Rannikkojääkäri
Rannikkojääkärit ovat Suomen merivoimiin kuuluvia jalkaväkijoukkoja, jotka ovat erikoistuneet taistelutehtäviin rannikolla ja saaristossa. Rannikkojääkäri on samalla sotamiestä vastaava miehistön sotilasarvo. Rannikkojääkärien päätehtävät ovat hyökkäys, tiedustelu, valvonta ja kohteiden suojaus. Rannikkojääkärien taistelussa on aina korostunut joustava, tilanteenmukainen toiminta eli tehtävätaktiikka, pienten osastojen iskut ja hajautettu toiminta.[1]
Rannikkojääkärien tunnus on tummanvihreä baretti kullanvärisellä merikotkakokardilla. Vihreän baretin saadakseen rannikkojääkärin on juostava Cooperin testissä vähintään 2 900 metriä, uitava 200 metriä alle viidessä ja puolessa minuutissa sekä saavutettava lihaskunto- ja ampumataitotesteissä riittävän hyvä tulos. Lisäksi rannikkojääkärin on suoritettava noin 30 tuntia kestävä barettimarssi, jossa edetään täydessä 40 kilon taisteluvarustuksessa 60-70 kilometriä marssien ja juosten. Matkan varrella marssijoita testataan erilaisilla taistelutilanteita jäljittelevillä tehtävillä, kuten haavoittuneiden evakuoinnilla. Suoritukseen kuuluu myös hyinen vesistönylitys, ja suojeluhälytyksen jälkeen edetään muutama kilometri kaasunaamari päässä. Barettimarssin vaativuutta kuvaa se, että jopa 40 prosenttia osallistujista saattaa joutua keskeyttämään suorituksen.[2]
Rannikkojääkäreitä koulutetaan Uudenmaan prikaatiin kuuluvassa Vaasan rannikkojääkäripataljoonassa. Palvelusaika on miehistölle 165 tai 255 vuorokautta, ryhmän- ja joukkueenjohtajille 347 vuorokautta. Rannikkojääkärien vesistökalustona ovat mm. G-veneet, U-600 Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneet ja U-700 Jehu-luokan maihinnousuveneet.[3]
Historiaa muokkaa
Talvi- ja jatkosota osoittivat saaristo- ja rannikko-olosuhteisiin tottuneiden taistelijoiden tarpeen. Jatkosodan kiivaimmat rannikkotaistelut käytiin kesällä 1944 Viipurinlahdella. Näistä 1.–5. heinäkuuta 1944 käydyt Teikarin taistelut on nimetty Vaasan rannikkojääkäripataljoonan perinnetaisteluiksi ja 5. heinäkuuta joukko-osaston vuosipäiväksi. Suomenlahden sotatapahtumista saatuja kokemuksia ryhdyttiin soveltamaan koulutukseen siten, että vuonna 1952 perustettiin RT 1:een Rannikkopataljoona. Se toimi aluksi Suomenlinnassa ja Miessaaressa. Itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona (RannJP) perustettiin vuonna 1960 Neuvostoliiton palauttamalle Porkkalan vuokra-alueelle Upinniemeen. Vuonna 1962 Rannikkojääkäripataljoonan komentaja eversti Toivo Knuuttila määritteli rannikkojääkärien tehtävät seuraavasti: saaren valtaus, itsenäisesti toteutettu maihinnousuhyökkäys, maihinnousuhyökkäys suuremman joukon ensimmäisenä portaana, tilapäinen puolustus, viivytys ja sissitoiminta saaristossa sekä tavanomaiset jääkärijoukon tehtävät maarintamalla.[4]
Rannikkojääkärikoulu muokkaa
Rannikkojääkäripataljoonassa toimi vuosina 1979–1988 Rannikkojääkärikoulu (RannJK), jossa annettiin erikoiskoulutusta iskuosastohyökkäyksiin ja tiedustelutehtäviin rannikon ja saariston vaativissa olosuhteissa. Rannikkojääkärikouluun hakeuduttiin vapaaehtoisena valintakokeiden fyysisten testien, psykologisten soveltuvuuskokeiden ja haastattelujen kautta samaan tapaan kuin silloiseen Laskuvarjojääkärikouluun. Suurin osa hakijoista karsiutui. Esimerkiksi Cooperin testissä Rannikkojääkärikouluun hyväksyttyjen keskiarvo oli 3 000 metriä, joka kurssin aikana nousi 3 200 metriin.