Rosa Meriläinen

suomalainen kirjailija ja poliitikko

Rosa Anneli Meriläinen[1] (ent. Särkelä,[2] s. 31. joulukuuta 1975 Tampere[1]) on suomalainen kirjailija, poliitikko ja järjestöjohtaja.

Rosa Meriläinen
Rosa Meriläinen vuonna 2012.
Rosa Meriläinen vuonna 2012.
Henkilötiedot
Syntynyt31. joulukuuta 1975 (ikä 48)
Tampere
Poliitikko
Puolue Vihreä liitto
Asema kansanedustaja (2003–2007)
Kotipaikka Tampere
Koulutus yhteiskuntatieteiden maisteri
Aiheesta muualla
Virallinen sivu

Hän toimi vihreiden kansanedustajana 2003–2007 ja kaupunginvaltuutettuna Tampereella 2001–2008. Sen jälkeen hän on kirjoittanut useita tietokirjoja ja kolme romaania. Koulutukseltaan Meriläinen on yhteiskuntatieteiden maisteri. Meriläinen on toiminut pääsihteerinä Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry:ssä järjestön perustamisesta vuodesta 2018 alkaen.[3][4] Hän oli mukana Big Brother Vip -kaudella, jota esitettiin Nelonen-kanavalla toukokuussa 2021.[5]

Tausta muokkaa

1990-luvun alussa Meriläinen näytteli televisiosarjassa Metsolat Veera Heikkistä.[6] Hän on näytellyt myös YLE 2:n kuunnelmissa 1984–1993 ja Turun kaupunginteatterin näytelmissä 1987–1988.[1]

Meriläinen opiskeli Tampereen yliopistossa valtio-oppia[7] ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 2001.[1] Hän teki pro gradu -työnsä aiheesta Onko narkomaani kansalainen?[8] Vuodet 2001–2003 Meriläinen työskenteli yhteiskuntatieteiden tutkijana Tampereen yliopistossa ja suunnitteli väitöskirjan tekemistä huumausainepolitiikasta.[1][9]

Politiikka muokkaa

Eduskuntavaalit
Vuosi Vaalipiiri Äänet Tulos
1999 Pirkanmaa 1 522[10] varalla
2003 Pirkanmaa 5 050[11] valittu
Kunnallisvaalit
Vuosi Kunta Äänet Tulos
2000 Tampere 1 465[12] valittu
2004 Tampere 783[13] valittu

Opiskelijapolitiikassa ja kansalaisjärjestöissä muokkaa

Meriläinen oli aktiivisesti mukana ylioppilaskunnan toiminnassa: hän oli Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) edustajiston jäsen ja hallituksen jäsen (1996–1997), ja työskenteli Tamyn tasa-arvoprojektisihteerinä.[7][14] Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksessa hän oli vuoden 1998.[1]

Vuonna 2001 Meriläinen oli perustamassa Attacia Suomeen ja oli sen ensimmäisen johtoryhmän jäsen.[15][16]

Vihreissä muokkaa

 
Rosa Meriläinen vihreiden puoluekokouksessa 2007.

Meriläinen toimi vihreiden puoluevaltuuskunnan varapuheenjohtajana 1997–1999[17], puoluehallituksen jäsenenä 1999–2001[18] ja puolueen varapuheenjohtajana 2001–2003[19]. Hän työskenteli eduskunnassa kansanedustaja Satu Hassin avustajana 1997–1999.[1][9]

Meriläinen on myös johtanut vuosiksi 2002–2005 hyväksytyn puolueen periaateohjelman ”Maailma muuttuu, koska sitä muutetaan” valmistelua.[20] Hän on johtanut myös vihreiden demokratiatyöryhmää[21], kulttuurityöryhmää[22][23] ja työelämätyöryhmää[23].

Eduskuntakauden jälkeen Meriläinen oli myös Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen 2007–2011[24][25] ja ohjelmapäivitystyöryhmän puheenjohtaja 2007–2009.

