Wikipedia

Ruth Bader Ginsburg

Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari

Ruth Bader Ginsburg (s. Joan Ruth Bader, 15. maaliskuuta 1933 New York City, New York – 18. syyskuuta 2020 Washington, DC) oli yhdysvaltalainen juristi ja Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomari.[1] Hän syntyi työväenluokkaiseen juutalaisperheeseen.[2]

Ruth Bader Ginsburg
Ruth Bader Ginsburg vuonna 2016
Ruth Bader Ginsburg vuonna 2016
Yhdysvaltain korkeimman oikeuden jäsen
10. elokuuta 1993 – 18. syyskuuta 2020
Presidentti Bill Clinton (nimittäjä)
Edeltäjä Byron White
Seuraaja Amy Coney Barrett
Henkilötiedot
Syntynyt15. maaliskuuta 1933
New York City, New York, Yhdysvallat
Kuollut18. syyskuuta 2020 (87 vuotta)
Washington, DC, Yhdysvallat
Kansalaisuus Yhdysvallat yhdysvaltalainen
Ammatti juristi
Tiedot
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Presidentti Bill Clinton nimitti hänet virkaan vuonna 1993. Ginsburg oli vuonna 1981 nimitetyn Sandra Day O’Connorin jälkeen toinen nainen Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa.[1][3]

Ginsburg kuului oikeuden liberaaleihin jäseniin. Hän äänesti oikeustapauksissa sukupuolten tasa-arvon, työntekijöiden oikeuksien ja kirkon ja valtion erottamisen puolesta.[1] Hän oli monien feministien esikuva.[2]

Ginsburg kuoli haimasyövän aiheuttamiin komplikaatioihin kotonaan Washingtonissa 87-vuotiaana syyskuussa 2020.[4]

Nuoruus muokkaa

Joan Ruth Bader syntyi työväenluokkaiseen amerikanjuutalaiseen perheeseen Brooklynissä New Yorkissa 15. maaliskuuta 1933.[1] Perheeseen kuului hänen lisäkseen äiti Celia Bader, isä Nathan Bader ja vanhempi sisko Marilyn, joka kuoli vuotta myöhemmin kuusivuotiaana aivokalvontulehdukseen. Joan Ruth varttui työväenluokkaisella rivitalovaltaisella alueella, jossa asui paljon irlantilaisia, italialaisia ja juutalaisia maahanmuuttajia. Hän kävi koulunsa oman asuinalueensa julkisissa kouluissa. Koska Joan Ruthin esikoululuokalla oli useita muitakin Joan-nimisiä, alettiin hänestä käyttää ensisijaisesti toista nimeä Ruth. Hän piti lukemisesta ja menestyi koulussa hyvin, vaikka alueen kristityt syrjivätkin häntä juutalaisena.[5] Äiti Celia kuoli syöpään päivää ennen kuin Ruth valmistui high schoolista.[1]

Opinnot muokkaa

Ruth Bader opiskeli hallintotiedettä Cornellin yliopistossa ja suoritti alemman korkeakoulututkinnon vuonna 1954. Samana vuonna hän meni naimisiin oikeustieteen opiskelijan Martin D. Ginsburgin kanssa ja muutti nimekseen Ruth Bader Ginsburg. Martin Ginsburg kutsuttiin asepalvelukseen hieman ennen kuin parin ensimmäinen lapsi Jane syntyi ja palasi kotiin kahden vuoden palveluksen jälkeen. Molemmat Ginsburgit opiskelivat oikeustiedettä Harvardin yliopistossa.[1]

Ginsburg kohtasi Harvardin yliopistossa sukupuolista syrjintää. Naisopiskelijoita oli yli 500 oikeustieteen opiskelijan joukossa vain kahdeksan, mutta silti tiedekunnan dekaani torui avoimesti Ginsburgia ja muita naisopiskelijoita siitä, että he veivät opiskelupaikkoja miehiltä. Tästä ja pienen lapsen vaatimasta ajasta huolimatta Ginsburg menestyi opinnoissaan ja pääsi lopulta kirjoittamaan Harvardin oikeustieteellisen ainejärjestön arvostettuun Harvard Law Review -lehteen ensimmäisenä naisena. Ginsburg joutui kuitenkin siirtymään Harvardista Columbian yliopistoon perheen muuttaessa takaisin New Yorkiin Martinin uuden työpaikan vuoksi. Ginsburg suoritti vuonna 1959 Columbian yliopistossa ylemmän asianajajan työn harjoittamisen mahdollistavan korkeakoulututkinnon.[1]

