Roomalainen lääketiede
Roomalainen lääketiede kehittyi keisariaikana kreikkalaisen lääkärin Klaudios Galenoksen ansiosta. Hän paransi taisteluissa loukkaantuneiden gladiaattoreiden hoitotapoja ja sovelsi tietojaan muuhunkin lääketieteeseen. Galenos opiskeli lääkäriksi Aleksandriassa ja tuli tunnetuksi Romassa työskentelemällä Pergamonin amfiteatterin gladiaattoreiden lääkärinä 150-luvulla jaa.[1]
Varhainen lääketiede muokkaa
Rooman kaupungissa oli Tiber-joen Isola Tiberina -saarella jo vuonna 290 eaa. kreikkalaisen lääkintätaidon jumalan Asklepioksen temppeli. Saarelle muodostui lääkinnällisen osaamisen keskus, ja sairaalatoiminta jatkuu siellä nykyisinkin. Perimätiedon mukaan saari valittiin paikaksi sen vuoksi, että roomalaisten kärsiessä tuhoisasta tautiepidemiasta oli lääkäreitä kuljettaneessa laivassa ollut käärme, joka oli luikertanut saaren kohdalla maihin. Tämän vuoksi saarelle rakennettiin Asklepioksen temppeli, ja tauti saatiin hiipumaan.[1]
Lääkärin ammatti oli alkuaan huonosti arvostettu. Lääkärinä toimivat usein kreikkalaiset, koska Roomassa uskottiin sairauksien olevan jumalien rangaistus, joka voitaisiin poistaa jumalia lepyttelemällä. Ammatin arvostusta heikensi myös huijarien esiintyminen lääkäreinä. Esimerkiksi tunnettu kirjailija Plinius vanhempi kritisoi kreikkalaisten lääkärien tuloa Roomaan: "Lääketiede muuttuu päivästä toiseen, se uusiutuu ja muuttuu jatkuvasti, kunnes viisaiden kreikkalaisten aivojen höyry tukahduttaa meidät kaikki. Ikään kuin emme olisi tulleet toimeen ilman lääkäreitä yli 600 vuotta."[1]
Galenos kohotti ammatin arvostusta muokkaa
Vuonna 161 Galenos muutti Pergamonista Roomaan ja alkoi työskennellä Colosseumin gladiaattoreiden lääkärinä. Hänen maineensa alkoi levitä kaupungissa, ja keisari Marcus Aurelius kutsui hänet hoviinsa. Vähitellen Galenos kohosi keisarin henkilääkäriksi. Galenos alkoi pitää lääketieteellisiä luentoja ja näytöksiä saadakseen roomalaiset luopumaan taikauskostaan. Vaikka kirurgiaa pidettiinkin vain äärimmäisenä keinona, lääkärit alkoivat tehdä kirurgisia toimenpiteitä. Esimerkiksi Riministä on arkeologisissa kaivauksissa löytynyt kirurgisten instrumenttien kokoelma 100-luvun lopulta. Löytö osoittaa, että myös aivokirurgiaa harjoitettiin.[1]
Galenos ehti kirjoittaa yli 350 teosta tai kirjoitusta anatomiasta, kirurgiasta ja lääketieteestä ennen kuolemaansa noin vuonna 200.[2] Monet hänen tekemänsä anatomian ja fysiologian havainnot pitävät täysin paikkansa. Hän todisti, että virtsa erittyy munuaisissa ja havaitsi 7 niistä 12 aivohermosta, jotka ovat yhteydessä suoraan aivoihin. Hän todisti, että tuberkuloosi on tartuntatauti. Hän havaitsi, että valtimot kuljettavat verta, eivät ilmaa kuten luultiin. Galenos nosti lääkäreiden ammattikunnan arvostusta, eikä puoskarointia enää yhdistetty siihen. 300-luvulla yritettiin jopa rakentaa lääkäreiden valvontajärjestelmä.[1]
Galenos ei ymmärtänyt veren kiertävän kehää, vaan katsoi maksassa syntyvän jatkuvasti uutta verta, joka sydämestä levisi elimistöön latautuen erilaisilla hengillä. Hän oletti virheellisesti, että ihmisen sydämen kammioiden välillä oli reikiä. Hän uskoi antiikin tapaan, että ihminen koostui neljästä alkuaineesta, maasta, vedestä, ilmasta ja tulesta. Kullakin alkuaineella ja sitä vastaavalla nesteellä oli tietyt perusominaisuudet. Aine oli joko kylmää tai lämmintä ja edelleen kosteaa tai kuivaa. Sairaus oli tila, joka johtui nestetasapainon häiriöstä.[3]
Lääketieteen taantuminen lännessä muokkaa
Länsi-Rooma hajosi 400-luvulla. Vähitellen kreikkalaisen lääketieteen rationaaliset opit alkoivat jäädä unohduksiin ja taikausko sai jalansijaa. Käänne tapahtui vasta 1100-luvulla, jolloin etenkin Galenoksen teoksia alettiin kääntää aluksi arabiasta ja myöhemmin suoraan kreikasta. Bysantissa Galenos oli koko ajan tunnettu ja lääkärintoimi perustui ennen muuta hänen teoksiinsa.
Vuonna 1543 kirurgi Andreas Vesalius julkaisi teoksen, jossa korjattiin lukuisia Galenoksen tekemiä virhepäätelmiä. Jotain on silti säilynyt nykyaikaan saakka: Galenos tarkisti potilaan ranteesta pulssin.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e Tieteen Kuvalehti Historia, 2008, nro 14, s. 42–49. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
- ↑ Nutton, Vivian: Early-medieval medicine and natural science.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science, s. 327–332. Cambridge University Press, 2013.
- ↑ Heikki Aho: Ruumiinavausten merkitys lääketieteen kehityksessä Duodecim. 2013:13. Viitattu 9.3.2013.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Roomalainen lääketiede Wikimedia Commonsissa
