Risto Jarva

Risto Antero Jarva (15. heinäkuuta 1934 Helsinki – 16. joulukuuta 1977 Helsinki) oli suomalainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja. Jarvan elokuvien lähtökohtana oli useimmiten jonkin ajankohtaisen ongelman tai ongelmaryhmän, sosiaalisen tilanteen, myytin tai kliseen kartoitus, joka tapahtui joko fiktiivisen tai dokumentaarisen rakenteen tai niiden muodostamien kombinaatioiden avulla. Jarva toimi elokuvan taiteilijaprofessorina vuosina 1970–1975.

Risto Jarva
Risto Jarva 1950-luvun puolivälissä
Henkilötiedot
Syntynyt	15. heinäkuuta 1934 Helsinki
Kuollut	16. joulukuuta 1977 (43 vuotta) Helsinki
Ohjaaja
Palkinnot
Parhaan ohjauksen Jussi 1966 Onnenpeli 1968 Työmiehen päiväkirja 1971 Bensaa suonissa 1978 Jäniksen vuosi Parhaan leikkauksen Jussi 1968 Työmiehen päiväkirja Parhaan lyhytelokuvan Jussi 1968 Kaupungissa on tulevaisuus Parhaan tilauselokuvan Jussi 1969 Nainen ja yhteiskunta Parhaan työryhmän Jussi 1976 Mies, joka ei osannut sanoa ei Parhaan käsikirjoituksen Jussi 1978 Jäniksen vuosi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Ura

Ensimmäiset ohjaustyöt

Risto Jarva oli koulutukseltaan kemisti-insinööri. Opiskeluaikanaan hän harrasti valokuvausta. Elokuvan pariin hän tuli teekkarien elokuvakerhon Montaasin kautta. Sen parissa harrastettiin paitsi elokuvien katselemista, myös valmistettiin omia lyhytelokuvia ja paneuduttiin laajalti elokuvan teoreettisiin lähtökohtiin. Elokuvakerho Montaasin piirissä syntyikin Jarvan ensimmäinen ohjaustyö Työtä Ylioppilasteatterissa (1961), joka yhdessä Maunu Kurkvaaran Pikkuisen kanssa sai ensimmäisenä lyhytelokuvana Valtion elokuvapalkinnon.

Ensimmäiset pitkät elokuvansa Jarva ohjasi yhteistyönä, Yön vai päivän (1962) Jaakko Pakkasvirran kanssa ja X-paronin (1964) Spede Pasasen ja Pakkasvirran kanssa. Ryhmätyöskentely oli Jarvalle myöhemminkin ominainen työtapa, joskin lähinnä ideointi- ja käsikirjoitusvaiheissa, ohjaustyöstä hän kantoi vastuun itse.

Filminorin muodostuminen

Jarva ja hänen ympärilleen elokuvayhtiö Filminoriin kerääntynyt työryhmä (Jaakko Pakkasvirta, Peter von Bagh, Pertti Maisala, Jussi Kylätasku, Antti Peippo, Lasse Naukkarinen, Timo Linnasalo, Matti Kuortti, Kullervo Kukkasjärvi) toivat suomalaiseen elokuvaan kriittisesti yhteiskuntatietoisen suuntauksen. Valittu linja näkyi paitsi Filminorin tuottamissa näytelmäelokuvissa, myös Postipankin (silloinen Postisäästöpankki) tilaamissa lyhyissä dokumenttielokuvissa, jotka käsittelivät muun muassa asumista, kaupunkisuunnittelua, ihmisen ja luonnon suhdetta, saasteongelmia, naisen asemaa ja tietotekniikan tulevaisuudennäkymiä.

Omat ohjaustyöt alkavat

Jarvan ensimmäistä varsinaista omaa ohjaustyötä Onnenpeli (1965) on pidetty uuden suomalaisen elokuvan ensimmäisenä täysipainoisena merkkiteoksena. Työmiehen päiväkirjaa (1967) on puolestaan luonnehdittu "ensimmäiseksi työläiselokuvaksi", joka vertautuu ajan hengen ilmentäjänä muun muassa Hannu Salaman Juhannustanssit-romaaniin (1964) tai Arvo Salon, Kalle Holmbergin ja Kaj Chydeniuksen Lapualaisoopperaan (1966). Työmiehen päiväkirjan voiman on arvioitu olevan yleisen ja yksityisen taidokkaassa yhdistelyssä. Elokuvan päähenkilöt Ritva (Elina Salo) ja Juhani (Paul Osipow) ovat toisaalta tyypillisiä luokkayhteiskuntaa edustavia symbolihahmoja, toisaalta aitoja yksilöitä. Työmiehen päiväkirja myös muistutti, kuinka sisällissota sekä talvi- ja jatkosota olivat monilla tasoilla edelleen läsnä kansalaisten alitajunnassa.

Jarvan seuraava elokuva Ruusujen aika (1969) ajoittui 2000-luvun alkuun ja oli kunnianhimoinen yritys rakentaa siltaa tulevaisuuteen niistä tekijöistä käsin, jotka olivat olemassa tuolloisessa yhteiskunnassa. Samalla tavoin sisäistetty, aiheen omista rakenteista lähtenyt hahmotus oli Jarvan seuraava elokuva Bensaa suonissa (1970) - kuvaus ralliautoilusta, autokulttuurista sekä auton riivaamasta ihmisestä. Näkemyksessään auton ja autokulttuurin orjuuttamasta yhteiskunnasta Jarva ajautui varsin lähelle Jean-Luc Godardin visioita elokuvassa Viikonloppu (1967).

