Renium
| |||||
| Yleistä | |||||
| Nimi | Renium | ||||
| Tunnus | Re | ||||
| Järjestysluku | 75 | ||||
| Luokka | siirtymämetalli | ||||
| Lohko | d-lohko | ||||
| Ryhmä | 7 | ||||
| Jakso | 6 | ||||
| Tiheys | 21,02 · 103 kg/m3 | ||||
| Väri | Väritön | ||||
| Löytövuosi, löytäjä | 1925, Walter Noddack, Ida Tacke ja Otto Berg | ||||
| Atomiominaisuudet | |||||
| Atomipaino (Ar) | 186,207[1] | ||||
| Atomisäde, mitattu (laskennallinen) | 135 pm | ||||
| Kovalenttisäde | 159 pm | ||||
| Orbitaalirakenne | [Xe]4f145d56s2 | ||||
| Elektroneja elektronikuorilla | 2, 8, 18, 32, 13, 2 | ||||
| Hapetusluvut | +VII, +VI, +IV, +II | ||||
| Kiderakenne | Heksagonaalinen | ||||
| Fysikaaliset ominaisuudet | |||||
| Olomuoto | Kiinteä | ||||
| Sulamispiste | 3 453 K (3 180[2] °C) | ||||
| Kiehumispiste | 5 903[3] K (5 630 °C) | ||||
| Moolitilavuus | 8,86 · 10−3 m3/mol | ||||
| Muuta | |||||
| Elektronegatiivisuus | 1,9 (Paulingin asteikko) | ||||
| Ominaislämpökapasiteetti | 0,137 kJ/(kg K) | ||||
| Sähkönjohtavuus | 5.6×106 S/m | ||||
| CAS-numero | 7440-15-5 | ||||
| Tiedot normaalilämpötilassa ja -paineessa | |||||
Renium (lat. rhenium) on hopeanvalkoinen, kiiltävä, sitkeä ja venyvä metalli, jonka elektronegatiivisuus on 1,9 ja ensimmäinen ionisoitumisenergia 762 kJ/mol sekä CAS-numero 7440-15-5. Renium on harvinaisempaa kuin kulta tai platina, eikä muodosta mineraaleja, vaan esiintyy pieninä pitoisuuksina muiden metallien malmeissa, erityisesti molybdeniitissä ja gadoliniitissa. Reniumilla on alkuaineista neljänneksi suurin tiheys, kolmanneksi korkein sulamispiste ja toiseksi korkein kiehumispiste[3].
Historia muokkaa
Renium on saanut nimensä Saksan läpi virtaavan Reinjoen latinankielisestä nimestä Rhenus. Se löydettiin vasta vuonna 1925, viimeisenä kaikista luonnossa esiintyvistä vakaista, ei-radioaktiivisista alkuaineista. Yksi reniumin löytäjistä, Ida Tacke, oli kotoisin Reinin varrelta.[2]
Kemialliset ominaisuudet muokkaa
Reniumin sukulaisuus teknetiumin ja mangaanin kanssa ilmenee selvästi yhdisteissä ja näillä aineilla onkin lähes samat hapetusluvut. Tärkeimmät reniumyhdisteet ovat perrenaatteja, ja ne ovat yleensä melko samantapaisia permanganaattien kanssa. Kaliumperrenaatti (KReO4) on varsin pysyvä yhdiste toisin kuin helposti räjähtävä kaliumpermanganaatti. Reniumin yleisin oksidi on reniumheptoksidi (Re2O7) ja muita ovat reniumdioksidi (ReO2), reniumtrioksidi (ReO3) ja Re2O5[4]. Maailman nykyinen (1992) reniumvaranto on noin 3 500 tonnia ja maankuoressa reniumia on 53 mg/t.
