Rewantiikeri

tiikerin värimuoto

Rewantiikeri eli valkoinen tiikeri on intiantiikerin leukistinen värimuoto. Rewantiikeri ei ole kuitenkaan tiikerin alalaji. Valkoiset tiikerit ovat äärimmäisen harvinaisia luonnossa. Arviolta noin yksi 10 000:sta tiikeristä luonnossa syntyy valkoisena.[1]

Valkoinen tiikeri eli rewantiikeri on intiantiikerin värimuunnos.

Rewantiikerin vaalea turkki on periytyvä ominaisuus, jonka seurauksena tiikerin elimistössä ei ole punaista pigmenttiä. Tämän vuoksi sen turkki on valkoinen ja silmät siniset. Ominaisuus on resessiivinen eli peittyvä, joten valkoinen tiikeri ei voi saada valkeita pentuja toisen tiikerin kanssa, mikäli tällä ei ole samaa geeniä.

Vankeudessa muokkaa

Vankeudessa elävien valkoisten tiikerien kantaisä on valkoinen uros, jonka Rewan maharadža pyydysti metsästysretkellään Bandhavgarhin kansallispuistossa vuonna 1951. Valkoinen pentu löytyi emonsa ja sisarustensa kanssa, ja muut pennut sekä emo ammuttiin. Urospentu, joka sai nimen Mohan oli pohjaväriltään lähes valkoinen ja sillä oli mustanruskeat raidat ja siniset silmät.lähde?

Myöhemmin Mohan paritettiin eläintarhassa väriltään normaalin intiantiikerinaaraan kanssa. Kaikki pennut olivat kuitenkin väritykseltään normaaleja. Myöhemmin Mohan paritettiin oman tyttärensä kanssa ja näiden pentujen joukossa oli myös valkoisia yksilöitä. Kaikki nykyään eläintarhoissa syntyneet valkoiset tiikerit ovat Mohanin jälkeläisiä. Suurin osa tiikereistä on kuitenkin risteytetty myöhemmin eri tiikerilajeihin, luoden siperian- ja intiantiikerin hybridejä.[2] Rewantiikereitä on kaiken kaikkiaan noin 200 kappaletta.[3]

 
Kenny pelastettiin Arkansas'n osavaltiossa toimineelta kasvattajalta vanhempiensa ja sisarustensa kanssa. Kennyllä oli epämuodostunut kallo, ja tämän normaalivärisellä veljellä kierot silmät.

Terveysongelmat muokkaa

Pienen geenipoolin ja sisäsiittoisuuden vuoksi vankeudessa elävillä valkoisilla tiikereillä esiintyy merkittävästi enemmän terveysongelmia kuin normaalivärityksen omaavilla tiikereillä. Vastasyntyneiden pentujen kuolleisuus on suurempi, ja pentuekoko pienempi. Valkoisten tiikereiden keskimääräinen elinikä on lyhyempi. Valkoisilla tiikereillä on usein silmä- ja sydänongelmia, rakenteellisia epämuodostumia sekä heikompi immuunipuolustus.[4][5]

Kuvia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Administrator: White Tigers: Conserving a Lie Saving Earth | Encyclopedia Britannica. 8.2.2010. Viitattu 16.4.2023. (englanniksi)
  2. Association of Zoos & Aquariums Animal Welfare Committee: Taskforce on Animal Breeding Practices: [https://assets.speakcdn.com/assets/2332/aza_white_paper_inbreeding_for_rare_alleles_18_jan_2012.pdf Welfare and Conservation Implications of Intentional Breeding for the Expression of Rare Recessive Alleles] Association of Zoos and Aquariums (AZA). Viitattu 16.4.2023.
  3. Endangered White Tiger Indiantiger.org. Indian Tiger Welfare Society. Arkistoitu 7.10.2015. Viitattu 10.10.2015. (englanniksi)
  4. Association of Zoos & Aquariums Animal Welfare Committee: Taskforce on Animal Breeding Practices: [https://assets.speakcdn.com/assets/2332/aza_white_paper_inbreeding_for_rare_alleles_18_jan_2012.pdf Welfare and Conservation Implications of Intentional Breeding for the Expression of Rare Recessive Alleles] Association of Zoos & Aquariums (AZA). Viitattu 16.4.2023.
  5. Downes, Azzedine: Tragedy of the White Tiger Scientific American. 22.6.2021. Viitattu 16.4.2023.

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rewantiikeri.