Rölli (hahmo)

suomalainen satuhahmo
(Ohjattu sivulta Rölli-peikko)

Rölli on näyttelijä Allan ”Allu” Tuppuraisen luoma ja näyttelemä satuhahmo.[1] Vuonna 2006 Rölli valittiin Suomen suosituimmaksi satuhahmoksi Yleisradion järjestämässä Satusuomalainen-äänestyksessä.[2]

Rölli jaksossa Robotti Ruttunen vuonna 1986.

Röllin synty muokkaa

Allu Tuppurainen loi Röllin alun perin vuonna 1985 radioon kuunnelmien ja lastenlaulujen hahmoksi. Lauluja julkaistiin C-kaseteilla, LP-levyillä ja myöhemmin myös CD-levyillä.[3][1] Laulujen pohjalta kehitettiin televisiosarja Rölli, jonka ensimmäinen esitys oli vuonna 1986.[4] Sitä on esitetty Pikku Kakkonen -ohjelmassa.[1] Myöhemmin Rölli on esiintynyt myös viidessä elokuvassa.[4]

Tuppurainen ilmoitti vuonna 2002 lopettavansa Röllin esittämisen, mutta hän on myöhemmin palannut rooliin vielä kahdessa röllielokuvassa ja dubbaajana yhdessä animaatioelokuvassa.[1]

Alahärmässä sijaitsevassa Powerparkin monitoimipuistossa on Röllikylä-niminen teemapuisto. Röllin sydän -elokuvaan perustuva teemapuisto avattiin 1. kesäkuuta 2009. Kylän suunnitelman on tehnyt Janne Kopu.[5]

Ulkonäkö ja luonne muokkaa

Tuppurainen sanoi, että alun perin Röllin hahmossa olivat yhdistyneenä uhmaikäinen pikkupoika ja kärttyinen vanha ukko, myöhemmin särmät ovat kuulemma hioutuneet pyöreämmiksi.[6] Tuppuraisen mukaan Rölli ei ole peikko, vaan kuuluu röllien lajiin.[3][6] Hahmon kutsuminen peikoksi on yleinen väärinkäsitys.[3] Rölli on kuitenkin peikkomainen hahmo, joka asustelee yksin pienessä puumökissä keskellä Röllimetsää. Röllillä on repaleiset vaatteet ja sotkuinen hiuspehko. Suussa on vain yksi iso hammas.

Rölli viettää päivänsä ihmettelemällä maailman kummallisuuksia ja ”ihmisotusten” käytöstä. Rölli yrittää kovasti esittää pelottavaa ja lapsia säikyttelevää ilkimystä, mutta se ei meinaa oikein onnistua: Omien sanojensa mukaan Rölli on hirmuinen ja tuhma, kuten Röllien kuuluisi olla mutta tosiasiassa hän on ujo, kiltti ja hyväsydäminen. Toisinaan Rölli syyllistyy hölmöilyyn ja ajattelemattomuuteen, mutta se johtuu innostuksesta eikä niinkään pahuudesta.[4]

Röllin toistuvia hokemia ovat Kautta likaisten varpaitteni! ja Tilipitappi tippi tappi.

Teemat muokkaa

Yksi Röllin lauluissa ja tv-ohjelmissa esiin nouseva teema on oman erilaisuuden hyväksyminen. Omituisten otusten kerho -kappaleessa se ilmaistaan muun muassa näin:

Niinhän se on, että jokaista maailmassa

Joku toinen voi pitää omituisena

Silloin kannattaa liittyä kerhoon tähän

Meitä ei olekaan aivan vähän

Muita Röllin lauluissa, tv-sarjassa ja elokuvissa toistuvia teemoja ovat luonnon arvostaminen, uteliaisuuteen kannustaminen sekä omien pelkojen kohtaaminen.

Rölli-musiikkialbumit muokkaa

Musiikkialbumit
Albumi Vuosi
Tässä tulee Rölli - Rölli seikkailee 1 1985
Röllimetsän syksyn sävel - Rölli seikkailee 2 1985
Röllin laulut 1 1986
Rölli ja kaverit - Rölli seikkailee 3 1986
Rölli ja omituisten otusten kerho - Rölli seikkailee 4 1987
Röllin laulut 2 1987
Rölli ja Usvametsän neito - Rölli seikkailee 5 1988
Rölli onnea etsimässä - Rölli seikkailee 6 1990
Rölli – hirmuisia kertomuksia -elokuvan soundtrack 1991
Rölli ja vajonnut kaupunki - Rölli seikkailee 7 1992
Röllin laulut 3 1993
Röllin suosituimmat laulut 1995
Röllin parhaat laulut 2000
40 kaikkien aikojen Rölli-laulua 2001
Musiikkia elokuvasta Rölli ja metsänhenki 2001
Hirmuinen Rölli seikkailee 2002
Rölli ja kultainen avain 2013
Rölli - Omitusten otusten kerho (Hitit ja tarinat) 2015
Rölli - Röllin Tahdissa 2015

Rölli-televisiosarjat ja -elokuvat muokkaa

Rölli-sarjan ensimmäiset 10 jaksoa tuotti Porin teatteri ja kaikki muut jaksot Vaasan kaupunginteatteri. Sarjaa on esitetty Yle TV2:n Pikku Kakkonen -ohjelmassa useita kertoja uusintana. Rölliä voi hyvin pitää yhtenä Pikku Kakkosen tunnetuimmista hahmoista. Sen lisäksi Röllistä on tehty yksi erikoisjakso Röllin jouluseikkailu ja viisi elokuvaa. Röllin sydän on animaatioelokuva, muut näytelmäelokuvia. Allu Tuppurainen on näytellyt Röllin roolin kaikissa elokuvissa.

Televisio
Kausi Vuosi
1. tuotantokausi 1986
2. tuotantokausi 1987
3. tuotantokausi 1989–1990
4. tuotantokausi 1993
5. tuotantokausi 1997
6. tuotantokausi 2001

Erikoisjakso
Erikoisjakson nimi Vuosi
Röllin jouluseikkailu 1989

Elokuvat
Elokuvan nimi Vuosi
Rölli – hirmuisia kertomuksia  1991
Rölli ja metsänhenki  2001
Röllin sydän  2007
Rölli ja kultainen avain  2013
Rölli ja kaikkien aikojen salaisuus 2016
[3]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Matilainen, Ville: Allu Tuppurainen palasi Röllin juurille Elävä arkisto - Yle. 28.06.2012. Viitattu 04.04.2018.
  2. Satusuomalainen Yle.fi. 2006. Arkistoitu 27.11.2017. Viitattu 04.04.2018.
  3. a b c d Airaksinen, Annastiina: Rölli siirtyy suomalaisesta metsästä fantasiaan – näyttelijä oikaisee yhden yleisen harhaluulon Aamulehti. 10.09.2016. Arkistoitu 4.4.2018. Viitattu 04.04.2018.
  4. a b c Hiiri, Miia: Rölli täyttää jo 30 vuotta Ilta-Sanomat. 6.9.2016. Viitattu 04.04.2018.
  5. Röllin sydän -elokuvan kylä rakennetaan Powerpark-huvipuistoon. plaza.fi. Arkistoitu 19.8.2010. Viitattu 26.4.2008. Arkistolinkki
  6. a b Gästginvar, Jenni: Rölli ei ole entisensä: Pelätty ja rakastettu hahmo muuttui anarkistista isoisäksi Aamulehti. 16.09.2016. Arkistoitu 4.4.2018. Viitattu 04.04.2018.