Ranskan uskonsodat
Ranskan uskonsodat (myös hugenottisodat) oli sarja yhteenottoja katolilaisten ja protestanttisten hugenottien välillä Ranskassa vuosina 1562–1598. Sodat lopetti kuningas Henrik IV:n antama Nantesin edikti.
| Ranskan uskonsodat | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
 François Dubois'n maalaus pärttylinyön verilöylystä.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
|
katolilaiset | |||||||
Ranskassa kalvinistit saivat 1500-luvulla jalansijaa, parhaimmillaan heitä arvellaan olleen noin kymmenennes Ranskan väestöstä. Kalvinismi oli vahvaa erityisesti aateliston keskuudessa. Kun Henrik II kuoli heinäkuussa 1559, valta siirtyi hänen leskelleen Katariina de’ Medicille ja heidän pojilleen. Valtaan pääsivät 15-vuotiaan Frans II:n vaimon, Skotlannin kuningattaren Maria Stuartin sukulaiset, äärikatolilainen Guise-suku. Suvun vastustajia olivat Bourbonit ja Châtillonit, jotka olivat kalvinisteja.[1]
Hugenottien kyky pienenä vähemmistönä käydä sisällissotaa perustui kiinteän kalvinistisen kirkko-organisaation hyväksikäyttöön. Kun katolilainen Guise-suku hallitsi palkkajoukoista koostunutta Ranskan kuninkaallista armeijaa, hugenottien joukot olivat ennen kaikkea paikallisten seurakuntien jäsenistä koostuva armeija.[1]
Kaikkiaan 1560-luvun aikana käytiin kolme erillistä sisällissotaa, ja vuonna 1570 tehdyssä rauhassa hugenotit onnistuivat saamaan suhteellisen hyvät ehdot. He saivat oikeuden harjoittaa uskontoaan nimetyissä paikoissa jokaisessa maakunnassa ja saivat linnoittaa neljä kaupunkia. Samalla hugenottijohtaja Gaspard de Coligny sai johtavan aseman kuningas Kaarle IX:n neuvostossa.[1]
Vuoden 1570 rauha ei kestänyt. Katolilaiset hyökkäsivät hugenottien kimppuun 23. ja 24. elokuuta välisenä yönä 1572, joka on jäänyt historiaan pärttylinyön verilöylynä. Verilöylyssä rahvas kävi hugenottien kimppuun, mutta taustalla oli leskikuningatar Katariina de' Medicin tavoite päästä eroon liikaa valtaa saaneesta Gaspard de Colignysta. Pärttylinyön murhat muuttivat hugenottiliikettä ratkaisevasti. Sen kannatus aateliston keskuudessa romahti, ja liike palasi uskonnolliseen perustaansa. Hugenottien taistelutahto voimistui, sillä he taistelivat nyt olemassaolonsa puolesta.[2]
Pärttylinyön verilöyly ei johtanut leskikuningatar Katariinan tavoitteisiin. Verilöylyä seurasi uusi sisällissotien kierre ja kuninkaan valta heikkeni entisestään, sillä kuningas oli nyt kiihkokatolilaisista riippuvainen. Uskonnollinsen kompromissin kannattajat – politiques-ryhmä – läheni hugenotteja. Vuonna 1576 solimittiin rauha, joka takasi hugenoteille täyden uskonnonvapauden kaikkialla muualla paitsi Pariisissa, kahdeksan linnoitettua paikkaa ja pääsyn kaikkiin virkoihin. Toiveet uskonrauhasta haihtuivat pian, kun katolilaiset muodostivat katolisen liigan ja aseellinen välienselvittely jatkui.[2]
Vuonna 1594 kuninkaaksi kruunattu Henrik III pyrki irtautumaan katolisen liigan otteesta. Uskonsotien viimeinen sisällissota oli ns. kolmen Henrikin sota, jossa osapuolina olivat Henrik III, protestanttinen Henrik II Navarralainen ja katolilainen Guisen herttua Henrik. Kun Henrik III kuoli Jacques Clémentin murhaamana elokuussa 1589, Henrik Navarralainen otti tittelikseen kuningas Henrik IV. Guise-suvun johtama katolinen liiga ei tätä hyväksynyt, vaan sisällissota jatkui. Kun katolinen liiga pyysi apua Espanjalta, sisällissota muuttui Ranskan ja Espanjan väliseksi sodaksi. Reaalipoliitikko Henrik Navarralainen kääntyi katolilaiseksi vuonna 1593 ja hänet kruunattiin Ranskan kuninkaaksi tammikuussa 1594. Vuonna 1598 Henrik IV antoi Nantesin ediktin, joka takasi hugenoteille rajallisen uskonvapauden. Tämän katsottiin päättäneen hugenottisodat.[2]