Ura ennen korkeinta oikeutta muokkaa

Huolimatta tutkinnoistaan ja kirjoituksistaan arvostetussa Harvard Law Review’ssa Ginsburgillä oli vaikeuksia löytää töitä valmistuttuaan, sillä 1950-luvulla monet tahot eivät halunneet palkata juristiksi nuorta naista, jolla oli pieni lapsi. Ginsburg päätyi vuosiksi 1959–1961 Yhdysvaltain piirituomioistuimen tuomarin Edmund L. Palmierin avustajaksi.[1]

Akateeminen ura ja ACLU muokkaa

 
Ruth Bader Ginsburg vuonna 1977.

Ginsburg opetti oikeustiedettä vuosina 1963–1972 newjerseyläisessä Rutgersin yliopistossa ja vuosina 1972–1980 Columbian yliopistossa. Hän oli Columbian yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan ensimmäinen naispuolinen vakinainen professori.[1]

1970-luvulla Ginsburg toimi myös yhdysvaltalaisen kansalaisoikeusjärjestön American Civil Liberties Unionin naisten oikeuksia ajaneen hankkeen johtajana.[1] Tehtävässä Ginsburg toimi muun muassa asianajajana korkeimman oikeuden vuoden 1971 oikeuskäsittelyssä Reed vastaan Reed, jossa hän esitti Idahon osavaltion miehiä kuolinpesän pesänhoitajina suosivan lain rikkovan Yhdysvaltain perustuslain 14. lisäyksen kansalaisten tasavertaisuuden pykälää. Korkein oikeus päätti tapauksen Ginsburgin edustaman Sally Reedin eduksi ja samalla käytännössä tunnusti myös sukupuolen perusteella tapahtuvan syrjinnän olevan perustuslain 14. lisäyksen vastaista kansalaisten tasavertaisuuden puutetta.[6][7]

Vetoomustuomioistuin muokkaa

Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter nimitti 14. huhtikuuta 1980 Ginsburgin Columbian liittopiirin vetoomustuomioistuimen tuomariksi. Yhdysvaltain senaatti vahvisti nimityksen pari kuukautta myöhemmin 18. kesäkuuta.[8] Toimiessaan vetoomustuomioistuimen tuomarina kolmetoista vuotta Ginsburg sai maltillisen ja sovittelevan tuomarin maineen.[9]

Nimitys maan korkeimpaan oikeuteen muokkaa

Yhdysvaltain presidentti Bill Clinton nimitti 22. kesäkuuta 1993 Ginsburgin Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomariksi eläkkeelle jäävän Byron Whiten tilalle.[8] Clintonin sanotaan halunneen lisätä korkeimman oikeuden tuomariston monimuotoisuutta nimittämällä tuomariksi juutalaistaustaisen naisen; Ginsburg oli vuonna 1993 korkeimman oikeuden ainoa juutalaistaustainen tuomari ja toinen kahdesta Yhdysvaltain korkeimman oikeuden tuomarina koskaan toimineesta naisesta.[10]

Ginsburgia on korkeimman oikeuden tuomarina luonnehdittu liberaaliksi. Hän puolusti päätöksissään ja mielipiteissään usein naisten ja vähemmistöjen oikeuksia. Ginsburg kirjoitti muiden muassa vuonna 1996 oikeuden päätökset Yhdysvallat vastaan Virginia, jossa oikeus päätti Virginian osavaltion sotakorkeakoulun rikkoneen perustuslain 14. lisäyksen tasavertaisuuspykälää ottaessaan oppilaikseen ainoastaan miehiä[11] sekä vuonna 1999 Olmstead vastaan L. C., jossa oikeus päätti vammaisten henkilöiden syrjinnän kieltävän lainsäädännön kattavan myös mielenterveyden häiriöistä kärsivät ihmiset ja siten mielenterveyshäiriöisten ihmisten pysyvän pitämisen suljetuissa mielisairaaloissa vastoin heidän tahtoaan olevan laitonta.[12]

