Radikaali vasemmisto

Radikaali vasemmisto on vasemmistolainen politiikan suuntaus, joka pyrkii perinpohjaisesti eli radikaalisti muuttamaan nykyisen kapitalistisen järjestelmän. Se on jyrkempi kuin sosiaalidemokraatit ja vihreät, joille riittää kapitalistisen järjestelmän uudistaminen. Se ei kuitenkaan ole äärivasemmistolaisuutta, joka vastustaa demokratiaa ja havittelee valtaa vallankumouksen tai väkivallan kautta.

Radikaalivasemmisto tavoittelee taloudellisen ja poliittisen vallan merkittävää ja yhdenvertaista siirtoa marginalisoiduille, hyväksikäytetyille, syrjityille ja poissuljetuille. Radikaalivasemmistolaiset harjoittavat vastarintaa niin yksilöinä kuin järjestäytyneinäkin vihollisiaan, kuten epätasa-arvoa, sortoa, hyväksikäyttöä, uusliberalismia, poissulkemista, autoritarismia, rasismia, ksenofobiaa ja kansalliskiihkoilua vastaan.

Nimitys

Radikaalista vasemmistosta on käytetty 2000-luvun tutkimuskirjallisuudessa toisinaan muitakin nimityksiä, kuten ”vasemmisto”, ”laitavasemmisto” tai ”äärivasemmisto”, tai ”kapitalismin vastainen vasemmisto”, ”uusliberalismin vastaisuus” tai ”niukkuuden vastainen vasemmisto”. Radikaali vasemmisto on nykyisin kuitenkin yleisimmin käytetty nimitys suuntauksesta, ja myös siihen luokiteltavista puolueista on pääasiallisesti yhteisymmärrys. Jotkut radikaaliin vasemmistoon luokiteltavat puolueet eivät silti kutsu itseään radikaaleiksi vaan esimerkiksi pelkästään vasemmistoksi, ja jotkin niistä pitävät radikaali-nimitystä haukkumanimityksenä tai normatiivisena. Tutkimuksessa nimitystä ei kuitenkaan käytetä kielteisessä merkityksessä.

Alaryhmät

Radikaalivasemmisto voidaan jakaa neljään alaryhmään. Eurooppalaisista radikaalivasemmistolaisista puolueista suurin osa on niin sanottuja demokraattisia sosialistipuolueita. Ne pitävät yhtäältä sosialidemokratiaa liian uusliberaalina ja liian vähän vasemmistolaisena. Toisaalta ne pitävät kommunismia autoritaarisena ja vanhentuneena. Eurooppalaisia demokraattisia sosialistipuolueita ovat esimerkiksi pohjoismaiset Suomen Vasemmistoliitto, Ruotsin Vasemmistopuolue, Norjan Sosialistinen vasemmistopuolue ja Tanskan Yhtenäisyyslista sekä Kreikan Syriza, Espanjan Podemos ja Yhdistynyt vasemmisto, Saksan Vasemmisto ja Ranskan Alistumaton Ranska. Jotkin demokraattiset sosialistipuolueet ovat punavihreitä, kuten Ruotsin Vasemmistopuolue, toiset taas vasemmistolaisia sosialidemokraatteja, kuten Alankomaiden Sosialistipuolue.

Pienempiä radikaalivasemmiston alaryhmiä ovat Neuvostoliittoa ihailevat konservatiivikommunistit, kuten Italian, Kreikan, Portugalin ja Ukrainan kommunistiset puolueet; uusvasemmistoa osittain edustavat reformikommunistit, kuten Ranskan kommunistinen puolue; sekä vallankumoukselliset äärivasemmistolaiset, jotka ovat usein leninistejä, trotskilaisia tai maolaisia ja kannattavat neuvostomallia, mutta pitävät konservatiivikommunisteja byrokraattisina ja ahdasrajaisina stalinisteina, ja haluavat siirtymisen sosialismiin tapahtuvan esimerkiksi kansannousun ja yleislakkojen avulla. Näistä puolueista esimerkki on Norjan Punaiset.

