Rudi Dutschke
Alfred Willi Rudi Dutschke, kutsumanimenä Rudi, (7. maaliskuuta 1940 Schönefeld, Brandenburg, Saksa – 24. joulukuuta 1979 Århus, Tanska) oli saksalainen opiskelija-aktivisti, tutkija ja poliitikko.
Nuoruus muokkaa
Nuoruutensa Dutschke vietti DDR:ssä eli Itä-Saksassa. Unkarin kansannousun (1956) myötä Dutschke kiinnostui politiikasta kannattaen demokraattista sosialismia, joka ottaa etäisyyttä sekä Neuvostoliittoon että Yhdysvaltoihin. Dutschken mukaan vanhat rakenteet ja mentaliteetit jatkuivat niin DDR:ssä kuin Saksan liittotasavallassakin huolimatta kotimaansa valtiollisesta antifasistisesta ideologiasta. 1957 hän vastusti julkisesti DDR:n militarisoitumista (myös kieltäytyen palvelemasta DDR:n kansanarmeijassa) ja kannatti matkustusvapautta.
Vuodesta 1958 alkaen Dutschke kävi taajaan Länsi-Berliinissä opiskellakseen siellä. Samanaikaisesti hän kirjoitti myös urheilureportaaseja. Dutschke loikkasi Itä-Saksasta länteen vuonna 1961 hiukan ennen Berliinin muurin rakentamista. Dutschke opiskeli sosiologiaa, kansatiedettä, filosofiaa ja historiaa Freie Universität -yliopistossa, jossa hän väitteli tohtoriksi 1973. Dutschken kiinnostuksen kohteina olivat aluksi Heideggerin ja Jean-Paul Sartren eksistentialismi, mutta jo pian myös marxilaisuus ja työväenliikkeen historia sekä Adornon, Horkheimerin ja Marcusen edustama "kriittinen teoria".
Opiskelijaliikkeen johtohahmo muokkaa
Opintoaikoinaan Dutschke nousi pian yhdeksi Länsi-Saksan opiskelijaliikkeen johtajista. Vuodesta 1966 alkaen Dutschke organisoi yhdessä Saksan sosialistisen opiskelijaliiton (Sozialistischer Deutscher Studentenbund) kanssa lukuisia yliopistoreformeja, "suurta koalitiota", hätätilalakeja ja Vietnamin sotaa vastustavia mielenosoituksia. Kasvava opiskelijaliike oli Saksassa merkittävä osa ns. ulkoparlamentaarista oppositiota, (Außerparlamentarische Opposition, APO).
Lisäksi Dutschke organisoi erilaisia kriittisiä opintopiirejä, joissa käsiteltiin esimerkiksi sosiaalipolitiikkaa ja demokratiaa Saksassa. Tarkoitus oli muodostaa demokraattiseen oppimiseen pohjautuva myös koululaisille ja työläisille avoin "vastayliopisto".
Haastattelut ja paneelikeskustelut tekivät Dutschkesta tunnetun koko liittotasavallassa. Dutschke joutui samalla enenevässä määrin avoimen vihan ja vastustuksen kohteeksi, joka ensi kertaa muuttui väkivaltaiseksi joulujumalanpalveluksessa 1967.
Vuonna 1968 Dutschke oli mukana järjestämässä kansainvälistä Vietnam-kongressia, johon osallistui Berliinissä tuhansia opiskelijoita. Kongressi päättyi suurimpaan siihenastiseen Vietnamin sodan vastaiseen mielenosoitukseen, jossa Dutschke vaati yhdysvaltalaisia sotilaita kieltäytymään sotatoimista.
Muutamaa päivää myöhemmin Berliinin senaatti organisoi mielenosoituksen Yhdysvaltain tueksi. Tuolloin mielenosoittajat kantoivat julisteita, joissa Dutschke nimettiin valtioviholliseksi numero 1.
Saksalainen 22-vuotias työmies Josef Bachmann yritti murhata hänet 11. huhtikuuta 1968 Länsi-Berliinissä osoitteessa Kurfürstendamm 141 sijainneen talon edustalla. Dutschkeen osui kolme laukausta, ja hän kärsi hengenvaarallisia aivovaurioita. Useita tunteja kestänyt leikkaus pelasti kuitenkin hänen henkensä.
Tekonsa jälkeen Bachmann pakeni poliiseja läheisen talon kellariin, josta hänet jouduttiin savustamaan ulos kyynelkaasun avulla. Kuulusteluissa Bachmann kertoi tekonsa syyksi vihan, ja Dutschkea hän nimitti "saastaiseksi kommunistisiaksi". Hänet tuomittiin murhan yrityksestä seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Kärsittyään tuomiostaan vajaat kaksi vuotta Bachmann teki itsemurhan vankilassa helmikuussa 1970.[1]
Bachmannin motiivit eivät koskaan selvinneet täysin. Kotietsinnässä hänen luotaan löydettiin kuitenkin aineistoa, jonka vuoksi hänellä arveltiin olevan äärioikeistolainen tausta. Opiskelijat puolestaan pitivät syyllisenä Axel Springer AG -kustantamon lehdissään kuukausia jatkunutta Dutschken vastaista kirjoittelua. Vain muutamaa päivää ennen murhayritystä Springer-konsernin bulevardilehti Bild oli kutsunut Dutschkea ”valtakunnan viholliseksi nro 1” ja kehottanut pysäyttämään tämän ennen kuin olisi liian myöhäistä[2].
