Saburō Sakai
Saburō Sakai (jap. 坂井三郎, 26. elokuuta 1916 – 22. syyskuuta 2000) oli Japanin keisarillisen laivaston hävittäjälentäjä. Toisen maailmansodan alussa Sakai oli alikersantti ja yleni laivaston aliupseeriarvoissa pursimieheksi ja edelleen sotilasmestariksi. Hänet ylennettiin vielä aliluutnantiksi ja edelleen luutnantiksi ennen sodan loppua.
| Saburō Sakai | |
|---|---|
| 坂井三郎 | |
 Saburō Sakai |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 26. elokuuta 1916 Saga, Japani |
| Kuollut | 22. syyskuuta 2000 (84 vuotta) Kanagawa, Japani |
| Kansalaisuus | japanilainen |
| Ammatti | alkuun Samurain poika viljelijäperheestä, sittemmin merimies (sotilasmatruusi) ja lopuksi kirjantekijä omassa painoyrityksessä |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) |
 Japani |
| Palvelusvuodet | 1933–1945 |
| Taistelut ja sodat | Toinen maailmansota |
| Sotilasarvo | aliluutnantti |
| Joukko-osasto | 12. lentorykmentti (Kiinan rintamalla), Tainanin lentorykmentti, Yokosukan lentorykmentti |
Nuoruus ja värväytyminen muokkaa
Sakai oli lähtöisin köyhistä oloista Sagan pikkukaupungin seudulta. Maakunnassa elettiin Sakain syntymän aikoihin vielä bushido-sääntöjen eli hagakuren mukaan. Sakain koti oli pikkutilalla, jonka hänen esivanhempansa olivat perustaneet samuraiden etuoikeuksien ja yhteiskuntaluokan poistuttua Japanin uudistuksissa.[1] Hän pääsi oppikouluun Tokiossa asuvan setänsä kustannettua opinnot. Hän menestyi siellä keskinkertaisesti ja alkoi rettelöidä, mikä johti Sakain erottamiseen, hänen sukunsa ja kylänsä pettymykseksi.
Päästäkseen tilanteesta Sakai värväytyi laivastoon toukokuussa 1931, ja palveli alokasaikansa jälkeen Kirishima- ja Haruna-taistelulaivoilla. Hänet määrättiin matruusiksi Harunan tykkitornin miehistöön ja yleni aliupseeriksi.[1] Vuonna 1937 Sakai haki ja tuli hyväksytyksi lentäjäkurssille. Hän valmistui kurssinsa parhaana. Hän mainitsee muistelmissaan saaneensa tästä saavutuksestaan keisarin palkinnon, joka oli keisarillisella krysanteemikuviolla koristettu hopeinen taskukello.
Kiinan sota muokkaa
Vuonna 1938 Sakai komennettiin Kiinaan, missä käytiin parhaillaan Kiinan–Japanin sotaa. Sakaista kirjoitettiin Japanin lehdistössä sen jälkeen, kun hän erään tukikohtaan tehdyn ilmahyökkäyksen aikana oli ainoa ilmaan päässyt lentäjä, ja lisäksi haavoittunut lievästi. Hänen onnistui tavoittaa SB-2-pommikone Mitsubishi A5M-hävittäjällään ja tulittaa sitä, mutta polttoaineen vähyyden vuoksi hänen täytyi palata, eikä pudotusta voitu varmistaa. Sakai palveli Kiinassa vuoteen 1941 saakka saavuttaen kaksi varmaa pudotusta A5M- ja A6M-hävittäjillä.
Tyynenmeren sota muokkaa
Sakai ampui toisessa maailmansodassa alas 64 viholliskonetta. Hän lensi pääasiassa Mitsubishi A6M2 Reisen -hävittäjillä. Hän sai tukialuskoulutuksen, mutta läpäistyään sen parhain arvosanoin hän ei koskaan lentänyt tukialuksilta - vaan suoritti kaikki lentonsa maatukikohdista. Huhtikuussa 1942 hänet komennettiin Uuden-Guinean Laeen, missä hän palveli haavoittumiseensa saakka.
Sakai käytti ilmassa aina omaa harkintaansa. Esimerkiksi 28. helmikuuta 1942 Sakai partioi yksin Jaavalla, kun hän havaitsi Surabayain itäpuolella yksinäisen DC-3-koneen. Sakai halusi tarkkailla aseetonta konetta ja lensi sen vierelle. Kun hän näki ”Dakotan” ikkunasta kahden lapsen ja vaaleatukkaisen naisen tarkkailevan vihollishävittäjää, päätti hän olla hyökkäämättä ja antaa koneen jatkaa matkaa rauhassa.[2]
Saburō Sakai taisteli niin kutsutun Tainanin prikaatin alaisena. Hänen esimiehenään toimi "Rabaulin Richthofeniksi" kutsuttu luutnantti Junichi Sasai, jolle Sakai kokeneempana opetti erityisesti kaartotaistelua.[2]Alikersantti Toshiaki Honda taasen toimi tavanomaisesti Sakain siipimiehenä. Kummatkin kaatuivat myöhemmin ja heidät ylennettiin postuumisti, Sasai kapteeniluutnantiksi ja Honda ylikersantiksi. Honda oli ennen kaatumistaan siirretty toiseen yksikköön, eikä kuollessaan enää lentänyt Sakain kanssa. Honda itse oli vastustanut siirtoa.[2]
Ainakin 40 Sakain ilmavoitoista on kyetty todentamaan tarkasti liittoutuneiden arkistoista, ja hänen ilmataistelunsa Julian ”Pug” Southerlandin ohjaaman Grumman F4F Wildcat -koneen kanssa 14. elokuuta 1942 Guadalcanalin yllä on yksi toisen maailmansodan parhaiten dokumentoiduista ilmataisteluista.
