Ruskeala (Karjalan tasavalta)

Ruskeala on Karjalan tasavallan Sortavalan piirin Kaalamon maalaiskunnassa sijaitseva maaseututaajama Venäjällä. Taajama on entinen Suomen Ruskealan kirkonkylä, joka sijaitsee noin 30 kilometriä Sortavalasta pohjoiseen. Kansainvälinen matkailutie, Sininen tie, Norjasta Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle Äänisen rannalle, kulkee Ruskealan kautta.

Ruskealan marmorilouhokselle noussut turistikohde toukokuussa 2016
Ruskealan marmorilouhos on nykyisin suosittu turistikohde (2016)
Ruskealan eläintarha 24.10.2016
Ruskeala-kauppaliike Ruskealassa vuonna 2008

Eläintarha muokkaa

Ruskealassa on eläintarha, jossa on jo yli 45 eläinlajia. Eläintarhan erikoisuuksia ovat esimerkiksi kissaeläimiin lukeutuva servaali, Afrikasta peräisin oleva antilooppi ja koiran kokoinen hirvieläin kiinanmuntjakki.[1]

Luterilaisen kirkon toiminta muokkaa

 
Ruskealan vanha kirkko tuhoutui tulipalossa 1940. Rauniot ovat nykyisen kirkon vieressä.
 
Ruskealan uusi kirkko valmistuu taas toukokuussa 2016. Edellinen tuhoutui tulipalossa 2013.

Ruskealassa toimii luterilainen seurakunta, joka kuuluu Inkerin kirkkoon. Vanhan, 1940 palaneen kirkon raunioiden viereen on rakennettu uusi 150-paikkainen kirkko, joka vihittiin kesällä 2010. Seurakunta on jo 1990-luvulta asti ylläpitänyt myös majoitus- ja ruokalatoimintaa vanhassa pappilassa puuhamiehensä ja pappinsa Kalevi Keinosen johdolla.[2][3] Kirkko tuhoutui tulipalossa 18. maaliskuuta 2013.[4]

Ruskealan kyläneuvostoalue muokkaa

Aiemmin Ruskeala oli Sortavalan kaupunkihallinnon alaisuuteen kuulunut kyläneuvostoalue, joka käsitti suunnilleen entisten Ruskealan ja Pälkjärven kuntien alueet Jänisjärven ja Suomen rajan välisellä alueella. Tämän Ruskealan asukasluku vuonna 1987 oli noin 3 000. Kuntauudistuksen jälkeen alueella on Kaalamon maalaiskunta.

Ruskealan kyläneuvostoalueen kylät muokkaa

  • Ruskeala (keskuskylä, 869 asukasta 1996)
  • Alalampi
  • Kaalamo (1500 asukasta 1996)
  • Kekoselkä
  • Kirkkolahti (18 asukasta vuonna 1996)
  • Kontiolahti (4 asukasta vuonna 1996)
  • Matkaselkä
  • Otrakkala
  • Pirttipohja
  • Puikkola (entinen Pälkjärvi, 580 asukasta vuonna 1996)
  • Sahankoski
  • Hanki
  • Hannukkalanmäki
  • Jakkima.

Pääosa asukkaista asui Kaalamossa, Matkaselässä, Ruskealassa ja Puikkolassa. Muut alueet ovat autioituneet ja jääneet asumattomiksi.

Lähteet muokkaa

  • Karjalan tasavalta vuonna 1997, Yrityspalvelu Karelski. Jyväskylä 1997. ISBN 952-90-8324-6

Viitteet muokkaa

  1. Karjalainen: Rajan taakse on perustettu iso eläintarha (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Ruskealan kirkossa kulttuurit kohtaavat. Pielisjokiseutu 30.12.2010
  3. Karjala Suomalainen matkaopas, Lehtipuu Markus. Suomalainen Matkaopas Finnish Guidebooks Oy, Keuruu 2001. ISBN 952-9715-13-7
  4. [1] Yle Pohjois-Karjalan radio 18.3.2013

Aiheesta muualla muokkaa