Rovasti

kirkollinen arvonimi

Rovasti (lyhenne rov.,[1] ruots. prost ’pappien esimies’ < lat. propositus ’esimies’) on kirkollinen arvonimi.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko muokkaa

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa piispa voi myöntää rovastin arvonimen kirkollisessa työssä erityisesti ansioituneelle papille. Piispainkokous on 14.9.2004 antanut suosituksen arvonimen myöntämisestä.

Suosituksen mukaan arvonimiä tulisi myöntää yksi kappale hiippakunnan 30 äänioikeutettua pappia kohti neljässä vuodessa (papilla ei ole äänioikeutta hiippakunnallisissa vaaleissa eroamisiän jälkeen tai mikäli hän ei toimi papillisessa tehtävässä). Lisäksi papin tulisi olla vähintään 50 vuoden ikäinen. Arvonimeä ei myönnetä teologian tohtorille. Suosituksen mukaan piispa voi myöntää arvonimen lääninrovastille sen jälkeen kun hänen tehtävänsä lääninrovastin virassa lakkaa.[2]

Rovastin arvoa ei tule sotkea lääninrovastin eikä tuomiorovastin virkoihin. Nykyinen lääninrovastin virka juontuu rovastin alkuperäisestä merkityksestä piispan apulaisena.[3]

Pappisoikeuden menettänyt säilyttää rovastin arvonimen.[4]

Ortodoksinen kirkko muokkaa

Ortodoksisessa kirkossa rovastin arvo (m.kreik. πρωτοπρεσβύτερος, prōtopresvýteros, ven. протоиерей, protoijerei ’ensimmäinen pappi’) voidaan myöntää papille, joka on palvellut pitkään menestyksellisesti ja nuhteettomasti. Se annetaan yleensä pitkään palvelleelle kirkkoherralle. Ortodoksisessa kirkossa rovastin arvon voi saada myös teologian tohtori. Pappismunkeilla vastaava arvo on arkkimandriitta.[5]

Katso myös muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Lyhenneluettelo 31.10.2013. Kotimaisten kielten keskus. Arkistoitu 12.10.2013. Viitattu 24.11.2013.
  2. Rovasti evl.fi. Viitattu 4.2.2021.
  3. Vantaanlauri (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Kotimaa24.fi Rovastin arvonimi säilyy. Kotimaa (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Ortodoksinen sanasto. (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa