tapauksia olivat Leipzigin opiskelijaneuvoston puheenjohtaja Wolfgang Natonek, joka tuomittiin marraskuussa 1948 25 vuodeksi työleirille, ja Mecklenburgin osavaltion nuoriso-osaston johtaja Arno Esch, joka pidätettiin 1949 ja vietiin Moskovaan, jossa hänet teloitettiin ampumalla 1951. Muita "puhdistuksen" kohteeksi joutuneita olivat DDR:n ensimmäisen hallituksen ulkomaankauppaministerinä toiminut Karl Hamann, joka tuomittiin 1952 15 vuodeksi kuritushuoneeseen vastuullisena maan elintarvikepulasta, ja puolueen pääsihteeri Günter Stempel, joka tuomittiin 1950 25 vuodeksi pakkotyöhön, koska tämä "ei suostunut hyväksymään DDR:n vaalilakia".

Puolueen tultua "puhdistetuksi" poliittisesti "epäluotettavista" aineksista sen johto luotsasi puolueen valtionjohdolle uskolliselle kurssille. Puolue tunnustautui "sosialismiin" ja sosialistisen yhteiskunnan rakentamiseen. Puolue lupasi myös tukea SED:n johtavaa roolia valtiossa ja yhteiskunnassa "työväenluokan etujoukkona". Muiden "blokkipuolueiden" tavoin se lähetti 52 edustajaa (10,4 % edustajista) DDR:n parlamenttiin, Kansankamariin. Puolue oli myös edustettuina piirikunta- ja piirineuvostoissa sekä paikallistason kunnallis- ja kaupunginneuvostoissa. DDR:n Kansallisen rintaman jäsenenä se lähetti myös edustajiaan erilaisiin neuvostoihin ja komiteoihin valtion eri tasoilla. Puolue oli aina myös edustettuna DDR:n valtioneuvostossa. Puolueella oli oma pää-äänenkannattaja, "Der Morgen" (Huomen).

Tärkein LDPD:n poliitikoista oli Manfred Gerlach, joka toimi vuodesta 1954 puoluesihteerinä ja vuodesta 1967 puolueen puheenjohtajana. Juuri hän ohjasi puolueen lopullisesti yhteistyökurssille SED:n kanssa. Myöhemmin hän piti puoluejohtajan ominaisuudessa yllä yhteyksiä myös Saksan liittotasavallassa toimineen Vapaan demokraattisen puolueen kanssa. LDPD oli ainoa blokkipuolueista, jonka johdolle DDR ja Neuvostoliitto sallivat yhteydenpidon vastaavan länsipuolueen kanssa. Toisaalta yhteydenpito oli tarkasti kontrolloitua.

Mihail Gorbatšovin aloitettua Neuvostoliiton uudistuspolitiikan 1980-luvun puolivälissä Gerlach ohjasi LDPD:tä itsenäisempään suuntaan. Hän alkoi vaatia myös DDR:ään Neuvostoliiton tapaisia taloudellisia ja poliittisia uudistuksia, joutuen täten konfliktiin SED:n johdon kanssa. Tämä yritti useaan otteeseen syöstä Gerlachin puolueen johdosta, mutta yrityksen jäivät tuloksettomiksi. Puolueen uudesta kurssista rohkaistunut kenttäväki ei suostunut SED:n saneluun, vaan asettui puheenjohtajansa taakse.

LDPD:n loppu muokkaa

 
Hans Loch (puolueen pj. 1952–60) vuonna 1951.

Syksyllä 1989 DDR:n vakiintunut poliittinen järjestelmä alkoi horjua joukkomielenosoitusten ja länteen suuntautuneen muuttoliikkeen paineessa. Samalla maahan alkoi syntyä vapaan kansalaisaktivismin tuloksena uusia poliittisia ryhmittymiä ja toimintaryhmiä. LDPD sanoutui blokkipuolueista ensimmäisenä avoimesti irti SED:n johtamasta sosialistisesta hallinnosta. 17. syyskuuta 1989 puolueen puheenjohtaja Manfred Gerlach sanoutui lopullisesti irti SED:stä ja sen politiikasta. Puolue jätti 4. joulukuuta yhdessä kristillisdemokraattien kanssa DDR:n Kansallisen rintaman. Kaksi päivää myöhemmin, 6. joulukuuta, Manfred Gerlachista tuli Egon Krenzin seuraaja DDR:n valtioneuvoston puheenjohtajana eli DDR:n valtionpäämiehenä.

Syksyn 1989 jälkeen LDPD pyrki esiintymään uutena liberaalina voimana DDR:ssä. Se solmi myös avoimet suhteet Saksan liittotasavallan Vapaisiin demokraatteihin, jotka tukivat LDPD:tä monin tavoin, niin taloudellisesti, organisatorisesti kuin henkisestikin. Helmikuun 10. 1990, puolue valitsi itselleen Dresdenissä uuden puheenjohtajan, Rainer Ortlebin. Samalla puolue pudotti nimilyhenteestään pois jälkimmäisen D:n, käyttäen alkuperäistä lyhennettä LDP. Täten puolue pyrki korostamaan yhteyttään "vanhaan" liberaalidemokraattiseen puolueeseen, joka oli vapaasti järjestäytynyt sekä aidosti liberaali ja demokraattinen kansalaisliike ja joka oli vastustanut SED:n ylivaltapyrkimyksiä. Käytännössä puolue ei kuitenkaan tehnyt juurikaan omaa sisäistä selvitystyötään sen omasta roolista DDR:n poliittisen järjestelmän vakiinnuttajana ja ylläpitäjänä. Tämä tuli kostautumaan seuraavina viikkoina.

 
Puolueen puheenjohtaja Manfred Gerlach vuonna 1986.

Ensimmäisten (ja viimeisten) vapaiden kansankamarivaalien alla maaliskuussa 1990 LDP perusti uusien DDR:ssä syntyneiden liberaalien puolueiden kanssa yhteisen vaaliliiton, Vapaiden demokraattien liiton (saks. Bund Freier Demokraten). Vaikka vaaliliitto sai huomattavaa apua läntiseltä Vapaalta demokraattiselta puolueelta, se sai vain 21 kansanedustajaa Kansankamariin. Elokuun 11.päivänä vuonna 1990 LDP päätti yhdessä muiden Vapaiden demokraattien liiton puolueiden kanssa lopettaa toimintansa ja yhdistyä läntisiin vapaisiin demokraatteihin.