Wikipedia

Ranskan kielen äännerakenne

Tämä artikkeli kuvailee Pariisissa puhuttavan standardiranskan äännerakennetta eli fonologiaa. Huomattavia ranskan äänteellisiä ominaisuuksia ovat uvulaarinen r eli niin sanottu kurkku-r, nasalisoidut vokaalit sekä eräät fonologiset prosessit, jotka vaikuttavat sananloppuisiin äänteisiin.

Konsonantit muokkaa

 
Uvulaarisen r:n (esim. [ʁ ʀ χ]) esiintyminen Luoteis-Euroopassa.
  ei tavallinen
  vain joidenkin koulutettujen puheessa
  yleinen koulutettujen puheessa
  yleinen
Labiaalit Dentaalit/
Alveolaarit		 Postalveolaarit/
Palataalit		 Velaarit/
Uvulaarit
Klusiilit soinnittomat p t k
soinnilliset b d g
Frikatiivit soinnittomat f s ʃ
soinnilliset v z ʒ ʁ
Approksimantit tavalliset l j
labialisoidut ɥ w
  • /n t d/ ovat laminaalisia dentialveolaarisia [n̪ t̪ d̪], kun taas /s z/ ovat dentaalisia [s̪ z̪].[1]
  • /l/ on yleensä apikaalinen alveolaarinen [l̺], mutta joskus laminaalinen dentialveolaarinen [l̪]. Ennen äänteitä /f ʒ/ se voi olla myös retrofleksinen [ɭ].[2]
  • /ɲ/ on muuttumassa kohti /nj/:tä.
  • Velaarinen nasaali /ŋ/ ei ole natiivifoneemi, mutta se esiintyy lainasanoissa. Jotkut puhujat saattavat ääntää sen [ŋg] tai [ɲ].[3]
  • Approksimantit /j ɥ w/ vastaavat suppeita vokaaleja /i y u/. Eräistä minimipareista huolimatta (esim. loua /lu.a/ 'vuokrasi'; loi /lwa/ 'laki') ne esiintyvät usein vapaassa vaihtelussa.[1]
  • Joissakin murteissa esiintyy palataalinen lateraali /ʎ/ (ransk. l mouillé), joka on standardikielessä kuitenkin langennut yhteen /j/:n kanssa.[3]
  • Foneemilla /ʁ/ on useita eri äännearvoja, joista yleisimpinä soinnillinen ja soinniton uvulaarifrikatiivi [χ] ja [ʁ]. Murteellisina pidettyjä ääntämyksiä ovat uvulaarinen tremulantti [ʀ], alveolaarinen tremulantti [r] ja alveolaarinen napausäänne [ɾ]. Transkriptioissa käytetään useimmiten symbolia [ʁ] vaikka äänne ääntyykin ennen soinnittomia obstruentteja ja niiden jälkeen sekä sanan lopussa soinnittomana [χ].[1]
  • Velaarit /k g/ saattavat palatalisoitua [kʲ⁓c ɡʲ⁓ɟ] ennen etuvokaaleja /i e ɛ/ ja vaihtelevasti ennen vokaalia /a/.[4] Sananloppuinen /k/ saattaa myös palatalisoitua [kʲ].[5] Velaarien palatalisaatio on perinteisesti yhdistetty työväenluokkaan,[6] vaikkakin se on leviämässä muihinkin yhteiskuntaluokkiin isoissa kaupungeissa.[5]

Liaison muokkaa

Monissa ranskan sanoissa on niin sanottu latentti loppukonsonantti, eli sananloppuinen konsonantti, joka ääntyy ainoastaan seuraavan sanan alkaessa vokaalilla. Esimerkiksi sana deux 'kaksi' ääntyy [dø] yksinään tai konsonanttialkuisen sanan edellä, mutta ennen vokaalilla alkavaa sanaa se ääntyy [døz], esimerkiksi deux ans 'kaksi vuotta' [dø.zɑ̃]. Tätä [z]:aa kutsutaan liaison-konsonantiksi, joka näkyy sanan oikeinkirjoituksessa.