Ginsburg esitti korkeimman oikeuden tuomarina myös useita julkisuutta saaneita eriäviä mielipiteitä. Vuoden 2007 päätöksessä Ledbetter vastaan Goodyear korkein oikeus päätti, ettei naispuolinen työntekijä voinut silloisen lainsäädännön nojalla haastaa työnantajaa oikeuteen siitä, että hänelle maksettiin vähemmän palkkaa kuin hänen miespuolisille työtovereilleen, ellei hän haastaisi työnantajaa oikeuteen erikseen 180 päivän kuluessa jokaisesta palkanmaksusta. Ginsburg kirjoitti päätöksestä paljon julkisuutta saaneen eriävän mielipiteen, jossa hän piti oikeuden enemmistön päätöstä lyhytnäköisenä ja vetosi Yhdysvaltain kongressia säätämään tarkemman lain, jonka nojalla sukupuoleen perustuva palkkasyrjintä olisi selvemmin laitonta. Myöhemmin demokraattienemmistöinen kongressi säätikin Lilly Ledbetter Fair Pay Act -lain, jonka helpotti palkkasyrjintään puuttumista.[13][14]

Ginsburg toimi korkeimman oikeuden tuomarina yli 27 vuotta. Monet edistysmieliset toivoivat hänen jäävän eläkkeelle presidentti Barack Obaman virkakaudella, jotta Obama voisi nimittää hänen tilalleen toisen edistysmielisen tuomarin turvaamaan saavutetut oikeudet.[15][16] Ginsburg pysyi kuitenkin virassa vuonna 2020 tapahtuneeseen kuolemaansa asti.[8]

Kunnianosoituksia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f g h i j Ruth Bader Ginsburg Biography.com. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  2. ↑ a b Korkeimman oikeuden liberaali tuomari Ruth Bader Ginsburg on kuollut, Trump saa mahdollisuuden vahvistaa konservatiivien valtaa tuomioistuimessa Helsingin Sanomat. 19.9.2020. Viitattu 19.9.2020.
  3. ↑ Sandra Day O'Connor Biography.com. Viitattu 13.7.2016. (englanniksi)
  4. ↑ Totenberg, Nina: Justice Ruth Bader Ginsburg, Champion Of Gender Equality, Dies At 87 18.9.2020. National Public Radio. Viitattu 19.9.2020. (englanniksi)
  5. ↑ Ginsburg, Ruth Bader; Hartnett, Mary ja Williams, Wendy W.: ”Introduction”, My Own Words, s. 3–7. Simon & Schuster, 2016. ISBN 978-1501145247. Teoksen verkkoversio (viitattu 25.9.2020). (englanniksi)
  6. ↑ Toobin, Jeffrey: Heavyweight: How Ruth Bader Ginsburg has moved the Supreme Court The New Yorker. 11.3.2013. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  7. ↑ Sally M. Reed, Appellant, v. Cecil R. Reed, Administrator, etc. Legal Information Institute. Cornell Law School. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Ginsburg, Ruth Bader Federal Judicial Center. Federal Judicial Center Foundation. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  9. ↑ Richter, Paul: Clinton Picks Moderate Judge Ruth Ginsburg for High Court : Judiciary: President calls the former women's rights activist a healer and consensus builder. Her nomination is expected to win easy Senate approval Los Angeles Times. 15.6.1993. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  10. ↑ Berke, Richard L.: The Supreme Court: The Overview; Clinton Names Ruth Ginsburg, Advocate for Women, to Court The New York Times. 15.6.1993. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  11. ↑ United States v. Virginia et al. (94-1941), 518 U.S. 515 (1996) Legal Information Institute. Cornell Law School. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  12. ↑ Olmstead V. L. C. (98-536) 527 U.S. 581 (1999) Legal Information Institute. Cornell Law School. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  13. ↑ Brake, Deborah L. ja Grossman, Joanna L.: Title VII’s Protection Against Pay Discrimination: The Impact of Ledbetter v. Goodyear Tire & Rubber Co Regional Labor Review. 2007. Center for the Study of Labor and Democracy, Hofstra University. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  14. ↑ Barnes, Robert: Over Ginsburg's Dissent, Court Limits Bias Suits The Washington Post. 30.5.2007. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  15. ↑ Cohen, Michael: Ruth Bader Ginsburg should do all liberals a favor and retire now The Guardian. 14.2.2014. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  16. ↑ Bernstein, Jonathan: Yes, Stephen Breyer and Ruth Bader Ginsburg should still retire The Washington Post. 29.11.2013. Viitattu 25.9.2020. (englanniksi)
  17. ↑ Medalists Ellis Island Medals of Honor Archive. 2023. Viitattu 27.11.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ruth_Bader_Ginsburg&oldid=22013354”