Rico Henry

englantilainen jalkapalloilija

Rico Henry (s. 8. heinäkuuta 1997 Birmingham) on englantilainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan vasen laitapuolustaja. Hän edustaa Englannin Valioliigassa pelaavaa Brentfordia.[1]

Rico Henry syyskuussa 2015.

Henry nousi Englannin ykkösliigassa tuolloin pelanneeseen Walsallin edustusjoukkueeseen joulukuussa 2014. Hän pelasi joukkueessa 46 liigaottelua ja keväällä 2016 kaksi nousukarsintaottelua. Maaleja hän teki kaksi. Lisäksi hän pelasi neljä FA Cupin ja kolme liigacupin ottelua ja teki jälkimmäisissä yhden maalin, joka oli voittomaali mestaruussarjan kärkipään joukkueisiin kuulunutta Brightonia vastaan.[1]

Henry siirtyi elokuussa 2016 mestaruussarjassa tuolloin pelanneeseen Brentfordiin. Ensimmäisellä sarjakaudellaan hän pelasi 12, toisella kahdeksan ja kolmannella 14 liigaottelua ensin olkapäävamman ja sitten polvivamman pidettyä hänet pitkään poissa kentiltä. Ensimmäisen mestaruussarjamaalinsa hän teki tammikuussa 2019 Stokea vastaan. Kaudella 2019–2020 Henry pelasi avauskokoonpanossa joukkueensa kaikki 46 sarjaottelua ja lisäksi kaikki kolme nousukarsintaottelua, joista viimeinen Fulhamia vastaan päättyi tappioon. Kaudella 2020–2021 hän pelasi 30 sarjaottelua ja teki maalin lokakuussa Lutonia vastaan. Nousukarsinnassa hän pelasi vain ensimmäisessä ottelussa eikä ollut kokoonpanossa kahdessa jälkimmäisessä ottelussa, joiden voittojen myötä Brentford nousi Valioliigaan.[1]

Henry pelasi ensimmäisen valioliigaottelunsa 13. elokuuta 2021 Arsenalia vastaan. Hän pelasi Brentfordin maalein 2–0 voittamassa ottelussa täydet minuutit. Hän pelasi ensimmäisellä valioliigakaudellaan 34 ottelua, jotka yhtä lukuun ottamatta avauskokoonpanossa, ja teki maalin marraskuussa peräkkäisissä otteluissa Norwichia ja Newcastlea vastaan sekä toukokuussa Evertonia vastaan. Kaudella 2022–2023 hän pelasi 37 valioliigaottelua, jotka kaikki avauskokoonpanossa.[1]

Henry on pelannut Englannin alle 19- ja alle 20-vuotiaiden maajoukkueissa.[1]

Lähteet muokkaa