[5] Kaikki Rannikkojääkärikoulun oppilaat saivat 11 kuukautta kestäneen kurssin aikana vähintään aliupseeritasoisen johtajakoulutuksen ja noin viidesosa kävi Reserviupseerikoulun Haminassa. Ylipäällikkö eli Suomen tasavallan presidentti myönsi 19. syyskuuta 1980 Rannikkojääkärikoululle kullanvärisellä merikotkakokardilla varustetun tummanvihreän baretin käyttöoikeuden merijalkaväen erikoiskoulutusta osoittamaan.[6] Tuolloin Suomen puolustusvoimissa barettia saivat käyttää vain laskuvarjojääkärit ja rannikkojääkärit. Rannikkojoukkojen uudelleenjärjestelyn seurauksena Upinniemessä toiminut itsenäinen Rannikkojääkäripataljoona ja sen myötä myös Rannikkojääkärikoulu lakkautettiin vuonna 1989.[4]
Nykytilanne muokkaa
Rannikkojääkärien koulutus on vuodesta 1990 lähtien tapahtunut Uudenmaan prikaatiin kuuluvassa Vaasan rannikkojääkäripataljoonassa (VaaRannJP/UudPr) Raaseporin Dragsvikissa. Vaasan rannikkojääkäripataljoona kouluttaa rannikkojääkärikomppanioita, rannikko-ohjus-, panssarintorjunta- ja tiedustelujoukkueita sekä veneenkuljettajia.[7] Maihinnousuhyökkäysten lisäksi rannikkojääkärien tehtäviä ovat tiedustelu ja partiointi saaristossa sekä väylien valvonta ja turvaaminen. Osa johtajakoulutukseen valituista käy Reserviupseerikoulun Haminassa tai Merisotakoulun Suomenlinnassa. Uudenmaan prikaati liitettiin merivoimiin vuonna 1998.[8]
Sodan ajan rannikkojääkärijoukkojen tuotannon lisäksi Uudenmaan prikaatin tehtävänä on asettaa Merivoimien käyttöön kansainvälinen rannikkojääkäriyksikkö ATU (Amphibious Task Unit), joka koulutetaan vaativiin taistelutehtäviin ja sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Jokaisesta saapumiserästä valitaan fyysisten testien ja soveltuvuuskokeiden perusteella vapaaehtoisia ATU-koulutukseen, jota ennen suoritetaan johtajakoulutus tai muun erikoiskoulutus. ATU:n varustus perustuu rannikkojääkärikomppanioiden varustukseen, mutta sitä on vahvennettu vaativissa tehtävissä tarvittavalla erikoismateriaalilla ja aseistuksella. ATU-osasto on osa Uudenmaan prikaatin valmiusyksikköä (VYKS). ATU osallistuu säännöllisesti kansainvälisiin harjoituksiin muun muassa Ruotsin rannikkojääkärien, Yhdysvaltain merijalkaväen, Ison-Britannian kuninkaallisen merijalkaväen ja Alankomaiden kuninkaallisen merijalkaväen kanssa.[9] Uudenmaan prikaatin ja ruotsalaisen amfibiorykmentin (Stockholms amfibieregemente, Amf 1) rannikkojääkärit muodostavat yhteisen yksikön Swedish Finnish Amphibious Task Unit (SFATU).[10]
Sodan ajan rannikkojääkärijoukot jakautuvat erillisiin rannikkojääkärikomppanioihin ja rannikkojääkäripataljooniin, joista voidaan joustavasti organisoida eri kokoisia iskuosastoja kulloisenkin tehtävän edellyttämällä tavalla. Erilliset rannikkojääkärikomppaniat ovat rannikkoalueiden alaisia perusyksiköitä, joiden tyypillisiä tehtäviä ovat vastahyökkäykset, kohteen suojaus tai puolustaminen sekä sissitoiminta saaristossa. Rannikkojääkäripataljoonat ovat Merivoimien operatiivisiin joukkoihin kuuluvia isku- ja tulivoimaisia jalkaväkiyksiköitä, joiden päätaistelulaji on hyökkäys maihinnousujen ja maahanlaskujen torjuntaan liittyen, mutta niitä voidaan käyttää myös laajalle alueelle hajautettuna erikoisjoukkojen etsintään ja torjuntaan saaristoalueilla.[11]
