Rikos ja rangaistus
"Rikos ja rangaistus" (ven. Преступление и наказание, Prestuplenije i nakazanije) on Fjodor Dostojevskin tunnetuin teos. Vuonna 1866 julkaistu romaani on maailmankirjallisuuden klassikko. Teos käsittelee moraalisia ongelmia, ja siinä on myös salapoliisiromaanin ja rakkaustarinan piirteitä. Keskeisiä teemoja ovat syyllisyydentunto ja anteeksi saaminen katumisen kautta.
| Rikos ja rangaistus | |
|---|---|
| Prestuplenije i nakazanije | |
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Fjodor Dostojevski |
| Kieli | venäjä |
| Genre | romaani |
| Julkaistu | 1866 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Rikos ja rangaistus alkoi ilmestyä jatkokertomuksena Russkije Vestnik (ven. Русский вестник) -lehdessä tammikuussa 1866 ja seuraavana vuonna se julkaistiin romaanina. Se on Dostojevskin ensimmäinen aateromaani. Dostojevski etsii vastausta kysymykseen: "jos jumalaa ei ole, onko ihmisen otettava hänen paikkansa?" Esittämällä tämän kysymyksen päähenkilö Raskolnikovin suulla, hän osoittaa mihin radikaalinuorison ateismi voi johtaa. Radikaalikriitikko Dmitri Pisarev torjui Dostojevskin kritiikin kumouksellista nuorisoa vastaan kirjoittamalla, että Raskolnikovin ongelmien juuret "eivät ole hänen aivoissaan vaan hänen taskuissaan."[1]
Juoni muokkaa
Rikoksessa ja rangaistuksessa nuori ylioppilas Rodion Romanovitš Raskolnikov tekee rikoksen 1860-luvun Pietarissa: murhaa köyhän panttilainaajaeukko Aljona Ivanovnan ja tämän paikalle sattuneen sisaren Lizaveta Ivanovnan. Päätökseen murhata hänet sysää äidiltä saapuva kirje, josta käy ilmi äidin ja Dunja-sisaren tukala tilanne. He ovat lähettäneet pääkaupungissa opiskelevalle pojalle ja veljelle viimeisiä rahojaan. Kirje tuo juonenkulkuun mukaan myös irstailevan Svidrigailovin, joka uhkaa Dunjan siveyttä.[1]
Kirje kotoa luo lukijalle kuvan Raskolvikovista rehtinä, kunniantuntoisena ja lähimmäisiään rakastavana nuorena miehenä. Raskolnikov itse epäilee, ettei kestäisi murhan aiheuttamaa syyllisyyttä. Hän näkee unen, jossa lapsi joutuu isänsä kanssa todistamaan, kuinka hevonen piestään kuoliaaksi. Unen lapsen huudahdus "Minkä tähden ne hevosrukan tappoivat?" palautuu Dostojevskin tuotannon peruskysymykseen: miksi syytön kärsii, miksi maailmassa on pahaa? Raskolnikov kuitenkin järkeilee itsensä murhatyöhön.[1]
Hän ei tee murhaa niinkään ryöstöaikeissa vaan kokeillakseen ja todistaakseen itselleen olevansa moraalisesti valioihminen. Ryöstösaaliilla hän pystyisi tekemään hyviä tekoja, jotka hyvittäisivät murhan. Kirja kuvaa teon henkisiä ja fyysisiä vaikutuksia Raskolnikoviin. Raskolnikovia vaivaavat syyllisyydentunteet ja vainoharhat siitä, että kaikki epäilevät häntä.[2] Samalla hänen suhteensa opiskelijatoveri Razumihiniin, rikosetsivä Porfiriin sekä ennen muuta Sofia Marmeladovaan, kehittyy. [1] Hän tapaa nuoren hyväsydämisen prostituoidun, Sonja Marmeladovan, joka saa hänet ymmärtämään kristillisen rakkauden ja anteeksiannon merkityksen ja lopulta tunnustamaan tekonsa.[1] Raskolnikov saa rangaistuksensa ja joutuu kahdeksaksi vuodeksi Siperian pakkotyöleirille, jonne Sonja seuraa häntä.[2]
Henkilöitä muokkaa
- Rodion (Rodja) Romanovitš Raskolnikov (Родион Романович Раскольников) – päähenkilö, varaton ja sairas entinen opiskelija
- Pulherija Aleksandrovna Raskolnikova – Raskolnikovin äiti
- Avdotja (Dunja) Romanovna Raskolnikova – Raskolnikovin sisar
- Dmitri Prokofitš Vrazumihin (Razumihin) – ylioppilas, Raskolnokovin ystävä (ven. разум, razum suom. järki)
- Zosimov – lääkäri, Razumihinin ystävä
- nimineuvos Semjon Zaharytš Marmeladov – juoppo ja rahaton, usein työtön alimman luokan virkamies, yli 50-vuotias alkoholisti
- Katerina Ivanovna Marmeladova – Semjon Marmeladovin keuhkotautinen vaimo, koulutettu ja sivistynyt everstin tytär, upseerin leski, n. 30-vuotias
- Sofia (Sonja, Sonetška) Semjonovna Marmeladova (Софья Семёновна Мармеладова) – Marmeladovin tytär, vaalea ja kalpea tyttö, n. 20-vuotias, elättää prostituoituna vanhempiaan ja pieniä sisaruksiaan omasta tahdostaan
- Arkadi Ivanovitš Svidrigailov – vaimonsa varat perinyt, irstaana, varakkaana, vastenmielisenä ja petollisena pidetty, pedofiili
- hovineuvos Pjotr Petrovitš Lužin – Dunjan kosija
- Porfiri Petrovitš (Порфирий Петрович) – Aljona Ivanovan murhaa tutkiva poliisi, tutkintotuomari
- Aljona Ivanovna (Алёна Ивановна) – vanha koronkiskuri-muori, panttilainaaja jonka Raskolnikov murhaa
- Lizaveta Ivanovna (Лизавета Ивановна) – Aljonan sisar, joka sattumalta tulee murhapaikalle. Raskolnikov tappaa hänetkin. Lizaveta on Sonjan ystävä.
