Rantalitukka
Rantalitukka (Cardamine parviflora) on Euraasiassa laajalle levinnyt ristikukkaiskasvi. Suomessa rantalitukka on harvinainen ja rauhoitettu laji.[2]
| Rantalitukka | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
| Suomessa: | Erittäin uhanalainen |
| Tieteellinen luokittelu | |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Kladi: | Putkilokasvit Tracheophyta |
| Kladi: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Kladi: | Koppisiemeniset Angiospermae |
| Kladi: | Aitokaksisirkkaiset |
| Kladi: | Rosidit |
| Lahko: | Brassicales |
| Heimo: | Ristikukkaiskasvit Brassicaceae |
| Tribus: | Cardamineae[1] |
| Suku: | Litukat Cardamine |
| Laji: | parviflora |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Cardamine parviflora |
|
| Katso myös | |
Ulkonäkö ja koko muokkaa
Yksivuotinen rantalitukka kasvaa 10–30 cm korkeaksi. Sen varsi on pystykasvuinen, hento ja kalju. Kasvilla ei ole tyviruusuketta. Päättöparisten varsilehtien lehdykät ovat suikeita tai lähes tasasoukkia sekä kapeatyvisiä. Lehtiä on runsaasti. Valkoiset kukat ovat vaatimattomia ja pieniä. Kasvin lituperät ovat noin puolet lidun koosta. Rantalitukka kukkii kesä-heinäkuussa.[3][4]
Suomessa kasvavista litukoista rantalitukka muistuttaa eniten metsälitukkaa (Cardamine flexuosa) ja mäkilitukkaa (Cardamine hirsuta).[4]
Levinneisyys muokkaa
Rantalitukkaa tavataan Euroopasta Kiinaan ja Japaniin saakka, mutta levinneisyysalue on hyvin epäyhtenäinen. Pohjois-Euroopassa sitä tavataan Etelä-Norjassa, Keski-Ruotsissa, Etelä-Suomessa, Suomenlahden saarilla ja Venäjän Karjalassa.[5] Suomessa esiintymät ovat keskittyneet Kokemäenjoen vesistön alueelle Porista Tampereelle, Varsinais-Suomen rannikolle ja Uudellemaalle. Rantalitukan asrvellaan tulleen Suomeen viikinkiretkien aikana ja myöhemmin myös laivojen painolastien mukana.[4]
Elinympäristö muokkaa
Rantalitukka kasvaa pääasiassa jokien ja järvien liejukkorannoilla sekä rannikon soraikko- ja kivikkorannoilla aallokon ulottuvilla. Lajia tavataan vaihtelevasti myös muista kosteista kasvuympäristöistä kuten ojista, pellonreunoilta ja lehtokallioilta. Suomessa lajin kasvupaikkoja uhkaavat umpeenkasvu laidunnuksen loputtua sekä rantarakentaminen.[4]
Lähteet muokkaa
- Laine, Unto: Rantalitukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 93.
- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
Viitteet muokkaa
- ↑ Stevens, P. F.: Brassicaceae Angiosperm Phylogeny Website. Viitattu 3.4.2021.
- ↑ Rauhoitetut lajit - ymparisto.fi Luonnonsuojeluasetuksen liitteet 2 ja 3 (pdf) s.7 Viitattu 20.10.2017.
- ↑ Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
- ↑ a b c d Laine, Unto: Rantalitukka. Teoksessa Uhanalaiset kasvimme. Toim. Terhi Ryttäri ja Taina Kettunen. Suomen ympäristökeskus, Helsinki 1997, s. 93.
- ↑ Den virtuella floran linnaeus.nrm.se. Viitattu 12.6.2009. (ruotsiksi)