Kunnallispolitiikassa muokkaa

Meriläinen valittiin 25-vuotiaana Tampereen kaupunginvaltuustoon vihreiden äänikuningattarena 1 465 äänellä kunnallisvaaleissa 2000.[12][26] Hän toimi Tampereen kaupunginhallituksen toisena varapuheenjohtajana 2001–2002.[1] Hän teki aloitteita muun muassa siviilipalvelusmiesten määrän lisäämisestä ja pienten teatteriryhmien tukemisesta.[26]

Meriläinen uusi valtuustopaikkansa 783 äänellä kunnallisvaaleissa 2004.[13][27] Hän on ollut jäsenenä myös Pirkanmaan maakuntavaltuustossa.[1] Kauden 2005–2008 jälkeen Meriläinen ei ole toiminut kunnallisissa luottamustoimissa.

Kansanedustajana muokkaa

Rosa Meriläinen oli ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntaan vaaleissa 1999, mutta jäi 1 522 äänellä varasijalle.[10] Eduskuntavaaleissa 2003 hänen äänimääränsä nousi 5 050:een ja hänet valittiin kansanedustajaksi.[11] Kaudella 2003–2007 Meriläinen oli jäsenenä suuressa valiokunnassa, hallintovaliokunnassa ja työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä varajäsenenä perustuslakivaliokunnassa ja Kansaneläkelaitoksen valtuustossa.[1]

Meriläinen oli kansanedustajana aktiivinen: Hän teki 18 lakialoitetta, 15 talousarvioaloitetta, viisi toimenpidealoitetta ja 74 kirjallista kysymystä.[28] Hän teki aloitteita muun muassa opintotukilain, asevelvollisuuslain, siviilipalveluslain, eläinsuojelulain ja parisuhdelain muuttamisesta sekä kirkon ja valtion erottamiseksi toisistaan.[28][29][30][31] Meriläinen vastusti turvapaikanhakijoiden pikakäännytyksiä[32] ja teletunnistetietojen tallentamista [33].

Hän vastasi eduskuntaryhmässä vihreiden köyhyyspaketin valmistelusta[34] ja opintoaikojen lyhentämiseen tähtäävästä ohjelmasta[35].[36] Osan ajasta Meriläinen toimi myös vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana.[1]

Meriläinen koki tulleensa kiusatuksi ollessaan kansanedustaja.[37]

Kohut

Meriläinen herätti huomiota muun muassa käyttämällä eduskunnassa poikkeuksellisen lyhyttä minihametta, ”roiskeläppää”, ja rintamerkkiä, jossa luki ”vittu haisee hyvältä”.[38] Kansanedustajan työstä hän raportoi värikkäästi kotisivuillaan ilmestyneessä päiväkirjassa.[39][40]

Meriläinen tunnusti huhtikuun 2004 Image-lehdessä käyttäneensä kannabista vuotta aiemmin, eli kansanedustajakautensa aikana.[41] Asiasta heräsi kohu ja kun MTV3 haastatteli Meriläistä asiasta, hän romahti kesken haastattelun polvilleen. Hän aloitti 5. toukokuuta sairausloman vakavan uupumuksen takia.[40] Uupumus oli diagnosoitu jo viikkoa aiemmin 29. huhtikuuta, mutta Meriläinen yritti työskennellä kansanedustajana siitä huolimatta.[40] Hän palasi töihin eduskunnan syyskauden alkaessa.[42] Meriläinen sai tapauksesta vapauttavan tuomion käräjäoikeudessa, eikä hovioikeus ottanut asiaa käsittelyyn.[43]

Meriläinen oli kansanedustajan työstä kauden aikana poissa hieman yli neljä kuukautta sairauslomalla ja kahdeksan kuukautta äitiyslomalla.[36] Syyskuussa 2006 hän ilmoitti ettei pyri jatkokaudelle enää vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.[44]

Kirjallinen toiminta muokkaa

2000-luvun alussa Meriläinen piti Sisters-lehdessä Isosisko-palstaa.[45] Eduskuntakauden jälkeen Meriläinen on kirjoittanut kolumneja Helsingin Sanomiin.