1970-luku

Risto Jarva kättelemässä opetus­ministeri Johannes Virolaista vuonna 1970.

Jarva johti Elokuvapoliittista komiteaa koko sen toiminnan ajan vuosina 1970–1974. Komitean tehtävänä oli laatia valtion elokuvapoliittinen ohjelma. Se suositteli Suomen elokuvasäätiön korvaamista uudella valtion laitoksella ja Suomen elokuva-arkiston ottamista valtion haltuun.

Kun taivas putoaa -elokuva (1972) tarkasteli puolestaan skandaalilehdistön toimintaa toimittajan ja hänen uhrinsa näkökulmista. Roskalehden toimittajan sanojen ja tekojen välinen ristiriita kasvaa häkellyttäviin mittoihin. Oikeuttavatko korkeat päämäärät alhaiset teot, kysyy Jarva, ja jättää kysymyksen katselijoidensa pohdittavaksi. Yhden miehen sota (1973) oli taas lähestulkoon inhorealistinen kuvaus kaivinkoneyrittäjän tylystä arjesta, työyhteisön, perheen ja muun elämänpiirin toisilleen asettamista ristiriitaisista vaatimuksista.

Mies joka ei osannut sanoa ei (1975) käynnisti Jarvan uralla täysin uuden, komedialähtöisen suuntauksen, joka syveni filosofis-eettisten pohdiskelujen suuntaan elokuvien Loma (1976) ja etenkin Jäniksen vuosi (1977) myötä. Nämä elokuvat, joiden pääosia esitti Antti Litja, olivat kohtuullisia menestyksiä myös taloudellisesti.

Kuolema

Jarva kuoli auto-onnettomuudessa Helsingin Kuusisaaressa palatessaan Jäniksen vuosi -elokuvan kutsuvierasnäytöksestä hieman puolenyön jälkeen 16. joulukuuta 1977. Jarvaa kuljettanutta taksia vastaan tullut kuorma-auto joutui erittäin liukkaalla tiellä sivuluisuun, jolloin taksi törmäsi sen kylkeen ja rusentui lavan alle. Jarva ja taksinkuljettaja jäivät puristuksiin ja saivat välittömästi surmansa.

Jarva on haudattu Hietaniemen hautausmaalle Helsinkiin.

Elokuvat

Lyhytelokuvat

• Kaupungin rytmiä/Kaupungin kasvot (1957)
• Episodi (1959)
• Pyörii (1959)
• Yhdeksän runoa (1959)
• Leikkejä yksinäisille (1960)
• Teekkarien tempaus Spexi-Sampo (1960)
• Teknillinen korkeakoulu 1959 (1960)
• Hairauksia (1960)
• Tämä on kunnallisvirkamiesliitto (1960)
• Työtä ylioppilasteatterissa (1961)
• Torstai – eläviä kuvia Suomen kesästä (1963)
• Kitka (1963)
• Tampere, iloisen kesän kaupunki (1964)
• Kansainvälinen kongressikeskus Otaniemi (1965)
• Asuminen ja luonto (1966)
• Kaupungissa on tulevaisuus (1967)
• Kansanvakuutus turvanamme (1967)
• Nainen ja yhteiskunta (1968)
• Tietokoneet palvelevat (1968)
• Parempaan asumiseen (1968)
• Helsingin tuntomerkit (1969)
• Turvallisuutta metsätöihin (1969, Jukka Mannerkorven kanssa)
• Pakasteet (1969)
• Maaseudun tulevaisuus? (1970)
• Yötäpäivää (1970, Jukka Mannerkorven kanssa)
• Pyhäsalmi – kaivosteollisuuden nykyaikaa (1970)
• Luonnon talous (1971)
• Kuluttaja (1972)
• Suomalainen pöydänkattaja (1973)
• Sähkölaitos rakentaa (1973, Kullervo Kukkasjärven kanssa)
• Ystävien seurassa (1977)

Risto Jarva toimi lisäksi käsikirjoittajana elokuvissa Lapsen oikeudet (ohjaus Jaakko Pakkasvirta, 1970), Kromi (Kullervo Kukkasjärvi, 1971) ja Kemira – kemian teollisuutta (Kukkasjärvi, 1974) ja leikkaajana elokuvissa Suomalainen pöydänkattaja (Antti Peippo, 1973) ja Sporting Finland (Matti Kuortti, 1974).

Pitkät elokuvat

• Yö vai päivä (1962, Jaakko Pakkasvirran kanssa)
• X-Paroni (1964, Jaakko Pakkasvirran ja Spede Pasasen kanssa)
• Onnenpeli (1965)
• Työmiehen päiväkirja (1967)
• Ruusujen aika (1969)
• Bensaa suonissa (1970)
• Kun taivas putoaa... (1972)
• Yhden miehen sota (1973)
• Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975)
• Loma (1976)
• Jäniksen vuosi (1977, Arto Paasilinnan romaanin pohjalta)

Katso myös

• Risto Jarva -palkinto

Kirjallisuutta

• Jarva & Pakkasvirta -teemanumero, Filmihullu 1/2015.
• Tammi, Eero: ”Jarva ja modernin elämän sairaskertomus”, Filmihullu 2/2005.
• Varjola, Markku: ”Jarvan tuotannon rakenne”, Filmihullu 2/2005.

Aiheesta muualla

• http://www.ristojarvaseura.fi/
• Risto Jarva Elonetissä.
• Risto Jarva Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
• Sakari Toiviainen: Jarva, Risto (1934–1977) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.