Ideologiat ja ohjelmat

Yleisesti ottaen eurooppalainen radikaalivasemmisto on deradikalisoitunut 2000-luvulla, ja sen sitoutuminen liberaalidemokraattisiin instituutioihin, pluralismiin ja yksilönvapauksiin on vahvistunut. Jotkin radikaalivasemmistolaiset puolueet ovat luopuneet vallankumouksen tavoittelusta, eivätkä useimmat enää kannata ekstremismiä tai väkivaltaista toimintaa, vaan sitoutuvat ohjelmissaan lakiin. Toisaalta konservatiivikommunistiset ja vallankumoukselliset äärivasemmistolaiset puolueet tyypillisesti suhtautuvat demokraattisiin instituutioihin moniselitteisesti tai torjuvasti.

Talouspoliittisesti radikaalivasemmistolaiset puolueet edustavat monenlaisia kantoja. Jotkin niistä vastustavat kapitalismia tai ”markkinayhteiskuntaa” mutta hyväksyvät markkinatalouden. Jotkin niistä pyrkivät ”moderniin sosialismiin”. Jotkin radikaalivasemmistolaiset puolueet näkevät sosialismin tai kommunismin suuntaviivanaan, mutta eivät kerro mitä ne niillä tarkoittavat tai miten niihin päästään. Useimmat radikaalivasemmistolaiset puolueet kannattavat valtion puuttumista talouteen, julkisen sektorin laajentamista, progressiivista verotusta, työntekijöiden oikeuksia, talouden säätelyä ja kansallistamista.

Radikaalivasemmistolaiset puolueet kannattavat usein ympäristönsuojelua, hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, fossiilisista polttoaineista luopumista, energiateollisuuden kansallistamista ja uusiutuvaan energiantuotantoon sijoittamista. Jotkin puolueet näkevät kapitalismin kaikkien ympäristöongelmien syynä ja näkevät ekologian vain osana kapitalisminvastaista strategiaansa, jonka tavoitteena on siirtyminen sosialistiseen tai kommunistiseen järjestelmään. Konservatiivikommunistit ja vallankumoukselliset puolueet eivät pidä ympäristöasioita yhtä tärkeinä kuin demokraattiset sosialistit.

Erityisesti demokraattiset sosialistit pyrkivät parantamaan naisten asemaa perhelakien ja sosiaaliapu-uudistusten kautta. Ne kutsuvat itseään usein feministisiksi puolueiksi, ja näkevät sukupuolten eriarvoisuuden tyypillisesti sosialistisesta tai marxilaisesta feministisestä näkökulmasta käsin. Demokraattiset sosialistit ja reformikommunistit pyrkivät edistämään myös erilaisten vähemmistöjen, kuten sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, uskonnollisten vähemmistöjen, vammaisten ja maahanmuuttajien asemaa. Lisäksi ne suhtautuvat sallivasti huumeiden käytön dekriminalisointiin ja aborttiin. Radikaalivasemmistolaisten puolueiden kanta maahanmuuttoon vaihtelee maiden välillä.

Ulkopolitiikassa radikaalivasemmistolaiset puolueet kannattavat usein rauhanaatetta ja aseidenriisuntaa, multilateraalista yhteistyötä, solidaarisuutta sorrettuihin sekä vapaakaupan ja uusliberaalien talousinstituutioiden rajoituksia. Ne arvostelevat imperialistisia ja globalisoivia rakenteita, Yhdysvaltain ulkopolitiikkaa ja Natoa. Euroopan yhdentymiseen radikaalivasemmistolaisilla puolueilla on vaihtelevia kantoja: myönteisimmin siihen suhtautuvat yleensä demokraattiset sosialistit, ja kielteisimmin konservatiivikommunistit ja vallankumoukselliset.

Lähteet

• Charalambous, Giorgos & Ioannou, Gregoris (toim.): Left Radicalism and Populism in Europe. Routledge, 2020. ISBN 978-0-8153-5417-8.
• Escalona, Fabien & Keith, Daniel & March, Luke (toim.): The Palgrave Handbook of Radical Left Parties in Europe. Palgrave Macmillan, 2023. ISBN 978-1-137-56263-0.

Kirjallisuutta

• March, Luke: Euroopan radikaali vasemmisto. Suomentanut Tapanainen, Maippi. Kansan sivistystyön liitto KSL, 2013. ISBN 9789526693026.