Vuonna 2007 ilmestyi Meriläisen ja hänen silloisen puolisonsa Simo Frangénin päiväkirjateos Nollasta ykköseksi, joka kertoo heidän lapsensa ensimmäisestä elinvuodesta.[46] Meriläisen esikoisromaani, vuo­den 1918 Tam­pe­reelle ja sisällissotaan sijoittuva Nainen punainen ilmestyi vuonna 2012.[47][48] Meriläinen on kirjoittanut myös feministisiä tietokirjoja tutkija Liisa Huhdan kanssa.[49][50] Meriläinen julkaisi 2022 yhdessä Kari Häkämiehen kanssa dekkarin Epäpyhä liitto.[51]

Yksityiselämä muokkaa

Rosa Meriläisen isä on tuottaja Ari Meriläinen ja äiti näyttelijä Anneli Ranta-Meriläinen.[1] Ari Meriläinen on säveltäjä Usko Meriläisen ja tanssija-koreografi Ruth Matson poika. Näyttelijä Lena Meriläinen on Ari Meriläisen sisar.[52] Rosa Meriläisen biologinen isä on Vantaan kaupunginvaltuutettu Jussi Särkelä.[53][54]

Meriläinen meni 21-vuotiaana naimisiin opiskelutoverinsa kanssa. Kolmen vuoden avioliitto päättyi eroon vuonna 2001.[55]

Vuodesta 2004 Meriläinen oli kihloissa toimittaja-käsikirjoittaja Simo Frangénin kanssa.[56] Heillä on vuonna 2006 syntynyt Frans-niminen lapsi.[57][58] Meriläinen ja Frangén valittiin Vuoden positiivisimmiksi tamperelaisiksi vuonna 2009.[59] Pari ilmoitti eroavansa tammikuussa 2017.[60]

Meriläinen kihlautui helmikuussa 2017 ja avioitui lokakuussa 2017 toimittaja-tietokirjailija Tuomas Murajan kanssa. He asuvat uusperheenä Helsingin Töölössä.[61][62][63]

Marraskuussa 2022 Meriläinen saavutti taekwondossa mustan vyön.[64]

