Reininkulta

Richard Wagnerin ooppera

Reininkulta (saks. Das Rheingold) on Richard Wagnerin yksinäytöksinen ooppera.[1] Sen ensiesitys oli Münchenissä 1869. Wagner aloitti oopperan tekemisen maanpaossa Sveitsissä 1853 saatuaan idean Nibelungin sormukseen 1848.[1] Wagner kirjoitti ja sävelsi Reininkullan vuodessa, mutta ooppera sai ensiesityksensä vasta 15 vuotta myöhemmin. Reininkullan Suomen ensiesitys oli Suomalaisessa oopperassa 19. maaliskuuta 1930.

Reininkulta
Alkuperäinen nimi Das Rheingold
Määritelmä Vorabend zu dem Bühnenfestspiel Der Ring des Nibelungen
Säveltäjä Richard Wagner
Libretto Richard Wagner
Pohjautuu Säveltäjän luoma oma kertomus
Tyylilaji Draama
Kieli saksa
Kantaesitys 22. syyskuuta 1869
Königliches Hof- und Nationaltheater, München
Aikajana Richard Wagnerin oopperoista
Nürnbergin mestarilaulajat / Die Meistersinger von Nürnberg Reininkulta Valkyyria / Die Walküre
1867 1869 1870
Jättiläiset vangitsevat Freian. Arthur Rackhamin kuvitusta vuoden 1910 Wagnerin Reininkultaan.

Reininkulta on ensimmäinen osa neljästä oopperasta koostuvaa Nibelungin sormus -sarjaa (Der Ring des Nibelungen), ja Wagner olisi alun perin halunnut esittää sen vasta koko sarjan valmistuttua.lähde? Reininkulta on huomattavasti lyhyempi kuin sarjan myöhemmät osat ollen pituudeltaan noin kaksi ja puoli tuntia.

Juoni muokkaa

Ensimmäinen kohtaus muokkaa

Ooppera alkaa Reinjoen rotkossa, jossa Reinintyttäret kisailevat ja vahtivat kultahippua, Reininkultaa. Reinintyttärien kisaillessa ja uidessa kalliolla olevan Reininkullan ympärillä, Nibelung-kääpiö Alberich ilmestyy paikalle ihastuen tavattomasti Reinintyttäriin: Flosshildeen, Woglindeen ja Wellgundeen. Reinintyttäret kehottavat häntä nauramaan ja leikkimään kanssaan, kuten Alberich tekeekin koettaen vuorotellen valloittaa jonkun Reinintyttäristä vaimokseen. Reinintyttäret tekevät vuorotellen hänestä kevyttä pilaa ja kiusoittelevat häntä, mikä saa Alberichin epätoivoiseksi. Hän alkaa tämän jälkeen ottaa Reinintyttäriä kiinni heidän kehotuksestaan, mutta on liian hidas. Silloin Alberich huomaa Reininkullan kimalluksen ja kysyy, mitä kimallus on. Reinintyttäret kertovat Alberichille hyvin arvokkaasta Reininkullasta, ja että se joka kiroaa rakkauden, voisi tehdä siitä sormuksen, jolla hallita maailmaa. He eivät usko, että sympaattinen Alberich-kääpiö voisi ikinä kirota rakkautta, joten he kehottavat häntä leikkimään ja nauramaan heidän kanssaan kullalla, mutta Alberich on katkera tyttärien kiusoittelusta, joten hän kiroaa rakkauden ja varastaa kullan. Rein vajoaa pimeyteen varastetun kullan vuoksi Reinin tyttärien valittaessa aarteensa menetystä.

Toinen kohtaus muokkaa

Auringonnousu valaisee korkealla vuoristossa olevaa linnoitusta, jonka jättiläisveljekset, Fasolt ja Fafner, ovat rakentaneet jumalille. Ylijumala Wotan oli luvannut vaihtokaupassa jättiläisille työstään nuoruuden jumalatar Freian, joka on Wotanin vaimon, avioliiton jumalatar Frickan, sisko, eli Wotanin käly. Fricka moittii Wotania mokomasta lupauksesta, mutta Wotan sanoo, että oli luvannut Freian heille piloillaan. Pian Freia ryntää ja hänen jälkeensä saapuvat myös Fasolt ja Fafner vaatien palkkiotaan. Fasolt on niin ihastunut Freiaan, että olisi valmis luopumaan Freiasta, mutta Fafner kertoo, että Freian puutarhassaan kasvattamat kultaiset omenat antavat jumalille heidän ikuisen nuoruutensa, joten ilman Freiaa jumalat vanhenisivat.

