Rob Tyner (oikealta nimeltään Robert W. Derminer, 12. joulukuuta 194418. syyskuuta 1991) oli yhdysvaltalainen rock-muusikko, joka tunnetaan MC5-yhtyeen laulajana. Hänet muistetaan myös huudahduksestaan ”Kick out the jams, motherfuckers!”, joka kuullaan MC5:n samannimisen kappaleen introssa. Hän asui yhtyeen muiden jäsenten tavoin Detroitissa. Tynerin taiteilijanimi oli kunnianosoitus jazz-artisti McCoy Tynerille.

Rob Tyner
Henkilötiedot
Syntynyt12. joulukuuta 1944
Kuollut18. syyskuuta 1991 (46 vuotta)
Muusikko
Aktiivisena 1965–1991
Tyylilajit Rock, protopunk, hard rock
Yhtyeet MC5
Levy-yhtiöt Elektra RecordsView and modify data on Wikidata

Ura muokkaa

MC5 muokkaa

Rob Tyner liittyi MC5-rockyhtyeeseen alun perin basistiksi vuonna 1965, mutta yhtyeen muut jäsenet huomasivat pian hänen sopivan paremmin laulajaksi. MC5:n nopea ja energinen rock on vaikuttanut suuresti myöhempään garage rockiin, punk rockiin ja metallimusiikkiin. Tyner lauloi yhtyeen jokaisella albumilla. Yhtye oli poliittisesti aktiivinen ja asenteeltaan vallankumouksellinen. Kirosanat MC5:n kappaleissa saivat levykaupat kieltäytymään myymään heidän albumejaan, ja levy-yhtiö Elektra Records erotti yhtyeen. Yhtyeen jäseniä pidätettiin useasti törkeiden tai paheksuttavien tekojen ja vallankumouksellisen toiminnan vuoksi.

Levy-yhtiön menettämisen jälkeen MC5:n jäsenten välit huonontuivat. Tyner erosi yhtyeestä vuonna 1972 kesken Euroopan kiertueen. Saman vuoden lopussa MC5 hajosi.

Sooloura muokkaa

Tyner yritti MC5:n jälkeen soolouraa pariin otteeseen, mutta jäi ilman menestystä. Vuonna 1977 hän esiintyi Eddie & the Hot Rods -yhtyeen kanssa tarkoituksena saada MC5:n uudelleenjulkaistut LP-levyt myymään. Detroitissa hän aloitti aluksi the New MC5 -nimisen projektin, josta muodostui Rob Tyner Band. Yhtye keikkaili aikansa ja levytti yhden singlen, joka ei menestynyt kaupallisesti. Myöhemmin Tyner alkoi työskennellä detroitilaisten ja michiganilaisten yhtyeiden kanssa manageroimalla ja promotoimalla niitä.

Tyner pysyi kauan erossa musiikinteosta, kunnes levytti sooloalbumin Blood Brothers vuonna 1990 ja alkoi esiintyä pienille yleisölle. Ennen kuolemaansa Tyner oli sopinut tekevänsä kiertueen Blackfoot-rumpali Jakson Spiresin kanssa, mutta hän kuoli ennen jo sovittuja keikkoja.

Kuolema muokkaa

Tyner sai sydänkohtauksen pysäköidyssä autossaan 17. syyskuuta 1991 Berkleyssä Michiganissa. Hänet löydettiin kuljettajan penkiltä elottomana ja vietiin Beaumont Hospital -sairaalaan Royal Oakiin, jossa hän kuoli seuraavana päivänä 46-vuotiaana. Tyner jätti jälkeensä vaimon ja neljä lasta. Hänet haudattiin MC5 -T-paita yllään. Tynerin perheen auttamiseksi MC5 järjesti vuonna 1992 paluukonsertin, jossa yhtye esiintyi neljän elossa olevan jäsenensä voimin.

Diskografia muokkaa

MC5 muokkaa

Robin Tyner & The Hot Rods muokkaa

  • "Till the Night Is Gone (Let's Rock) / Flipside Rock" (1977)

Rob Tyner muokkaa

  • Blood Brothers (1990)

Lähteet muokkaa