Teokset muokkaa

Romaanit muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. a b c d e f g h i j k l Rosa Meriläinen Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 24.4.2014.
  2. Kuka kukin on: henkilötietoja nykypolven suomalaisista. Helsingissä: Otava, 2004. ISBN 951-1-19577-8.
  3. Kulttuurin ja taiteen alalle uusi keskusjärjestö – pääsihteeriksi Rosa Meriläinen KSML.fi. Keskisuomalainen. Viitattu 21.12.2018.
  4. Mikä on KULTA? kulttuurijataide.fi. Viitattu 6.4.2021.
  5. Tässä ovat Big Brotherin julkkisasukkaat: Mukana Sedu Koskinen ja Toni Nieminen! www.iltalehti.fi. Viitattu 6.5.2021.
  6. Muistatko tämän: Rosa Meriläinenkin esiintyi Metsoloissa www.iltalehti.fi. Viitattu 21.12.2018.
  7. a b Heikkilä, Tiina: Keskity siihen, mikä kiinnostaa. Aviisi, 2012, nro 4. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2015.
  8. Onko narkomaani kansalainen? Tampereen yliopisto.
  9. a b Rosa Meriläinen maksoi itse vaalikulunsa Helsingin Sanomat. 18.3.2003. Arkistoitu 5.12.2013. Viitattu 5.12.2013.
  10. a b Luettelo ehdokkaista vaalipiireittäin ja puolueittain, myös heidän äänimääränsä ja vertauslukunsa (Tilastokeskus 1999)
  11. a b Valitut ehdokkaat Pirkanmaan vaalipiiri Vaalit. 19.3.2003. Viitattu 22.4.2014.
  12. a b Tampere Helsingin Sanomat. Arkistoitu 7.3.2014. Viitattu 22.4.2014.
  13. a b Valitut ehdokkaat Tampere Vaalit. 29.10.2004. Viitattu 22.4.2014.
  14. Saarinen, Juhani: Rosan oppivuodet. Aviisi, 2005, nro 7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2015.
  15. Suomen Attac-järjestö perustettiin virallisesti Yle Uutiset. 20.5.2001. Viitattu 5.12.2013.
  16. Hautamäki, Jaakko: Attac ei voi toimia kolmen puheenjohtajan mallilla Helsingin Sanomat. 22.5.2001. Viitattu 22.4.2014.
  17. Toimintakertomus 1997 (PDF) Vihreä liitto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 5.12.2013.
  18. Vihreän liiton hallitus Vihreä liitto. Viitattu 5.12.2013.
  19. Vihreän liiton hallitus 2001–2003 Vihreä liitto. Viitattu 5.12.2013.
  20. Remes, Tanja & Sohlsten, Jemina (toim.): ”Tontti, Jarkko: Ode-ilmiöstä oppositioon”, Edellä! Vihreä liitto 20 vuotta, s. 228–229. Vihreä Sivistysliitto, 2007. ISBN 978-952-5078-24-4.
  21. Työryhmät 2012-2013 Vihreät De Gröna. Arkistoitu 6.7.2014. Viitattu 23.4.2014.
  22. Vihreän liiton työryhmät kaudella 2005–2007 Vihreät De Gröna. Arkistoitu 19.5.2009. Viitattu 23.4.2014.
  23. a b Vihreän liiton työryhmät Vihreä liitto. Viitattu 23.4.2014.
  24. Vihreän liiton valtuuskunta 2007–2009 Vihreät De Gröna. Arkistoitu 15.12.2012. Viitattu 5.12.2013.
  25. Puoluevaltuuskunta 2009–2011 Vihreät De Gröna. Arkistoitu 15.12.2012. Viitattu 5.12.2013.
  26. a b Korpimo, Ritva: Nuoren valtuutetun on pidäteltävä itseään Helsingin Sanomat. 4.1.2002. Viitattu 22.4.2014.
  27. Rosa Meriläinen uusi paikkansa Tampereella Helsingin Sanomat. 25.10.2004. Viitattu 22.4.2014.
  28. a b Rosa Meriläinen > Valtiopäivätoimien haku Eduskunta. Viitattu 22.4.2014.
  29. Vihreät vaativat korotuksia opintotukeen Helsingin Sanomat. 7.8.2003. Viitattu 22.4.2014.
  30. Meriläinen vaatii adoptio-oikeutta homopareille Helsingin Sanomat. 4.9.2003. Viitattu 22.4.2014.
  31. Astikainen, Arto: Eduskunnassa kiisteltiin uskonnosta Helsingin Sanomat. 16.2.2006. Viitattu 22.4.2014.
  32. Nieminen, Martta: Työministeriö tekee täydennyksiä esitykseen ulkomaalaislaiksi. Helsingin Sanomat, 24.9.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.4.2014.
  33. Ahtiainen, Ilkka: Suuri valiokunta äänesti teletiedoista Helsingin Sanomat. 13.11.2004. Viitattu 23.4.2014.
