Realismi (taide)

Realismi (ransk. réalisme, todenmukaisuus) on kuvataiteissa ja kirjallisuudessa 1800-luvun puolenvälin suuntaus, joka alkoi Ranskasta. Realistien tavoitteena oli kuvata jokapäiväisiä hahmoja, tilanteita, ongelmia ja tapahtumia käyttäen todenmukaista kuvaamistapaa, jossa asioita pyrittiin kuvaaman sellaisina kuin ne elämässä olivat.

Gustave Courbet, Bonjour, Monsieur Courbet, 1854. Tunnettu realistinen maalaus. Taiteilija tapaa mesenaattinsa maalaisympäristössä.

Alun perin yksinkertaisena pidetyn sanan määrittely on osoittautunut vaikeaksi. Laajassa mielessä realismi voi tarkoittaa kaikkia ulkoisen todellisuuden kuvaamiseen pyrkiviä taidesuuntia. Toisaalta se tarkoittaa jaksoa 1800-luvun taiteessa ja kirjallisuudessa omine tyylipiirteineen. Realismi on käsitetty myös aatteelliseksi liikkeeksi.

Realismi-sanaa alettiin käyttää 1800-luvulla. Aikaisemmin, esimerkiksi 1600-luvun taidepuheessa todellisuuden jäljittelyyn viittasivat muun muassa sanat mimesis ja imitaatio. Nykyaikana todellisuuden jäljittelystä käytetään sanaa simulaatio.

Realismi oli vastaus sitä edeltäneelle romantiikalle, jossa kohteita käsiteltiin ihannoivasti. Realisteille oli tyypillistä suurieleisyyden ja klassisten muotojen hylkääminen ja korvaaminen arkipäiväisillä tai ”realistisilla” aiheilla. He reagoivat romantiikan subjektiivisuutta ja vihjailevuutta vastaan. Realismin ihanne oli jumalien tai sankarien sijaan tavallinen talonpoika tai työläinen. Monet, joskaan eivät kaikki, realistit olivat samalla sosialisteja.

Lähes samanaikainen, romantiikan pyrkimyksiä vastaan noussut taiteen suuntaus oli naturalismi, joka on äärimmäiseen todenmukaisuuteen pyrkivä, myös kielteisiä ilmiöitä kuvaava kirjallisuuden ja kuvataiteen suuntaus. Tarkka raja naturalismin ja realismin välillä on epäselvä. Naturalismi ja realismi olivat modernismin varhaisia taidesuuntauksia.

Realismin suuntauksia on taiteen ja kirjallisuuden historiassa ollut useita.

Realismi kirjallisuudessa

Pääartikkeli: Realismi (kirjallisuus)

Vaikka realismi kirjallisuudessa ei ole tiettyyn aikaan, paikkaan tai muutamiin kirjailijoihin rajoittuva tiukka koulukunta, liitetään se ennen kaikkea 1800-luvun ranskalaisnimiin, kuten Gustave Flaubertiin ja tyylin varhaiseen edustajaan Honoré de Balzaciin. George Eliot vei realismin Britanniaan ja Dean Howells Yhdysvaltoihin.

Venäläisen realismin edustajia olivat muiden muassa Leo Tolstoi, Fjodor Dostojevski ja Ivan Turgenev. Näytelmäkirjallisuudessa realismia edusti norjalainen Henrik Ibsen.

Suomalaisia 1800–1900-luvun vaihteen realisteja olivat Juhani Aho ja yhteiskunnallisesti kantaa ottava Minna Canth.

Osa realisteista tähtäsi kansan elinolojen parantamiseen, kun taas toisille riitti todellisuuden tarkka kuvaaminen ilman poliittista sanomaa. 1800-luvun puolivälin jälkeen realismi alkoi muuttua kärjistymäkseen naturalismiksi, jonka tunnetuimmat edustajat olivat Émile Zola ja Guy de Maupassant. Naturalismi pyrki tarkkaan todellisuuden havainnointiin, se pyrki kehittämään ”tieteellisen romaanin”. Liike ei ollut kuitenkaan pitkäikäinen.

Naturalismi, sosialistinen ja yhteiskunnallinen realismi

Naturalismina pidetään tarkkaa, usein pikkutarkkaa, luonnonmukaista kuvausta, kun taas realismissa saattaa olla todellisuutta pelkistäviä, yleistäviä ja suuntaavia piirteitä. Erästä naturalismin suuntausta kutsutaan fotonaturalismiksi tai fotorealismiksi. Siinä taiteilijat pyrkivät jäljittelemään valokuvan taltioimaa maailmaa piirustuksissaan, maalauksissaan tai veistoksissaan.

Neuvostoliitossa esiintyi vuosina 1934–1991 oma realismin muoto, sosialistinen realismi, joka oli maan taiteen ylimpänä ohjenuorana Neuvostoliiton hajoamiseen saakka. Neuvostoliiton mallin mukaista sosialistista realismia oli noudatettava myös muissa sosialistisissa maissa.

Sosialistista realismia ei tule sekoittaa sosiaalisen eli yhteiskunnallisen realismin kanssa. Sillä tarkoitetaan yhteiskunnallisesti suuntautuneen taiteen suuntauksia, joita sosialististen yhteiskuntien ulkopuolella elävät taiteilijat tekivät arvostellen kapitalismin epäkohtia. Ero on tärkeä, koska sosialististen yhteiskuntien taiteilijat eivät sosialistisen realismin opin mukaan saaneet arvostella sosialistista yhteiskuntaa. Sosialistinen realismi ei siis ollut naturalistista.

Maaginen realismi ja surrealismi

Oma lukunsa on muun muassa Gabriel Garcia Marquezin ja Günter Grassin edustama maaginen realismi, jossa yhteiskunta- ja ihmiskuvaus on realistista, mutta tapahtumat lähinnä surrealistisia.

Surrealismi, joka asettuu todellisuuden ”yläpuolelle”, voi koostua joko realistisista tai abstrakteista elementeistä.

Inhorealismi ja naturalismi

Inhorealismi ei tyydy esittämään asioita luonnollisina, vaan keskittyy asioiden huonoina tai rumina pidettyihin ominaisuuksiin tai liioittelee niitä. Naturalismia on joskus syytetty inhorealismista.

Realistista taidetta

• 
  Pere Borrell del Caso, Pakeneva kritiikki, 1874.
• 
  Gustave Courbet, Kivenhakkaajat, 1849.
• 
  Gustave Courbet, Maailman alkuperä, 1866.
• 
  Wilhelm Oswald Gustav Achenbach, Iltatunnelma Campagnassa, 1850.
• 
  John Singer Sargent, Madame X (Madame Pierre Gautreau), 1884.
• 
  Eilif Peterssen, Lohen kalastaja, 1889.
• 
  Ilja Repin, Odottamaton kotiinpaluu, 1884-1888.
• 
  Otakar Švec, Josif Stalinin muistomerkki Letnássa, Prahassa, 1955-1962.

Katso myös

• Uusasiallisuus
• Uusi realismi