Vokaalit muokkaa

 
Pariisinranskan vokaalikaavio.[7]

Standardiranskassa on korkeintaan 13 oraalista vokaalia ja 4 nasaalista vokaalia.

Oraaliset
etu keski taka
lavea pyöreä
lyhyt pitkä
suppea i y u
puolisuppea e ø ə o
puoliväljä ɛ ɛː œ ɔ
väljä a ɑ
Nasaaliset
etu taka
lavea pyöreä
välinen ɛ̃ œ̃ ɔ̃
väljä ɑ̃

Quebecin ja Cajunin murteissa suppeiden vokaalien /i y u/ allofoneina esiintyvät [ɪ ʏ ʊ] kun ne ovat foneettisesti lyhyitä (eli muuten kuin ennen konsonantteja /v z ʒ ʁ/) tai umpitavuissa. Pariisin ranskassa /y/ väljyys vaihtelee suppean [y]:n ja lähes suppean [ʏ]:n välillä.[1][7]

Puolisuppeat /e ø o/ ja puoliväljät /ɛ œ ɔ/ vokaalit ovat harvoin kontrastoivia, joten ne esiintyvät usein vapaassa vaihtelussa; yleisesti puolisuppeat esiintyvät avotavuissa ja puoliväljät umpitavuissa. On kuitenkin joitakin minimipareja;[1] esimerkiksi /e/ ja /ɛ/ kontrastoivat sananloppuisissa avotavuissa (allait [alɛ] 'oli menossa' vs. allé [ale] 'mennyt'), ja /o/ ja /ɔ/ sekä /ø/ ja /œ/ kontrastoivat yksitavuisten sanojen umpitavuissa (Rhodes [ʁɔd] 'Rodos' vs. rôde [ʁod] 'maleksin'; jeune [ʒœn] 'nuori' vs. jeûne [ʒøn] 'paasto').

Vokaalien /e/ ja /ɛ/ foneeminen kontrasti on hävinnyt Ranskan eteläosassa, jossa ne esiintyvät ainoastaan vapaassa vaihtelussa. /o/:n ja /ɔ/:n sekä /ø/:n ja /œ/:n foneeminen kontrasti on säilynyt ainoastaan Belgiassa.lähde?

/a/ ja /ɑ/ ovat laajalti langenneet yhteen Ranskassa, mistä johtuen jotkin kielitieteilijät eivät enää pidä niitä eri foneemeina. Ne kuitenkin kontrastoivat yhä selkeästi monissa murteissa, kuten Quebecissä.

Švaa muokkaa

Ranskan švaa-vokaali /ə/ on foneettisesti hieman pyöreä välinen keskivokaali.[1] Sitä pidetään joskus foneettisesti samana kuin /œ/.[8][9] Ranskan švaan pääominaisuus on sen ”epävakaus”; joskus sitä ei äännetä lainkaan, kuten sanan keskellä yksittäiskonsonantin jälkeen

  • rappeler /ʁapəle/ [ʁap.le]

ja sanan lopussa

  • table /tabl(ə)/ [tabl].

Sananloppuinen švaa saatetaan kuitenkin joskus lausua, jos sitä edeltää kaksi konsonanttia ja seuraa konsonanttialkuinen sana:

  • une porte fermée /yn(ə) pɔʁt(ə) fɛʁme/ [yn.pɔʁ.t(ə).fɛʁ.me].

Lisäksi sanan lopussa švaa äännetään usein runoissa ja lauluissa, jos rytmi sitä edellyttää.

I konjugaation verbien futuuri- ja konditionaalimuotojen švaa saatetaan jättää lausumatta myös kahden konsonantin jälkeen

  • garderais /ɡaʁdəʁɛ/ [ɡaʁ.d(ə.)ʁɛ].