  34. Niemeläinen, Jussi: Vihreät vähentäisivät köyhyyttä lisäämällä toimeentulo- ja työmarkkinatukea Helsingin Sanomat. 24.8.2005. Viitattu 23.4.2014.
  35. Liiten, Marjukka: Vihreät: Opintoja nopeuttaisi lisärahoitus Helsingin Sanomat. 26.11.2003. Viitattu 23.4.2014.
  36. a b Kaihovaara, Riikka: Hengähdyksen paikka Vihreä Lanka. 29.9.2006. Viitattu 23.4.2014.
  37. Kiusatuksi joutunut Rosa Meriläinen Annassa: "Kansanedustajakauteni on elämäni inhottavimpia kokemuksia" Seura.fi. 1.3.2018. Viitattu 21.12.2018.
  38. Ollikainen, Marjo: Vihreät ajautuvat kriisistä kriisiin Helsingin Sanomat. 7.5.2004. Viitattu 22.4.2014.
  39. Ruuska, Maria: Rako toisen arkeen Helsingin Sanomat. 8.1.2005. Viitattu 22.4.2014.
  40. a b c Ollikainen, Marjo: Rosa Meriläinen menetti puolueensa luottamuksen Helsingin Sanomat. 7.5.2004. Viitattu 22.4.2014.
  41. Kansanedustaja tunnusti polttaneensa kannabista Helsingin Sanomat. 6.5.2004. Viitattu 22.4.2014.
  42. Hartikainen, Jukka; Aro, Kaarina; Suramo, Ari: Mitä Missä Milloin 2005, s. 10. Otava, 2004. ISBN 951-1-19469-0.
  43. Rosa Meriläisen vapauttava tuomio jää voimaan - 22.3.2005. Kaleva. Viitattu 3.7.2020.
  44. Rosa Meriläinen jättää eduskunnan MTV.fi. 29.9.2006. Viitattu 7.9.2015.
  45. Sommers, Sanna: Rakas isosisko olenhan normaali? Ylioppilaslehti. 18.1.2002. Viitattu 5.12.2013.
  46. Asikainen, Merja: Simo Frangénilta kolme kirjaa syksyllä Iltasanomat. 2.8.2007. Viitattu 23.4.2014.
  47. Pääkkönen, Sirpa: Punaisten likkojen hurmos kestää hetken Tampereella. Helsingin Sanomat, 1.9.2012. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2015.
  48. Ruotsalo, Juhani: Punainen naiskaarti lähikuvassa Rosa Meriläisen esikoisromaanissa Demari.fi. 16.8.2012. Viitattu 7.9.2015.
  49. Larros, Heini: Rosa Meriläinen – Tapakasvatusta naisille City. 17.10.2008. Viitattu 23.4.2014.
  50. Jääskä, Marjo: Tuulettavia oivalluskirjoja. Opettaja, 9.4.2009, nro 15–16, s. 36. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.9.2015.
  51. Kirjallisuus | Kari Häkämies ja Rosa Meriläinen kirjoittivat eroottisen trillerin, ja molemmat vakuuttavat toimineensa mukavuusalueellaan: ”Nerous yhdistää meitä” Helsingin Sanomat. 27.9.2022. Viitattu 5.1.2023.
  52. Kangasniemi, Sanna: Tanssitaiteilija Ruth Matso on kuollut Helsingin Sanomat. 1.3.2020. Viitattu 1.3.2020.
  53. https://www.kodinkuvalehti.fi/artikkeli/lue/ihmiset/rosa-merilainen-sai-arista-isan-jo-taaperona-kohujen-aikaan-oli-hirvittavaa
  54. https://www.vantaansanomat.fi/paikalliset/4315363
  55. Talmén, Nina: Ihana nuoruudenliitto! Iltalehti.fi. 6.7.2007. Viitattu 27.4.2014.
  56. Frangén ja Meriläinen kihloihin Iltasanomat. 20.9.2004. Viitattu 27.4.2014.
  57. Ristilä-Toikka, Marjo: Lapsenlapsi lujittaa äidin ja tyttären suhdetta. Pirkanmaan Sanomat, 10.5.2007, s. 6–7. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 22.4.2014.
  58. Mikä hajotti Rosa Meriläisen ja Simo Frangénin unelmaliiton? Katso kuvat vuosien varrelta iltalehti.fi. Viitattu 11.1.2017.
  59. Tampereen Vuoden Positiivisimmat 2009: Rosa Meriläinen & Simo Frangén Positiivarit. Arkistoitu 27.4.2014. Viitattu 23.4.2014.
  60. Simo Frangén ja Rosa Meriläinen: Yllätysero!
  61. Rosa Meriläinen ja Tuomas Muraja ovat menneet naimisiin. Me Naiset. 26.10.2017. Viitattu 30.4.2019.
  62. Pippuri, Outi: Rosa Meriläisestä tulee äitipuoli Anna. 26.1.2017. Viitattu 29.4.2017.
  63. Rosa Meriläinen teki todellisen täyskäännöksen – erosi, muutti ja meni uusiin naimisiin saman vuoden aikana: ”Kyllä minua jännitti ja hirvitti” Ilta-Sanomat. 13.5.2018. Viitattu 6.5.2021.
  64. https://www.hnmky.fi/uutiset/julkaisu/8549

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rosa Meriläinen.