Rahola

Tampereen kaupunginosa
Tämä artikkeli käsittelee Tampereen kaupunginosaa. Muita merkityksiä luetellaan täsmennyssivulla.

Rahola on Tampereella sijaitseva kaupunginosa, joka kuuluu kaupungin läntisiin kaupunginosiin. Kaupunginosa rajoittuu pohjoisessa Tampere–Pori-rataan, lännessä Kalkkuun ja Villilään, idässä Kaarilaan ja etelässä Pyhäjärveen. Se sijaitsee lähellä Tampereen ja Nokian rajaa, ja se voidaan jakaa kahteen maantieteelliseen alueeseen, Ala-Raholaan ja Ylä-Raholaan.

Rahola
Ala-Raholan kerrostaloja. Kuva vuodelta 2011.
Ala-Raholan kerrostaloja. Kuva vuodelta 2011.
Kaupunki Tampere
Suuralue Lounainen suuralue
Suunnittelualue Raho
Kaupunginosa nro 33
Osa-alueet Ala-Rahola, Ylä-Rahola
Postinumero(t) 33300
Lähialueet Villilä, Tesomajärvi, Kaarila, Epilä

Raholan halki kulkevat 1973 valmistunut Nokian moottoritie (valtatie 12) ja vanha tie (Nokiantie) sekä moottoritieltä Tesomajärven kaupunginosaan johtava Tesoman valtatie.

Historiaa muokkaa

Pirkkalan pitäjään kuulunut Raholan kylä mainittiin ensimmäisen kerran vuoden 1540 maakirjassa, jonka mukaan kylässä oli neljä taloa. Näistä Ippinen ja Jurvala ovat säilyneet nykyisessä kadunnimistössä. Sittemmin yksi taloista hävisi. Rahola-nimen pohjana on mahdollisesti oravannahkaa tarkoittanut sana raha, joka voi viitata entisajan eränkäyntiin. Rahola kuului vuodesta 1639 Pirkkalan emäseurakunnan Harjun kappeliin. Kappeliseurakunta sai vuonna 1645 oman kirkon, joka purettiin vuonna 1848; seurakunta lakkautettiin vuonna 1841. Kirkon sijaintipaikalla on muistomerkki sekä hautakappeli ja siitä muistuttaa myös Kappelinkatu. Raholan kylän kolme taloa lahjoitettiin vuonna 1650 sotamarsalkka Carl Gustaf Wrangelille ja yhdistetty Raholan tila muodostettiin 1690-luvulla säterirustholliksi. 1700-luvun alkupuolella tila joutui Gaddin suvulle ja se toimi tämän jälkeen muun muassa kestikievarina ja käräjäpaikkana. Tilan päärakennus on peräisin vuodelta 1796 ja myös piha-alueella oleva pirttirakennus on samalta ajalta.

Tampereen kaupunki osti Raholan tilan vuonna 1935 ja alue siirrettiin Pohjois-Pirkkalan kunnasta Tampereen kaupunkiin vuoden 1937 alussa. Raholan ensimmäinen asemakaava vahvistettiin vuonna 1944.[1]

Raholan kaupunginosan länsirajalla oleva kadunnimi Vanha kirkkotie viittaa ylöjärveläisten muinaiseen kulkutiehen Harjun vanhalle kirkolle, joka sijaitsi Nokiantien varrella lähellä Kaarilan kaupunginosaa. Nimen alkuperäinen muoto on ollut Vanhan kirkon tie, mutta nykyisin se olisi harhaanjohtava, koska paikalla ei ole enää mitään vanhaa kirkkoa ja nykyisin tunnettu Tampereen Vanha kirkko sijaitsee kaupungin keskustassa.[2] Huokauskivenkujan nimi perustuu paikalla aikanaan olleeseen suureen, läpimitaltaan 3–4 metriä olleeseen kiveen, jonka luona kirkkoväki oli matkaa tehdessään pysähtynyt lepäämään, syömään eväitään ja vaihtamaan kenkiään.[3]

Ylä-Rahola muokkaa

Ylä-Rahola sijaitsee harjun päällä, Ristimäen kaupunginosan vieressä. Rautatie erottaa kaupunginosat. Ylä-Raholan vanhempi osa on täynnä vanhoja omakotitaloja, kun taas uudemmalla alueella on enemmän uutta rakentamistyyliä edustavia rivitaloja ja paritaloja. Ylä-Raholassa sijaitsee Raholan koulu, kehitysvammaisten laitos sekä kahvila Raholan Nurkka. 1960-luvulta saakka Raholassa toimi Leo Haikosen pitämä kyläkauppa. Haikonen jäi eläkkeelle lokakuussa 2015, jolloin myös kauppa lopetti toimintansa.[4]

Porin radalla on sijainnut vuonna 1937 käyttöön otettu Raholan seisake (lyhenne Ral), joka palveli myös Tesomajärven kaupunginosaa. Paikalle valmistui liikennepaikkarakennus vuonna 1951. Henkilöliikenne Raholan seisakkeella lopetettiin vuonna 1983, liikennepaikka lakkautettiin vuonna 1984 ja liikennepaikkarakennus purettiin vuonna 2001.[5]

Ala-Rahola muokkaa

Ala-Rahola sijaitsee Pyhäjärven rannalla. Jurvalanaukiolla ja sen läheisyydessä sijaitsevat kaikki Raholan tärkeimmät palvelut, kuten lounasravintola, Raholan Ripen Pub, Tampereen Mediakulma Oy, yksi parturi, kaksi kampaamoa ja Raholan päiväkoti.

Ala-Raholassa on huomattavasti enemmän kerrostaloja kuin Ylä-Raholassa. Omakotiasutus on keskittynyt lähinnä Ippisenkadun ja Voionmaankadun varsille. Ala-Raholassa sijaitsee myös kaksi lastenkotia ja kulttuurihistoriallisesti arvokas luonnonsuojelualue-puisto, Piikahaka.

Matonpesu onnistuu Raholassa Pyhäjärven lähettyvillä. Kävellen matonpesupaikkaan pääsee Jurvalankadun eteläpäästä alikulusta, autolla Kaarilan kautta Simolankatua pitkin puhdistamon ohi. Raholan uimapaikka ja 600 metrin rantaviiva sijaitsevat matonpesupaikan lähettyvillä.

Ala-Raholassa sijaitseva Voionmaankatu on nimetty kansansivistysmies, professori Väinö Voionmaan mukaan. Voionmaa asui Raholassa sijainneessa huvilassa muutamia vuosia 1890-luvulla.

Tunnettuja raholalaisia muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. Louhivaara, Maija: Tampereen kadunnimet, s. 236–239. Tampere: Tampereen museoiden julkaisuja 51, 1999. ISBN 951-609-105-9.
  2. Louhivaara 1999, s. 239.
  3. Louhivaara 1999, s. 236.
  4. Kinnunen, Eevi: "Kauppias tekee sitä rakkaudesta lajiin"? Raholan kyläkauppa sai tukiryhmän (Arkistoitu – Internet Archive) Aamulehti. 24.7.2015.
  5. Iltanen, Jussi: Suomen rautatieliikennepaikat (2. painos), s. 118. Helsinki: Karttakeskus, 2010. ISBN 978-951-593-214-3.