Isotoopit muokkaa
Reniumilla on yksi pysyvä isotooppi 185Re, jota on luonnon reniumista vain 37,4 %. Loput 62,6 % maapallolla esiintyvästä reniumista on lievästi radioaktiivista 187Re isotooppia, jonka puoliintumisaika on erittäin pitkä (≈4,3·1010 vuotta)[5][6]
Alkuaineelle tunnetaan 35 muuta radioisotooppia alkaen 160Re ja jatkuen 196Re saakka. Näistä pysyvin on 183Re jonka puoliintumisaika on 70 päivää. Sitä seuraavat 184Re (35,4 d), 186Re (3,718 d), 182Re (64,2 tuntia) ja 189Re (24,3 tuntia). Kaikkien muiden radioaktiivisten isotooppien puoliintumisajat ovat alle vuorokauden, useimmiten alle yhden minuutin. Ydinisomeeri 186mRe on erikoinen; sen puoliintumisaika on peräti 200 000 vuotta.[6]
Teollisuus ja käyttö muokkaa
Maailmassa arvioidaan olevan 11000–17000 tonnia reniumia ja maailmassa tuotetaan vuosittain metallista reniumia sekä erilaisia reniumyhdisteitä yhteensä noin 35 tonnia. Maailman suurin tuottaja on chileläinen Molymet-yhtiö, joka tuottaa noin 60% maailman reniumtuotannosta – pääasiassa metallisena reniumina, ammoniumperrenaattina ja perreniumhappona.[7]
Reniumia lisätään molybdeeni- ja volframilejeerinkeihin parantamaan niiden mekaanisia ominaisuuksia ja korroosion kestoa korkeissa lämpötiloissa. Reniumia käytetään myös lämmön mittaamiseen lämpöparilla aina 2 200 °C:seen ja se on hyvä materiaali sähkökatkaisimiin, sillä se ei hapetu sähkövalokaaren kuumuudessa.[2]
Renium on käytössä katalysaattorina öljynjalostuksessa vetykrakkauksessa ja bensiinin reformoinnissa.
Lähteet muokkaa
- ↑ Michael T. Wieser & Tyler B. Coplen: Atomic Weights of the Elements 2009 (IUPAC technical report). Pure and Applied Chemistry, 2011, 83. vsk, nro 2. IUPAC. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 16.4.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c Marko Hamilo: Renium pysyi pisimpään mysteerinä 14.2.2006. Helsingin Sanomat. Arkistoitu . Viitattu 9.7.2010.
- ↑ a b Zhang, Yiming: Corrected Values for Boiling Points and Enthalpies of Vaporization of Elements in Handbooks. Journal of Chemical & Engineering Data, 11.1.2011, 56. vsk. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ N. N. Greenwood & A. Earnshaw: Chemistry of the Elements, s. 1045–1047. 2nd edition. Elsevier, 2012. ISBN 0080501095. Kirja Googlen haussa. (englanniksi)
- ↑ Meija J. et al.: Isotopic compositions of the elements 2013 (IUPAC Technical Report). Pure and Applied Chemistry, tammikuu 2016, 88. vsk, nro 3, s. 293–306. doi:10.1515/pac-2015-0503. ISSN 1365-3075. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
- ↑ a b Audi, G. et al.: The NUBASE2016 evaluation of nuclear properties. Chinese Physics C, 2017, 41. vsk, nro 3, s. 030001-1-030001-138. IOP Publishing. doi:10.1088/1674-1137/41/3/030001. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 2.2.2020. (englanniksi) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Leszczyńska-Sejda, K., Benke, G., Chmielarz, A., Krompiec, S., Michalik, S., Krompiec, M.: Synthesis of perrhenic acid using ion exchange method. Hydrometallurgy, 12/2007, s. 289–296. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.1.2024. (englanniksi)
Aiheesta muualla muokkaa
- Periodictable: Technical data for Rhenium (englanniksi)
- Webmineral: Rhenium Mineral Data (englanniksi)
- Mindat: The Mineralogy of Rhenium (englanniksi)
- Mindat: Rhenium (englanniksi)
- Luettelo reniumin isotoopeista The Isotopes Project Home Page (englanniksi)
- The Royal Society of Chemistry (RSC): Rhenium (englanniksi)
- PeriodicTable: Rhenium (Re) (englanniksi)
- PubChem: Rhenium (englanniksi)
- Human Metabolome Database (HMDB): Rhenium (englanniksi)
- Food Component Database (FooDB): Rhenium (englanniksi)