Ralph Enckell
Carl Fredrik Ralph Alexander Enckell (13. toukokuuta 1913 Helsinki – 18. toukokuuta 2001 Helsinki) oli suomalainen diplomaatti.
Elämä muokkaa
Enckell toimi ulkoministeriön palveluksessa vuodesta 1934 alkaen. Hän oli lähetystösihteerinä Tukholmassa vuosina 1944–1945, Pariisissa 1945–1950 ja Moskovassa 1950–1954 sekä ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä vuosina 1955–1959. Enckell palveli Suomen pysyvänä edustajana Yhdistyneissä kansakunnissa 1959–1965, suurlähettiläänä Tukholmassa 1965–1969, OECD-edustustossa Pariisissa 1969–1976, edelleen Suomen edustustossa Pariisissa sekä samalla Unescossa 1972–1976 ja Varsovassa 1976–1980. Enckellin seuraaja ulkoministeriön poliittisen osaston päällikkönä, YK-suurlähettiläänä ja Tukholman-suurlähettiläänä oli Max Jakobson.
Ralph Enckellin siirtyminen ulkoministeriön poliittiselle osastolle ja miltei saman tien sen johtoon osui ajankohtaan, jolloin Suomessa siirryttiin niin sisä- kuin varsinkin ulkopoliittisesti uuteen kauteen. Neuvostoliitto palautti Porkkalan vuokra-alueen Suomelle, Suomi liittyi Pohjoismaiden neuvoston ja Yhdistyneiden Kansakuntien jäseneksi, ja tasavallan presidentin paikalla tapahtui sukupolvenvaihdos. Varsinkin YK-jäsenyys toi Suomen ulkopolitiikkaan täysin uusia ulottuvuuksia, sillä Suomi ei voinut enää jäädä syrjään kansainvälisten poliittisten kysymysten käsittelystä. Uuden presidentin Urho Kekkosen toimintatapana oli hoitaa asioita ulkoministeriön korkeiden virkamiesten välityksellä, usein ulkoministerin sivuuttaen, jolloin Enckellistä tuli presidentin tärkein neuvonantaja kansainvälisen politiikan alalla.[1]
Vuoden 1959 alussa Enckell siirtyi Suomen YK-suurlähettilääksi, mutta alkuvuodesta 1965 hän joutui ilman ennakkovaroitusta siirtymään suurlähettilääksi Tukholmaan, sillä kyseiseen tehtävään jo nimitetty Pariisin-suurlähettiläs Gunnar Palmroth menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen.[2]
Ralph Enckell sai virka-arvon erikoislähettiläs ja täysivaltainen ministeri vuonna 1957 ja hänet vihittiin valtiotieteen kunniatohtoriksi Turun yliopistossa 1970. Hänen poikkeukselliset ansionsa diplomaattina palkittiin Suomen Leijonan ritarikunnan suurristillä 1978.
Enckell tunnettiin diplomaattikunnan piirissä värikkäänä persoonana. Kun Vietnamin sotaa näkyvästi arvostellut Ruotsin opetusministeri, myöhempi pääministeri Olof Palme tuomitsi Tšekkoslovakian miehityksen vuonna 1968, Enckell luonnehti sarkastisesti puolueettomuuspolitiikan eroa Suomen ja Ruotsin välillä: ”Suomi pyrkii hoitamaan suhteensa sekä itään että länteen yhtä hyvin, Ruotsi yhtä huonosti.” Enckellin sanat kantautuivat luonnollisesti aikanaan Palmen korviin, ja tämä pahoitti niistä syvästi mielensä.[3] Ilkka Pastisen mukaan Enckell oli luonteeltaan temperamenttinen ja vaativa, korostuneen isänmaallinen sekä monien alaistensa pelkäämä esimies.[4] Enckell oli ulkoministeriön niin kutsutun ”everstijuntan” eli ”tohtorikoplan” henkinen isä.[5]
Enckell näytteli salanimellä Ilmari Mänty pääosaa Nyrki Tapiovaaran ohjaamassa elokuvassa Varastettu kuolema vuonna 1938. Se jäi kuitenkin hänen ainoaksi elokuvaroolikseen.[6]
Hän oli avioliitossa kaksi kertaa: vuosina 1936–1948 Marie-Christine Söderhjelmin ja vuodesta 1949 kuolemaansa saakka Laura Virkkusen (vuoteen 1935 Snellman) kanssa. Laura Enckellin vanhemmat olivat Jean Sibeliuksen tytär, näyttelijä Ruth Snellman ja näyttelijä Jussi Snellman.[7] Akateemikko Rabbe Enckell oli Ralph Enckellin isän pikkuserkku.
Äidinkielensä ruotsin ohella Enckell hallitsi täydellisesti suomen, englannin, ranskan ja venäjän. Hänen kielitaitonsa oli suurelta osin jo lapsuuskodin perua: hänen isänsä Carl Enckell oli suomenruotsalainen diplomaatti-ministeri ja äitinsä englantilainen Lucy Marie Frieda Agathe Margareta Ponsonby-Lyons.
Isän toimiessa 1920-luvulla Suomen lähettiläänä Pariisissa hän oli käynyt ranskalaista koulua. Työskennellessään itse 1950-luvulla Suomen Moskovan-suurlähetystössä Enckell opiskeli perusteellisesti venäjän.[8] Ralph oli kenraaliluutnantti Oscar Enckellin veljenpoika.
Ralph Enckell kuoli syntymäkaupungissaan Helsingissä juuri täytettyään 88 vuotta. Helsingin Sanomiin laatimassaan muistokirjoituksessa Max Jakobson korosti Enckellin keskeistä roolia muutettaessa Suomen ulkopolitiikkaa vastaamaan uudenlaisia kansainvälisiä menettelytapoja YK-jäsenyyden vaatimusten ja sen tarjoamien mahdollisuuksien puitteissa. Jakobson totesi, että juuri Enckellin ansiosta Suomea alettiin pitää itsenäisenä toimijana kansainvälisessä politiikassa.[9]
Vuonna 2013, jolloin oli tullut kuluneeksi sata vuotta Ralph Enckellin syntymästä, julkaistiin Markku Reimaan kirjoittama elämäkerta Diplomatian taikuri.
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ Pastinen 2007, s. 136.
- ↑ Pastinen 2007, s. 166.
- ↑ Jakobson, Max: Tilinpäätös, s. 101. Helsinki: Otava, 2003. ISBN 951-1-18856-9.
- ↑ Pastinen 2007, s. 162.
- ↑ Pastinen 2007, s. 163.
- ↑ Varastettu kuolema (1938): Huomautukset. Elonet. Viitattu 13.12.2012.
- ↑ Siren, Vesa: Aina poltti sikaria: Jean Sibelius aikalaistensa silmin, s. 9. Helsinki: Otava, 2000.
- ↑ Pastinen, Ilkka: Uusi maailmanjärjestys: kylmästä sodasta globalisaatioon, s. 157–158. Helsinki: Otava, 2007.
- ↑ Max Jakobson: Ralph Enckellin muistokirjoitus. Helsingin Sanomat 20. toukokuuta 2001.
Kirjallisuutta muokkaa
- Keisalo, Paavo: ”Enckell, Ralph (1913–2001)”, Suomen kansallisbiografia, osa 2, s. 578–581. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2003. ISBN 951-746-443-6. Teoksen verkkoversio.
- Reimaa, Markku: Diplomatian taikuri Ralph Enckell. Helsinki: Edita, 2013. ISBN 978-951-37-6350-3.
Aiheesta muualla muokkaa
- Enckell, Ralph hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)