Välittömästi tämän ilmataistelun jälkeen Sakai syöksyi pommikonemuodostelman sisään ja joutui taka-ampujien torjuntatuleen. Myöhemmin niiden oletettiin olleen Grumman TBF Avenger -torpedopommittajia, joiden yleinen muoto muistuttaa F4F-tyyppiä. Tutkimuksissa on selvinnyt kuitenkin, että laivaston koneet olivat tosiasiassa Douglas SBD Dauntless -syöksypommittajia.[2]
Sakai haavoittui taka-ampujien torjuntatulessa vakavasti päähän ja oikeaan silmään halvaantuen osittain tilapäisesti.[3] Kotimaassa hänen näkönsä pelastamiseksi tehty leikkaus ilman anestesiaa onnistui osittain, ja hänen vasemman silmänsä näkökyky palautui ennalleen.
Sodan loppuvaiheet muokkaa
Toivuttuaan Sakai palasi lentopalvelukseen ja toimi aluksi lentokouluttajana. Hän anoi pääsyä takaisin laivuepalvelukseen, ja saavutti sodan lopulla vielä neljä ilmavoittoa. Iwo Jiman saarella palvellessaan hän oli vähällä joutua alasammutuksi kesäkuussa 1944, sillä hän ei tunnistanut ajoissa Yhdysvaltain F6F Hellcat -hävittäjiä näkövammansa vuoksi. Hänen onnistui kuitenkin paeta niiden saarrostuksesta Iwo Jiman ylle, jolloin japanilainen ilmatorjuntatuli karkotti yhdysvaltalaishävittäjät.
Sakai evakuoitiin 4. heinäkuuta toisessa ryhmässä sotilasarvonsa mukaisesti yhdessä kymmenen muun kanssa.
Sodan loppuajat hän toimi uusien konetyyppien muun muassa Shiden-Kai ”George” -koelentäjänä sekä kouluttajana. Aivan sodan viime hetkinä 17. elokuuta 1945, kaksi päivää Japanin antautumisilmoituksen jälkeen (antautumisasiakirjat allekirjoitettiin (2. syyskuuta 1945), Sakai lähti kolmen Shiden-Kain ja 14 Zero-hävittäjän ryhmän kanssa torjumaan neljää valokuvatiedustelulennolla ollutta Consolidated B-32 Dominatoria.[2].Yhdysvaltain joukot uusivat valokuvaustiedustelun seuraavana päivänä kahdella B-32-koneella, jolloin 6 000 metrissä lentänyt tiedustelukone pääsi pakoon kohtaamatta japanilaiskoneita. 3 000 metrissä lentänyttä luutnantti John M. Anderssonin konetta vastaan hyökkäsi sotilasmestari Sadamu Komachi Shiden-Kailla. B-32 sai vakavia vaurioita, ja onnistui vain vaivoin palaaman Okinawalle. Koneen miehistöstä ylikersantti Joseph Lacharite haavoittui pahoin ja kersantti Anthony Marchione sai surmansa viimeisenä yhdysvaltalaisena toisessa maailmansodassa.[2]
Sodan jälkeen muokkaa
Vuonna 1957 Sakai kirjoitti Samurai-muistelmateoksen. Sakai kuvailee siinä laivaston alokasaikaa ja sen raakoja ja mielivaltaisia sekä usein kollektiivisia rangaistuksia mahdollisista virheistä. Tämä juurrutti häneen vihan aliupseereiden epäinhimillisyyttä kohtaan.[1]
Sakai kuvailee, että vain vuotta ennen yhdysvaltalaisten maihinnousua Iwo Jima oli täysin linnoittamaton kalliosaari, jonka miehitys olisi ollut yhdysvaltalaisille rutiinityö.
Hän kertoo yksinkertaisesti japanilaisten tavasta evakuoida väkeä hylättäväksi päätetyistä tukikohdista. Poispääsyjärjestyksen ratkaisi tarkoin vanhan sotilaallisen kastijärjestelmän mukaisesti sotilasarvo muuta huomioon ottamatta. Hänet itsensä tosin haettiin myöhemmin erikseen lähetetyllä lentokoneella, koska varsinainen evakuointilaivue tuli täyteen ennen häntä ja hänen ryhmänsä vuoroa.