Tulkintaa muokkaa
Venäläinen filosofi Lev Šestov vertasi vuoden 1900 teoksessaan Rikoksen ja rangaistuksen tematiikkaa Shakespearen Macbethiin. Šestovin mielestä Dostojevski pohtii teoksensa avulla kysymystä, ovatko sääntöjen noudattajat vai sääntöjen rikkojat oikeassa, mikäli sääntöjen merkitys on hämärä. Dostojevski arvostaa sitä, että Raskolnikov uskalsi rikkoa sovinnaisia sääntöjä, joskin hänen on sen jälkeen sovitettava rikoksensa ja kärsittävä sitä seuraava rangaistus. Šestov pitää merkittävänä sitä, ettei murhaaja tunne minkäänlaista sääliä uhrejaan kohtaan edes jälkeenpäin. Macbethissa sen sijaan kirjailijaa askarruttaa rikollisen muille ihmisille tuottama kärsimys.[3]
Rikos ja rangaistus on tutkielma syyllisyydestä ja syyttömyydestä, vapaasta tahdosta sekä hyvyydestä ja pahuudesta, mutta se on myös rikosromaani, dekkari. Romaanin toinen rikoksentekijä on Svidrigailov, jonka rikos on pedofilia, Dostojevskin romaanien toistuva aihe. Dostojevski hakee vastausta kysymykseen, miksi rikoksentekijät saadaan kiinni. Raskolnikovin tunnustus sekä Svidrigailovin itsemurha antavat ymmärtää, että Dostojevskin mukaan rikollista ajaa aina halu joko tunnustaa tai tulla kiinniotetuksi. Jos kumpikaan ei toteudu, ainoa ratkaisu on itsemurha.[1]
Rikos ja rangaistus on myös pietarilaisromaani ja Dostojevski onkin venäläisen kirjallisuuden tunnetuimpia Pietarin kuvaajia. Hänen teoksensa muovasivat 1800-luvulla myyttiä Pietarin kaupungista. Raskolnikovin mielenliikkeet kuvataan vuorovaikutuksessa kaupungin kanssa. Kaikki mitä hän Pietarin kaduilla kohtaa ja kokee, vaikuttaa hänen mielentilaansa.[1]
Suomennoksia muokkaa
- Rikos ja rangaistus. Suomentanut M. Vuori. Täydellisen kielentarkistuksen suorittanut Lea Pyykkö (suomennos ilmestynyt 1899; kielentarkistus 1986). Hämeenlinna: Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-5112-1.
- Rikos ja rangaistus. Suomentanut J. A. Hollo (suom. ilm. 1922). WSOY, 1985. ISBN ISBN 951-0-12899-6.
- Rikos ja rangaistus. Suomentanut Olli Kuukasjärvi. Helsingissä: Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21650-6.
- Rikos ja rangaistus. Suuret venäläiset kertojat 9, (15 nidettä, ISBN 951-1-01311-4). Suomentanut Juhani Konkka. Keuruu, Otava, 1975. ISBN 951-1-01336-X
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g Turoma, Sanna. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 4. Suuret kertojat: 1840-1890. Fjodor Dostojevski ja Leo Tolstoi. Dostojevski: hyvän ja pahan problematiikka”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 324-325. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ a b Dostojevski, F. M.: Rikos ja rangaistus. Turku: , 1907. Kirjan verkkoversio (viitattu 06.07.2014).
- ↑ Šestov, Lev: Tolstoin ja Nietschen käsitys hyvästä : Filosofiaa ja saarnaa, s. 66–73. Venäjänkielinen alkuteos vuodelta 1900. Suomentanut Mari Miettinen. Tampere: niin & näin, 2019. ISBN 978-952-7189-45-0.
Aiheesta muualla muokkaa
- Fjodor Dostojevski: Rikos ja rangaistus. Jyväskylän yliopisto, Taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos 4.10.2006.
- Kuukasjärvi suomensi Rikoksen ja rangaistuksen uudestaan. Turun sanomat 22.3.2008.
- Pesonen, Pekka: Houre ja tosi kohtaavat Pietarissa. Helsingin Sanomat 18.5.2008. (maksullinen)
- Waarala, Hannu: Dostojevskin moniääninen ja syvään hengitetty romaanimaailma. Uutispäivä Demari 7.5.2008.
- Kirjan tapahtumia Yandexin kartalla. 15.1.2017.