Vuonna 2015 otettiin käyttöön entistä tehokkaampi joukkotyyppi, rannikkojääkäritaisteluosasto, jonka vahvuus on noin 2 500 sotilasta. Taisteluosasto etenee ja taistelee hajautettuna mutta kykenee kohdistamaan koko taisteluvoimansa yhteen kohteeseen. Rannikkojääkäritaisteluosasto muodostaa merivoimien komentajan käyttöön operatiivisen taisteluvoiman, jota tuetaan tilanteen mukaisesta esimerkiksi ohjustulella sekä epäsuoralla tulella. Rannikkojääkäripataljoonista ja erillisistä rannikkojääkärikomppanioista ei kuitenkaan luovuta, vaan niitä voidaan käyttää erillisissä suunnissa itsenäisesti ja niillä voidaan tukea rannikkojääkäritaisteluosaston tai muiden joukkojen toimintaa.[12] Rannikkojääkärien taistelussa voidaan käyttää joustavasti ilmatulenjohtoa (JTAC, Joint Terminal Attack Controller) ja operatiivista tulenjohtoa (JFO, Joint Fires Observer), mistä on saaristotaistelussa merkittävää etua.[13]
Osa rannikkojääkärijoukoista koulutetaan myös ilmakuljetteiseksi helikoptereilla ja lentokoneilla. Kuljetusten lisäksi helikoptereita hyödynnetään tiedustelu-, valvonta- ja tulitukitehtäviin yhteistyössä merellä toimivan joukon kanssa. Lisäksi harjoitellaan etsintä-, evakuointi- ja pelastustehtäviä, minkä vuoksi rannikkojääkäreitä koulutetaan pelastautumaan veteen uponneesta helikopterista Meriturvan HUET-simulaattorissa (HUET, Helicopter Underwater Escape Training). Taistelijoiden selviytymistaitoja on alettu entistä systemaattisemmin kehittämään, koska rannikkojääkärien tehtävissä on riski joutua saaristossa erilleen omista joukoista. Koulutuksessa testataan rannikkojääkärien kykyä selvitä vihamielisellä alueella, väistää vihollista, suojautua säältä ja saada yhteys omiin joukkoihin. Myös rannikkojääkärien taisteluetsintä- ja pelastussuorituskykyä on ryhdytty kehittämään. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi irtautuneen ja eristyksiin jääneen oman tiedusteluryhmän nouto tai taistelussa pudotetun lentäjän pelastaminen.[14]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Juha Torkkeli: "Rannikkojääkärit - rannikkotaistelun moniottelijat". Rannikon puolustaja, 4/2015, s. 32–34.
- ↑ Joona Aaltonen: Barettimarssi haastaa niin henkisesti kuin fyysisestikin Ruotuväki. 19.10.2018. Puolustusvoimat. Viitattu 21.10.2018.
- ↑ Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997-2015, s. 113, 190. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.
- ↑ a b Martti Kuivala: "Rannikkojääkärikoulutus" Rannikonpuolustaja 4/1989, s. 8–17. Viitattu 30.12.2014.
- ↑ Antti Juutilainen: Rannikkojääkärit-Kustjägarna 1985-1997, s. 56–60. Rannikkojääkärikilta ry, 1998.
- ↑ N. Rusama & H. Koskelo & P. Pyötsiä (toim.): "Rannikkojääkäripataljoona", Jalkaväen vuosikirja XIV 1979-1980, s. 196-198. Jalkaväen Säätiö, 1981.
- ↑ Saikkonen, Jarmo: "Rannikkojääkärit - iskukykyä saaristo-olosuhteissa". Suomen Sotilas 6/2023, joulukuu 2023, s. 62-70.
- ↑ Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997-2015, s. 30. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.
- ↑ Olavi Jantunen & Kjell Törner: "Huippuosaajat sotaväelle - vapaaehtoisista asevelvollisista koottu Merivoimien iskujoukko kansainvälisessä maihinnousuharjoituksessa Puolassa". Suomen Sotilas, 3/2015, s. 6–10.
- ↑ "Suomi ja Ruotsi kimppaan rannikonpuolustuksessa". Suomen Sotilas, 4/2019.
- ↑ Kari Aapro: "Rannikkojääkärijoukkojen taistelu saaristossa ja rannikolla", Jalkaväen vuosikirja XXIX 2013-2014, s. 120–127. Jalkaväen säätiö, 2013.
- ↑ Jaakko Puuperä (toim.): Rannikkojääkärit tässä ajassa 1997-2015, s. 188-189. Rannikkojääkärikilta ry, 2015.
- ↑ Rusanen, Olli & Duncker, Markus: "Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärikoulutus 2022", Jalkaväen vuosikirja XXXIII 2021-2023, s. 143-148. Jalkaväen säätiö, 2023.
- ↑ Rusanen, Olli & Duncker, Markus: "Uudenmaan prikaatin rannikkojääkärikoulutus 2022", Jalkaväen vuosikirja XXXIII 2021-2023, s. 143-148. Jalkaväen säätiö, 2023.