Yleensä švaa ei äänny umpitavuissa [œ]. Silloin kun se ääntyy niin, esiintyy yleensä morfologista vaihtelua /ɛ/:n kanssa;

  • harceler /aʁsəle/ [aʁ.sœ.le]
  • harcèle /aʁsɛl/ [aʁsɛl].[8]

Joillakin puhujilla voi esiintyä kolmisuuntaista vaihtelua:

  • appeler /apəle/ [ap.le]
  • appelle /apɛl/ [a.pɛl]
  • appellation /apelasjɔ̃/ [a.pe.la.sjɔ̃], joka voi kuitenkin ääntyä myös [a.pɛ.la.sjɔ̃].[6]

Pituus muokkaa

Lukuun ottamatta joillakin puhujilla esiintyvää /ɛ/:n ja /ɛː/:n kontrastia eräissä harvoissa minimipareissa (kuten mettre /mɛtʁ/ ja maître /mɛːtʁ/) vokaalipituus on täysin allofonista. Vokaali voi ääntyä pitkänä painollisessa umpitavussa seuraavissa tapauksissa:

  • Vokaalit /o ø ɑ/ ja nasaaliset vokaalit ääntyvät aina pitkänä: pâte [pɑːt]; chante [ʃɑ̃ːt].
  • Kaikki vokaalit ääntyvät pitkinä ennen yksin esiintyviä konsonantteja /v z ʒ ʁ/ tai konsonanttiyhdistelmää /vʁ/: mère [mɛːʁ]; livre [liːvʁ].[10]

Paino muokkaa

Sanapaino ei ole ranskassa erottavaa. Kieliopillinen paino on aina sanan viimeisellä tavulla, paitsi jos kyseisessä tavussa on švaa /ə/, jolloin paino on sitä edeltävällä tavulla. Švaalliset yksitavuiset sanat (ce, de, que) ovat yleisesti enkliittisiä mutta saattavat joskus olla painollisia.[8]

Lähteet muokkaa

  1. ↑ a b c d e f Fougeron, Cecile; Smith, Caroline L: Illustrations of the IPA:French. Journal of the International Phonetic Association, 1993, 23. vsk, nro 2, s. 73–76. doi:10.1017/S0025100300004874. Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)
  2. ↑ Ladefoged, Peter; Maddieson, Ian: The Sounds of the World's Languages. Oxford: Blackwell, 1996. ISBN 0-631-19814-8. (englanniksi)
  3. ↑ a b Grevisse, Maurice; Goosse, André: Le Bon usage. Louvain-la-Neuve: De Boeck Duculot, 2011. ISBN 978-2-8011-1642-5. (ranskaksi)
  4. ↑ Berns, Janine: Velar variation in French. Linguistics in the Netherlands, 2013, 30. vsk, nro 1, s. 13–27. doi:10.1075/avt.30.02ber. (englanniksi)
  5. ↑ a b Detey, Sylvain; Durand, Jacques; Laks, Bernard; Lyche, Chantal: Varieties of Spoken French. Oxford University Press, 2016. ISBN 978-0-19957371-4. (englanniksi)
  6. ↑ a b Fagyal, Zsuzsanna; Kibbee, Douglas; Jenkins, Fred: French: A Linguistic Introduction. Cambridge University Press, 2006. ISBN 0-521-82144-4. (englanniksi)
  7. ↑ a b Collins, Beverley; Mees, Inger M.: Practical Phonetics and Phonology: A Resource Book for Students. Routledge, 2013. ISBN 978-0-415-50650-2. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  8. ↑ a b c Anderson, Stephen R.: The Analysis of French Shwa: Or, How to Get Something for Nothing. Language, 1982, 58. vsk, nro 3, s. 534–573. doi:10.2307/413848. JSTOR 413848. (englanniksi)
  9. ↑ Tranel, Bernard: The Sounds of French: An Introduction. Cambridge University Press, 1987. ISBN 0-521-31510-7. (englanniksi)
  10. ↑ Walker, Douglas C.: The Pronunciation of Canadian French (PDF) 1984. Ottawa: University of Ottawa Press. Viitattu 10.9.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ranskan_kielen_äännerakenne&oldid=21751084”