Suomessa Sinikka Sokka ja Pekka Aarnio levyttivät kappaleen "Kolme luotia Rudi Dutschkeen". Kappaleen sanoissa syytetään silloista liittokansleria Kurt Georg Kiesingeriä sanoin:
»Ja Kiesinger - kelpo natsi! / Hän laukaisi kolmannen / Ja valittelun myös lausui / Niin myötätuntoisen....»
Sävelmä esitettiin keväällä 1970 ensi kerran Suomessa Päivi Istalan ohjelmassa Ristivetoa, jossa hän esitteli sävelmän sisältäneen LP-levyn V I Lenin 1870 - 1970, joka oli juuri ilmestynyt. RKP:n kansanedustaja Georg C. Ehrnrooth ilmaisi julkisesti paheksuntansa laulun esittämisestä Saksaan ystävällisissä suhteissa olevan valtion radiossa ja toivoi Yleisradion ohjelmaneuvoston huolehtivan siitä, ettei vastaavaa enää tapahtuisi. Radiojohtaja Eino S. Revon mielestä laulu sopi esitettäväksi Ristivedon kaltaisessa kantaa ottavassa ohjelmassa.[3] Laulaja Nina Hagenin epävirallisella levyjulkaisulla Nina Hagen & The No Problem Orchestra In Concert julkaistiin kappale ”Who Killed Rudi”, joka viittaa juuri Rudi Dutschkeen.[4]
Murhayrityksen jälkeen Dutschken puhekyvyn ja muistin palaaminen kesti kuukausia. Vuodesta 1969 alkaen hän oleskeli Sveitsissä, sitten Italiassa ja Englannissa, josta hänet lopulta karkotettiin. Tämän jälkeen Dutschke muutti Tanskaan, jossa hän hoiti dosentuuria Aarhusin yliopistossa.
Myöhäiskausi muokkaa
Vuodesta 1972 alkaen Dutschke matkusti jälleen Saksaan. Hän pyrki keskusteluihin ammattiyhdistysliikkeen ja sosiaalidemokraattien kanssa. Vuonna 1973 hän piti ensimmäisen attentaatin jälkeisen julkisen puheensa Bonnissa järjestetyssä Vietnamin sodan vastaisessa mielenosoituksessa. Samana vuonna hän vieraili myös Itä-Berliinissä. Seuraavana päivänä hänet käännytettiin kuitenkin rajalta. Dutschke oli myöhemminkin yhteydessä DDR:n toisinajattelijoihin.
Vuonna 1974 Dutschke väitteli tohtoriksi tutkimuksellaan Versuch, Lenin auf die Füße zu stellen. Teoksessa hän selitti marxilaisen yhteiskunta-analyysin avulla neuvostoliittolais-kiinalaisen virheellisen kehityksen. Dutschken mukaan Venäjällä ei koskaan ollut vallinnut marxilaisen teorian edellyttämiä yhteiskunnallisia edellytyksiä vallankumoukselle. Siten hän näki kehityksen sijaan vain "aasialaisen despotian" jatkumon Tšingis-kaanista Josif Staliniin. Olihan vielä 1905 myös Lenin edellyttänyt kapitalismin tuomista Venäjälle, jotta maahan voisi syntyä todellinen työväenluokka.
Seuraavina vuosina hän toimi edelleen Saksan vasemmistolaisessa liikkeessä kirjoittaen eri vasemmistolaisjulkaisuihin. Lisäksi hän toimi uuden puolueen perustamiseksi, joka yhdistäisi nousevan vihreän liikkeen ja hajanaisen vasemmiston pienpuolueet. Vuonna 1979 Dutschke tuli Bremenin vaaleissa Vihreän listan (Die Grüne Liste) valituksi. Hän oli myös mukana perustamassa vihreää puoluetta (Die Grünen).
Dutschke kuoli jouluaattona 1979 Århusissa Tanskassa hukkumalla kylpyammeeseensa saatuaan epileptisen kohtauksen. Hänen hautajaisiinsa Dahlemin hautausmaalla Länsi-Berliinissä 3. tammikuuta 1980 osallistui noin 6000 vierasta.[1]
Berliinin Kreuzbergin kaupunginosan valtuusto päätti vuonna 2005 nimetä Axel Springer AG:n pääkonttorin vieressä kulkevan kadunpätkän Rudi-Dutschke-Strasseksi. Päätös vahvistettiin myöhemmin vielä paikallisella kansanäänestyksellä. Yhtiön johto valitti päätöksestä eri oikeusasteisiin, mutta sitä ei kumottu.[2]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Vesa Kovanen: Kolme luotia Rudi Dutschkeen. Ilta-Sanomat 7. huhtikuuta 2018, Plus-liite s. 22. Helsinki: Sanoma Media.
- ↑ a b Marjaliisa Hentilä ja Seppo Hentilä: Berliiniin: retkiä lähihistoriaan, s. 200–201. 2., uudistettu painos. Kirjapaja, Helsinki 2011.
- ↑ Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradio 1949–1996 (Yleisradion historia 2), s. 279. Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.
- ↑ ”Nina Hagen Live 1980 - Who Killed Rudi”. flipbln (käsikirjoitus). 2008-10-12.
