Rönö

Kallaveden saari Kuopiossa
Tämä artikkeli käsittelee Kuopion kaupunginosaa. Sanan muita merkityksiä on kuvattu täsmennyssivulla.

Rönö on saari Kallavedessä ja se muodostaa naapurisaarineen noin 500 asukkaan kaupunginosan Kuopiossa aivan Kuopion keskustaan kuuluvan Väinölänniemen kaupunginosan naapurissa. Rönö sijaitsee katuverkkoa pitkin mitattuna noin 2,5 kilometriä Kuopion torilta kaakkoon.[1] Saari on yhdistetty sillalla (1988) Väinölänniemeen. Rönö on haluttu asuinalue ja se on Saaristokaupungin rantatonttien ohella Kuopion kalleimpia alueita.[2] Sinne on rakennettu ainoastaan omakoti-, pari- ja rivitaloja.

Rönö
Kuopion 18. kaupunginosaa eli Rönöä ilmasta.
Kuopion 18. kaupunginosaa eli Rönöä ilmasta.
Kaupunki Kuopio
Koordinaatit 62.8805°N, 27.7105°E
Kaupunginosa nro 18
Väkiluku 540
Lähialueet Väinölänniemi
Suuret asuintalot ja isot veneet ovat Rönön kaupunginosalle tunnusomaisia piirteitä.

Suurin osa saaresta rakennettiin 1980- ja 1990-luvun taitteen nousukaudella, mutta taloja on tehty 2000-luvullakin, ja muutamia tontteja on vielä kokonaan rakentamatta. Kaupunginvaltuuston päätöksellä Rönön korkeimmalle kohdalle rakennettiin aikoinaan myös kaupungin vuokrataloja.[2]

Rönössä on Kuopion ainoat alueet, joissa talouksien vuotuinen keskitulo ylittää 100 000 euroa. Saaren lounaisrannalla keskitulo on jopa 230 000 euroa. Alueella asuu vanhuksia vain vähän, mutta pienperheitä on paljon. Talouksien keskikoko on 2,2–2,9 henkilöä.[3]

Rönön kaupunginosaan kuulu pääsaaren ohella Honkasaari, Lehtosaari, Varvisaari ja Tiilissaari sekä muutama pienempi saari. Näistä Varvisaareen on siltayhteys Rönöstä.[1] Rönössä ja sen lähisaarilla oli 1.1.2008 vain 15 työpaikkaa. Tämä kuvaa alueen painottumista lähes täysin asumis- ja virkistyskäyttöön[4]. Alueella ei ole kauppoja eikä kioskeja[2]. Lähin vastaava, kesä- ja tilausravintola Peräniemen kasino sijaitsee Väinölänniemen Rönön vastaisella laidalla. Linja-autoliikenne alueelle rajoittuu päiväsaikaan, välille 7–16[5][6].

Rönön saarta lukuun ottamatta kaupunginosa on osa joulukuussa 2017 perustettua Kuopion kansallista kaupunkipuistoa.[7][8]

Lähteet muokkaa

  1. a b Kuopion karttapalvelu: Rönö (Kartalla esitettäviä tietoja voi valita ja karttapohjaa vaihtaa vasemman yläkulman valikoista. Karttapohjista esimerkiksi ortokuva (yhdistelmä) tuo esiin ilmakuvan ja maastokartta maastonmuodot) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Viitattu 2.8.2018.
  2. a b c Pölkki, Minna: Saari on säilyttänyt statuksensa Helsingin Sanomat. 10.6.2007. Viitattu 8.1.2009.
  3. Savolainen paratiisisaari Helsingin Sanomat. 10.6.2007. Viitattu 8.1.2009.
  4. Kuopion työpaikat ja elinkeinorakenne 1.1.2008. Kuopion kaupungin yrityspalvelu, 2008. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 8.1.2009). (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. 1 Keskustasta KYS:lle, KYS:lta Keskustaan/Rönöön Kuopion liikenne. Viitattu 8.1.2009.
  6. 1 Keskustasta Kallanrantaan, Kallanrannasta Keskustaan / Keskustasta Rönöön, Rönöstä Keskustaan/Niiralaan Kuopion liikenne. Viitattu 8.1.2009.
  7. Arkistoitu kopioPinta-alaltaan Suomen suurin kansallinen kaupunkipuisto Kuopioon 11.12.2017. Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Arkistoitu 8.8.2018. Viitattu 18.10.2018.
  8. Arkistoitu kopioKuopion kansallisen kaupunkipuiston kartta (jpg) Kuopion kaupunki, kuopio.fi. Arkistoitu 2.10.2018. Viitattu 18.10.2018.

Kirjallisuutta muokkaa

  • Mertanen, Tiina - Heikkinen, Taru: Silta Rönöön, pappilan torpasta luksuslähiöksi. 1990. Kuopion kulttuurihistoriallisen museon julkaisuja 9.

Aiheesta muualla muokkaa