Sakai kuvailee myös ristiriitaansa perinteensä mukaisen kunniantunnon ja toivottoman taistelun välillä heinäkuun 2. päivä 1944 täydellistä ilmaylivoimaa vastaan tehdyn epäonnistuneen tehtävän jälkeen. Tehtävän lopuksi hänet ja muut saattohävittäjät oli määrätty itsemurhatehtävään yhdessä torpedopommittajien kanssa. Määräyksenä oli törmätä yhdysvaltalaisiin laivoihin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun lentäjille annettiin tietoinen käsky tarkoituksellisesti uhrata itsensä.[4] Sakai tuo teoksessaan samalla esille, että varsinaisiin kamikaze-lentäjiin oli vapaaehtoisesti ilmoittautuneita halukkaita joukoittain. Myös hän itse ilmoittautui useasti, mutta hänen esimiehensä hylkäsi anomukset.
Partioivat F6F-hävittäjät torjuivat osaston, ja Sakain onnistui siipimiehineen vaivoin paeta kumpupilveen. Jatkaessaan lentoa hän tekee eron todellisen voitonmahdollisuuden ja sokean perinnetietoisuuden välillä, koska toteaa, ettei tehtävän suorittamiseen ole mitään mahdollisuutta. Kuitenkin hänen toverinsa jäisivät siihen uskoon, että tehtävä olisi onnistunut tai että he olisivat saaneet sankarikuoleman. Hän pitää tätä moraalittomana.
Hän palasi siipimiestensä kanssa lentueen joutuessa lentämään ukkosmyrskyn läpi, ja hän piti tätä lentosuoritusta sekä selviytymistä vihollisista osoituksena näiden lentäjien kyvyistä ja arvosta. Myös mukana olleet toinen ässä Kinsuke Mutō sekä erään torpedopommittajan lentäjä tekivät erikseen saman päätöksen.[5]
Sakai oli pitkään kihloissa arvostetun suvun tyttären Fujiko Niorin kanssa, mutta Sakai purki kihlauksen haavoituttuaan. Sakai katsoi itsensä hylkiöksi, joka ei olisi arvollinen aviomies tuon kaltaiselle tytölle. Hän meni naimisiin sodan lopussa tokiolaisen serkkunsa Hatsujon kanssa. Avioliitto oli hänen kertomansa mukaan onnellinen, mutta päättyi lapsettomana jo pian vaimon kuoltua lyhyen sairauden jälkeen.[1] Fujiko ja Hatsujo olivat ystäviä ja he tekivät yhdessä Sakaille jo sodan alussa kuuluisan valkoisen vyön, johon he kadunkulmassa seisten keräsivät punaisen ompeleen 998:lta ohi kulkeneelta naiselta – kuten lukemattomat japanilaisten sotilaiden äidit, vaimot, morsiamet, sisaret ja serkut tekivät.
Sakai meni myöhemmin naimisiin uudelleen, ja hänellä oli tytär ja poika toisesta avioliitostaan.
Sodan jälkeen Sakai ryhtyi kirjapainoyrittäjäksi. Hän etsi ja otti yrityksensä palvelukseen useita kaatuneiden taistelutovereidensa leskiä ja veljiä sen alkaessa menestyä.[6] 1982 hän tapasi erään häntä tulittaneista SBD:en taka-ampujista, Harold L. Jonesin.[2] Huolimatta oikean silmän sokeudesta ja haavoittumisesta saadusta invaliditeetista Sakai oli siviilissä tasokas golfaaja.[2]
Syitä kuuluisuuteen muokkaa
Japani oli hävinnyt sodan, joten Henry Sakaidan mukaan: useita lentopäiväkirjoja ja lentoyksiköiden raportteja tuhottiin. Mikäli nämä olisivat säästyneet, niin usean japanilaisen lentäjän kohdalla olisi pudotustilastoja voitu näillä keinoin varmentaa. Tutkimus kesti jopa 80-luvulle asti, eivätkä kaikki ilmataistelut ole siltikään täydellisinä arkistoihin päätyneet. Sakai oli eräs harvoja selvinneitä, ja varsinkin niitä, jotka tekivät kirjallisia muistelmia sota-ajasta sekä lentohistoriastaan.
Kirjallisuutta muokkaa
- Sakai, Saburo: Samurai: Japanilaisen hävittäjälentäjän muistelmat. (Samurai!, 1957.) Tekijän avustajina Martin Caidin ja Fred Saito. Suomentanut Toivo J. Kivilahti. Porvoo: WSOY, 1958.
- Sakaida, Henry: Japanin laivaston ilmavoimien ässät 1937-1945, Osprey, 2002, ISBN 952-5186-25-3
Aiheesta muualla muokkaa
- New York Times -lehden muistokirjoitus (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Warbird's Forumin haastattelu (englanniksi)
- http://www.mishalov.com/Sakai.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.acesofww2.com/japan/aces/sakai/
- http://www.century-of-flight.net/Aviation%20history/WW2/aces/Saburo%20Sakai.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
- http://www.j-aircraft.com/research/stories/b32.html