Ruotsin akatemia

Ruotsin kuninkaallinen akatemia
Hakusana ”Svenska Akademien” ohjaa tänne. Samannimisestä yhtyeestä katso Svenska Akademien (yhtye)

Ruotsin akatemia (ruots. Svenska Akademien) on yksi Ruotsin kuninkaallisista akatemioista. Sen perusti kuningas Kustaa III 20. maaliskuuta 1786. Akatemia on mukaelma Ranskan akatemiasta.[1] Akatemialla on 18 jäsentä, ja Ranskan akatemian tapaan jäsenyys on elinikäinen.[2][3]

Ruotsin akatemian tunnus. Tunnukseen on kirjattu akatemian motto ”Snille och smak” eli ”nerous ja hyvä maku”.

Ruotsin akatemian ensisijainen tehtävä on ylläpitää ja edistää ruotsin kielen sekä ruotsalaisen kirjallisuuden elinvoimaisuutta. Sen merkittävimmät julkaisut ovat laaja historiallinen sanakirja Svenska Akademiens ordlista (SAOL) ja Svenska Akademiens ordbok (SAOB), joka määrittelee ruotsin sanojen oikeinkirjoituksen ja taivutuksen normit.[4] Vuodesta 1901 jaettu Nobelin kirjallisuuspalkinto rahoitetaan Nobel-säätiön varoista, mutta Ruotsin akatemia päättää sen saajat.[5] Lisäksi akatemialla on omia palkintoja, kuten vuodesta 1966 lähtien vuosittain myönnetty Suomi-palkinto ja vuodesta 1986 lähtien myönnetty pohjoismainen palkinto. Suuri palkinto (Stora priset) oli aiemmin kilpailupalkinto, mutta vuodesta 1922 se on myönnetty kunniaosoitukseksi jollakin Akatemian intressipiiriin kuuluvalla alalla.[6] Akatemialla on oma kirjasto, Nobelbiblioteket, jonka kokoelmissa on kirjallisuus- ja kielitieteellisiä teoksia sekä modernia kaunokirjallisuutta.[7]

Ruotsin akatemian johtajan ja kanslerin toimikaudet kestävät puoli vuotta, mutta sihteerin virka on vakituinen. Akatemian alkuperäisen, Kustaa III:n kirjoittaman säännöstön mukaan ”secreteraren blifver beständig”, jonka voi tulkita tarkoittavan joko että sihteerin virka on vakituinen tai että se on ”ikuinen”. Horace Engdahl, joka luopui sihteerin virasta kesäkuussa 2009, on arvellut kuninkaan tarkoittaneen sihteerin viran elinikäiseksi.[8]

Akatemian kriisi 2018 ja jäsenmuutokset muokkaa

 
Ruotsin akatemia kokoontuu Tukholman Vanhassakaupungissa sijaitsevassa vanhassa pörssitalossa.

Huhtikuussa 2018 kuusi akatemian jäsentä erosi akatemiasta kuukauden sisällä, heidän joukossaan akatemian sihteeri Sara Danius. Akatemia ajautui kriisiin ja sen päätöksenteko uhkasi halvaantua. Taustalla oli syksyllä 2017 tapahtunut paljastus, jossa selvisi akatemian jäsenen puolison vuosikausia harjoittama seksuaalinen häirintä.[9] Tukholman käräjäoikeus tuomitsi Jean-Claude Arnaultin lokakuussa 2018 kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta.[10] Vuoden 2018 Nobelin kirjallisuuspalkinto jaettiin vasta 2019.[11] Lokakuussa 2018 akatemian jäseniksi valittiin juristi Eric Runesson ja kirjailija Jila Mossaed ja akatemiasta tuli jälleen toimintakykyinen.[12] Tua Forsström valittiin helmikuussa 2019 Ruotsin akatemian jäseneksi ensimmäisenä suomalaisena.[13]

Akatemian jäsenet muokkaa

Lähde[14]

Lähteet muokkaa

  1. Mer om Akademiens historia Svenska Akademien. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  2. Svenska Akademiens ledamöter Svenska Akademien. Viitattu 23.12.2008.
  3. Les immortels Academie Française. Viitattu 23.12.2008. (ranskaksi)
  4. Projekt Svenska Akademien. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  5. Nobelpriset i litteratur Ruotsin akatemia. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  6. Priser och stipendier Svenska akademien. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  7. Svenska Akademiens Nobelbibliotek – en kort introduktion Nobelbiblioteket. Arkistoitu 22.8.2010. Viitattu 23.12.2008. (ruotsiksi)
  8. Timo Hämäläinen: Engdahl lopetti akatemian mutapainin. Helsingin Sanomat, 23.12.2008, s. C2. Sanoma. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  9. Uosukainen, Saana: Jälleen yksi Ruotsin akatemian jäsen jättämässä paikkansa – Tuoli numero 13 vapautuu 28.4.2018. Yleisradio. Viitattu 29.4.2018.
  10. Takkunen, Juho: Nobel-kohun keskellä ollut Jean-Claude Arnault sai kahden vuoden tuomion raiskauksesta 1.10.2018. Yleisradio. Viitattu 6.10.2018.
  11. Paula Tapiola: Yle seuraa Ruotsin akatemian kohua: Nobelin kirjallisuuspalkintoa ei jaeta tänä vuonna Yle.fi, uutiset. 4.5.2018. Viitattu 4.5.2018.
  12. Mikkonen, Mikael: Ruotsin akatemia säilyttää toimintakykynsä – kaksi uutta jäsentä valittiin 5.10.2018. Yleisradio. Viitattu 6.10.2018.
  13. Suomenruotsalainen Tua Forsström valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi Yle.fi, uutiset. 12.2.2019. Viitattu 12.2.2019.
  14. About the Swedish Academy: The Members Svenska Akademien. Viitattu 21.6.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Ruotsin akatemia.