Roast

komedian muoto

Roast on yhdysvaltalaisperäinen komediatapahtuma, jossa roastin kohteena oleva päähenkilö istutetaan yleisön eteen kuuntelemaan itseensä kohdistuvia herjoja ja pilkantekoa. Roastaajina toimii yleensä joukko koomikoita ja kohteen ystäviä, mutta roastaajina saattavat yhtä hyvin toimia myös julkisuudesta tutut henkilöt.[1] Roastin kohteeksi valitaan usein paljon eri yhteyksissä esillä ollut julkisuuden henkilö, koska hänen elämänsä ja taustansa ovat myös suurelle yleisölle tuttuja.[2] Roast on pohjimmiltaan hyväntahtoinen tapahtuma, jonka tarkoitus on yhtä paljon kunnioittaa kohdetta kuin irvaillakin hänelle.[3]

Näyttelijä-laulaja David Hasselhoff oli roastattavana vuonna 2010 Comedy Central Roastissa.

Roastin avaa seremoniamestari eli roastmaster esittelemällä roastauksen kohteen yleisölle. Tämän jälkeen roastaajat vuorollaan herjaavat kohdetta ja myös toisiaan usein hyvin räävittömin sanamuodoin ja henkilökohtaisuuksiin mennen. Lopuksi kohde itse pitää puolustuspuheenvuoron, jossa hän samalla saa tilaisuuden pilkata roastaajiaan.[4]

Roastien historia ulottuu 1920-luvun New York Friar's Clubille, jossa roasteja alettiin järjestää säännöllisesti. Dean Martin toi roastit yleiseen suosioon Yhdysvalloissa 1960- ja 1970-luvuilla. Nykyisin tunnetuimpiin roasteihin kuuluvat televisioidut Comedy Central -kanavan roastit.[4] Comedy Central Roasteissa kohdehenkilöinä ovat olleet Drew Carey, Jerry Stiller, Rob Reiner, Hugh Hefner, Chevy Chase, Denis Leary, Jeff Foxworthy, Pamela Anderson, William Shatner, Flavor Flav, Bob Saget, Larry the Cable Guy, Joan Rivers, David Hasselhoff, Donald Trump, Charlie Sheen, Roseanne Barr, Bruce Willis, James Franco ja Justin Bieber. Suomessa näitä roasteja on esittänyt televisiokanava Jim.[5]

Suomessa roast on varsin tuore ilmiö ja sen perinnettä on alkanut vaalia helsinkiläinen ohjelmaravintola Apollo Live Club, jonka järjestämiin iltoihin on valittu kohdehenkilöiksi Sakari Kuosmanen, Esko Eerikäinen, Anu Saagim, Frederik ja Teuvo Hakkarainen. Tämän lisäksi stand up -ohjelmatoimisto Suomen Komiikkateollisuus on järjestänyt roasteja jossa kohdehenkilöinä ovat olleet Janne Kataja ja Matti Nykänen.[6][7]

Lähteet muokkaa