Remo eli Surmaaja (engl. The Destroyer) on kioskikirjasarja, jota alun perin kirjoittivat yhdysvaltalaiset Warren Murphy (1933–2015) ja Richard Sapir (1936–1987), myöhemmin useat eri tekijät. Ensimmäinen kirja ilmestyi Yhdysvalloissa vuonna 1971, vaikka sen käsikirjoitus oli valmistunut jo vuonna 1963. Sarjassa on ilmestynyt englannin kielellä yli 150 osaa. Vuonna 2018 ilmestyi sarjan 152. osa nimeltä Continental Divide.[1]

Remo-sarjan päähenkilö Remo Williams toimii Yhdysvaltain hallituksen kuvitteellisen salaisen poliisin CURE:n palveluksessa. Hänen opettajansa on vanha korealainen Sinanjun mestari Chiun. Sinanju on fiktiivinen korealainen taistelulaji, jossa ei käytetä aseita. Sinanjumestari voi tehdä melkein mitä tahansa, kuten "kävellä veden päällä, säädellä omaa ruumiinlämpöään, liukua vankkoja seiniä ylöspäin ja tappaa miehen painamalla sormensa hänen otsaluunsa läpi".[2]

Yhdessä Remo ja Chiun taistelevat vakoojia, mafiaa ja muita Yhdysvaltain vihollisia vastaan. Remo-kirjoissa on myös huumoria, etenkin ajankohtaisiin ilmiöihin kohdistuvaa satiiria sekä pilailua lajityypin kustannuksella. Pulp-kirjallisuuden tutkija Juri Nummelin toteaa, että samalla kirjoissa on erittäin voimakasta väkivaltaa. Esimerkiksi kirjassa Suloisia unelmia (suom. 1983) eräältä henkilöltä lyödään piikkinuijalla aivot pihalle ja mafiapomo naulaa epäluuloisen avustajansa pään lattiaan.[3]

Remo-sarja Suomessa muokkaa

Suomeksi Remo-sarjassa on julkaistu 124 taskukirjaa ja Remo Special -sarjassa 19 taskukirjaa vuosina 1977–1992. Ensimmäiset 12 Remo-kirjaa ilmestyivät nimellä Surmaaja. Sarjan ensimmäisen osan nimi on Luodaan surmaaja (engl. Created: The Destroyer, 1971, suom Matti Kainulainen, 1977). Kustantajana toimi aluksi Viihdekirjat (osat 1–10), myöhemmin Wennerbergs Förlag (osat 11–32) ja Winthers Forlag (osat 33–124). Numeron 62 jälkeen sarja alkoi alusta, mutta juokseva sarjanumerointi jatkui. Sarjan numerot 95–124 ovat toisia painoksia numeroista 33–62, ja ne julkaistiin vuosina 1990–1992.[4]

Elokuva muokkaa

Kirjasarjan pohjalta on tehty myös elokuva Remo – aseeton ja vaarallinen (1985), jonka ohjasi Bond-ohjaajana tunnettu  Guy Hamilton.[5]