Jättiläiset uhkaavat viedä Freian mukaansa väkivalloin, mutta Freian veljet, Donner ja Froh, saapuvat paikalle puolustamaan siskoaan. Wotan kuitenkin tyynnyttelee heitä ja sanoo haluavansa ratkaista kiistan ilman väkivaltaa. Hän luottaa tulen jumala Logeen, joka oli luvannut Wotanille pohtia jättiläisille uutta palkkiota Freian sijaan. Loge saapuu paikalle ja kertoo Alberichin varastaneen Reininkullan ja takoneen siitä Nibelungin sormuksen, jonka haltija saa itselleen suunnattomat voimat. Jättiläiset vaativat sormusta palkkiokseen ja sanovat luopuvansa tässä tapauksessa vaatimuksestaan saada Freia itselleen. Tämä ei tunnu Wotanista hyvältä idealta. Jättiläiset ottavat Freian panttivangiksi. Jumalat ovat aikeissa lähteä jättiläisten perään, mutta huomaavat olevansa heikkoja, koska eivät ole saaneet Freian kultaisia omenoita. Niinpä Wotanilla ja Logella ei ole muuta mahdollisuutta kuin varastaa varkaalta, joten he lähtevät Nibelheimiin hakemaan sormusta.

Kolmas kohtaus muokkaa

Alberichin valtakunnassa Nibelung-kääpiöt kaivavat kultahippuja Alberichin Reininkullasta takoman sormuksen vallan alla. Kun muut kaivavat kultaa, Alberich komentaa veljeään Mimea tekemään taikakypärän, Tarnhelmin, jolla voisi tehdä itsensä näkymättömäksi ja muuttumaan miksi tahansa. Kypärän valmistuttua Alberich pieksee puolustuskyvyttömän veljensä ja lähtee orjuuttamaan muita. Wotan ja Loge saapuvat paikalle ja tapaavat vaikeroivan Mimen, joka kantelee heille Alberichista ja kuinka hän oli usuttanut sormuksen avulla kansansa sekä Mimen pakkotyöhön. Jumalat lupaavat Mimelle vapauttavansa Nibelungit orjuudesta. Alberichin saapuessa paikalle jumalakaksikko kysyy, pystyisikö hän muuttamaan itsensä isoksi olioksi taikakypäränsä avulla. Alberich muuttaa itsensä jättiläiskäärmeeksi. Sitten he kysyvät, pystyisikö hän muuttamaan itsensä joksikin pieneksi. Alberich muuttaa itsensä rupikonnaksi, jolloin jumalat vangitsevat hänet ja vievät tämän mukanaan maan pinnalle.

Neljäs kohtaus muokkaa

Maan pinnalla Wotan ja Loge sanovat Alberichille, että tämän on annettava vapautensa pantiksi kultahippuaarteensa, Tarnhelm-kypärä ja sormus. Alberich sanoo kiukkuisena, että he ovat aivan yhtä paljon varkaita kuin hänkin, mutta se ei estä Wotania riuhtaisemasta sormusta Alberichilta. Alberich kiroaa raivoissaan sormuksen. Kun jumalat ovat palanneet takaisin, jättiläiset suostuvat palauttamaan Freian Alberichin kulta-aarretta vastaan vain, jos se ylettyy Freian pituuteen asti. Jumalat kasaavat valtavan kultakasan Freian eteen ja kulta riittää reilusti, mutta silti Fasolt näkee vielä häivähdyksen Freian hiuksista, Tarnhelm-kypärän on ne verhottava, vielä Fasolt näkee Freian silmän loisteen, sormuksen on se peitettävä, mutta Wotan ei suostu antamaan sormusta. Silloin maan jumalatar Erda saapuu paikalle ja varoittaa Wotania, että kirottu sormus aiheuttaisi tuhon jumalille. Erda katoaa ja Wotan suostuu antamaan sormuksenkin jättiläisveljeksille. Jättiläiset kiistelevät sormuksesta, kunnes Fafner tappaa Fasoltin ja ottaa kullan, sormuksen sekä Tarnhelm-kypärän mukaansa. Kirous on näyttänyt voimansa, Donner karkottaa usvan ja Froh luo sateenkaarisillan jättiläisten rakentamaan linnoitukseen, jonka nimeksi Wotan antaa Valhalla. Orkesterista soi enteellisesti Miekan motiivi. Kukaan ei kuule Reinintyttärien valitusta Reininkullan perään.

Lähteet muokkaa

  1. a b Richard Wagnerin satavuotismuisto. Sana, 01.05.1913, nro 5, s. 19-21. Kansalliskirjasto. Viitattu 13.07.2018.

Aiheesta muualla muokkaa