Remo-sarjan kirjat muokkaa

  1. Luodaan surmaaja (1977)
  2. Kiinalainen palapeli (1977)
  3. Mafian pisto (1977)
  4. Tohtori Maanjäristys (1977)
  5. Maalitauluna (1977)
  6. Kuoleman pysäytys (1978)
  7. Suuri selvitys (1978)
  8. Raju metsästys (1978)
  9. Murhaajan kilpi (1978)
  10. Kauhun lähettiläät (1978)
  11. Tapa tai selvitä (1980)
  12. Valkoista orjakauppaa (1980)
  13. Sopimus (1981)
  14. Tuomiopäivä (1981)
  15. Murhaklinikka (1981)
  16. Remon arabialaiset yöt (1981)
  17. Viimeinen sotatanssi (1982)
  18. Kiristys (1982)
  19. Tappava petos (1982)
  20. Mestarien kokous (1982)
  21. Kuolema korjaa satoa (1983)
  22. Kuoleman kouraisu Hollywoodissa (1983)
  23. Murhaaja on kuin lapsi (1983)
  24. Kuninkaan kirous (1983)
  25. Suloisia unelmia (1983)
  26. Vihollisen kynsissä (1983)
  27. Tuomiopäivän enteitä (1983)
  28. Kuoleman laiva (1983)
  29. Kuoleman sumu (1984)
  30. Verinen katu (1984)
  31. Mahtimiehet (1984)
  32. Tiikerikansa (1984)
  33. Maaginen kone (1984)
  34. Ketjureaktio (1984)
  35. Maailmanlopun ohjelma (1984)
  36. Valtapeli (1984)
  37. Pelko aseena (1984)
  38. Puhdistustoimi (1984)
  39. Puuttuva lenkki (1984)
  40. Venäläinen ruletti (1984)
  41. Pelottava vastustaja (1985)
  42. Öljypuut (1985)
  43. Näkymätön mies (1985)
  44. Kauhun tasapaino (1985)
  45. Varjoarmeija (1985)
  46. Pahuuden perillinen (1985)
  47. Vanha vainooja (1985)
  48. Tuomittujen laakso (1985)
  49. Pystyyn kuolleet (1985)
  50. Voiton tähden (1985)
  51. Seireenien laulu (1986)
  52. Kultavuori (1986)
  53. Valkoinen jumala (1986)
  54. Viimeiseen pisaraan (1986)
  55. Mestaruusottelu (1986)
  56. Räjähdyksen kourissa (1986)
  57. Tuhon jumalatar (1986)
  58. Treffit tuonelassa (1986)
  59. Nuorten teloittaja (1986)
  60. Kohtalokas peli (1986)
  61. He janosivat kostoa (1987)
  62. Kauhun vallassa (1987)
  63. Muuttunut mies (1987)
  64. Kiinalainen palapeli (1987)
  65. Suuri huumekaappaus (1987)
  66. Maanjäristysten valtias (1987)
  67. Maa myytävänä (1987)
  68. Päästä meidät pahasta (1987)
  69. Ammattiliiton armoilla (1988)
  70. Päämies pinteessä (1988)
  71. Poliisiliiga (1988)
  72. Mestareiden taisto (1988)
  73. Murha-aalto (1988)
  74. Valkoista orjakauppaa (1988)
  75. Sopimus (1988)
  76. Tuomiopäivä (1988)
  77. Murhaklinikka (1988)
  78. Remon arabialaiset yöt (1988)
  79. Viimeinen (1988)
  80. Kiristys (1989)
  81. Tappava petos (1989)
  82. Mestarien kokous (1989)
  83. Kuolema korjaa satoa (1989)
  84. Kuoleman kouraisu Hollywoodissa (1989)
  85. Murhaaja on kuin lapsi (1989)
  86. Kuninkaan kirous (1989)
  87. Suloisia unelmia (1989)
  88. Vihollisen kynsissä (1989)
  89. Tuomiopäivän enteitä (1990)
  90. Kuoleman laiva (1990)
  91. Kuoleman sumu (1990)
  92. Verinen katu (1990)
  93. Mahtimiehet (1990)
  94. Tiikerikansa (1990)
  95. Maaginen kone (1990)
  96. Ketjureaktio (1990)
  97. Maailmanlopun ohjelma (1990)
  98. Valtapeli
  99. Pelko aseena
  100. Puhdistustoimi
  101. Puuttuva lenkki
  102. Venäläinen ruletti
  103. Pelottava vastustaja
  104. Öljypuut
  105. Näkymätön mies
  106. Kauhun tasapaino
  107. Varjoarmeija
  108. Pahuuden perillinen
  109. Vanha vainooja
  110. Tuomittujen laakso
  111. Pystyyn kuolleet
  112. Voiton tähden
  113. Seireenien laulu
  114. Kultavuori
  115. Valkoinen jumala
  116. Viimeiseen pisaraan
  117. Mestaruusottelu
  118. Räjähdyksen kourissa
  119. Tuhon jumalatar
  120. Treffit tuonelassa
  121. Nuorten teloittaja
  122. Kohtalokas peli
  123. He janosivat kostoa
  124. Kauhun vallassa (1992)

Remo Special -sarjan kirjat muokkaa

  1. Taivas romahtaa (1987)
  2. Viimeinen alkemisti (1987)
  3. Katso minua silmiin (1988)
  4. Vanhanaikainen sota (1988)
  5. Kadotettu eilispäivä (1988)
  6. Pahuuden arkkitehti (1988)
  7. Veri on vettä sakeampaa (1989)
  8. Yhdestoista hetki (1989)
  9. Aatteen paluu (1989)
  10. Damokleen miekka (1989)
  11. Vallanvaihto vaarassa (1990)
  12. Ystävyyden anti (1990)
  13. Rautaa taivaalta (1990)
  14. Viimeinen ristiretki (1990)
  15. Ahneuden palkka (1991)
  16. Peilit ja sininen savu (1991)
  17. Kostoisku (1991)
  18. Kuolemantuomio (1991)
  19. Nurkanvaltaajat (1991)

Lähteet muokkaa

  1. Continental Divide Book 152 2018. Destroyer Books. Viitattu 26.9.2019.
  2. Lundin, Bo ym.: Dekkarisankarit: kuka kukin on, s. 214. BTJ Kirjastopalvelu, 2006.
  3. Nummelin, Juri: Kovaa kyytiä ja kaunokaisia. Kirjoituksia lajityyppikirjallisuudesta, s. 190–191. Kustantamo Helmivyö, 2016.
  4. Jussi Vainikainen ja Pekka Mölläri: Remo-sarja anarres.fi. 26.10.1996. Viitattu 26.9.2019.
  5. Mathews, Jack: Will The Adventure Go On For Remo Williams? Los Angeles Times. 18.10.1985. Viitattu 7.10.2019.