Pyhäinjäännös
Pyhäinjäännös eli reliikki on pyhän ihmisen, kuten pyhimyksen, aineellinen jäännös. Pyhäinjäännökset voivat olla luita tai muita ruumiinosia, vaatekappaleita tai muita pyhimyksen käyttämiä tai häneen läheisesti liittyviä esineitä. Joissakin uskonnoissa pyhäinjäännöksillä uskotaan olevan erityisiä voimia, esimerkiksi kyky parantaa sairaita. Pyhäinjäännöksiä säilytetään pyhissä paikoissa uskonnollisista syistä. Niitä kunnioitetaan monissa uskonnoissa, ja erityisen tärkeitä ne ovat roomalaiskatolilaisille ja buddhalaisille.[1]
Kristinuskossa muokkaa
.JPG)
Kristityt alkoivat säilyttää pyhäinjäännöksiä ensimmäisen kerran Rooman valtakunnassa kristittyjen vainojen aikana. Esimerkiksi Smyrnan piispan Polykarpoksen (k. 156) pyhäinjäännökset asetettiin kristittyjen kokoontumispaikkaan, jossa hänen marttyyrikuolemaansa muisteltiin vuosittain. Kun marttyyrien pyhäinjäännöksistä oli tullut tärkeitä, niitä alettiin säilyttää kirkkojen alttareilla. Nykyisin roomalaiskatoliset papit pitävät messuja ainoastaan sellaisilla alttareilla, joilla on pyhäinjäännöksiä.[1]
Kun kristinuskosta tuli Roomassa ensin sallittu ja sitten valtauskonto, kristityt pääsivät Pyhään maahan keräämään Jeesukseen liittyviä pyhäinjäännöksiä. Koska Jeesuksen luita ei enää löytynyt, Jeesuksen pyhäinjäännöksiä olivat muun muassa hänen vaatteensa, ristinsä ja orjantappurakruununsa kappaleet, keihäs jolla häntä pistettiin ristillä ja kuppi josta hän joi viimeisellä ateriallaan. Näitä pyhäinjäännöksiä siirrettiin paljon Konstantinopoliin ja Roomaan. Myös Neitsyt Marian ja kahdentoista apostolin pyhäinjäännöksiä löydettiin paljon, ja Pietarin ja Paavalin ruumiit on haudattu Roomaan ja Jaakob vanhemman ruumis Santiago de Compostelaan Espanjaan. Euroopan kirkoissa on myös monen muun kristinuskossa tärkeän henkilön pyhäinjäännöksiä. Etenkin ristiretkeläiset toivat 1100-luvulta alkaen Länsi-Eurooppaan paljon pyhäinjäännöksiä Pyhältä maalta, kuten Jeesuksen verta ja Jeesuksen äidin maitoa. Suurin pyhäinjäännösten kokoelma on Pietarinkirkossa Vatikaanissa.[1]
Myös idän ortodoksisessa kirkossa pyhäinjäännöksillä on tärkeä asema.[1] Ortodokseille pyhäinjäännökset ovat rukouksen välikappaleita.[2]
Protestantit olivat kriittisiä katolisen kirkon pyhäinjäännösten keräilyä kohtaan. Martti Luther ja muut protestantit pitivät pyhäinjäännöksiä osoituksena taikauskosta ja kiistivät myös niiden aitouden. Protestanttisissa kirkoissa pyhäinjäännöksiä ei siksi juurikaan ollut.[1]
Suomessa Valamon ortodoksisessa luostarissa on yli 200 pyhäinjäännöstä. Niistä vanhimmat ovat alkukirkon ajoilta, kuten ristin kappale sekä Johannes Kastajan ja apostolien jäännöksiä. Myös Lintulan luostarissa on pyhäinjäännöksiä. Lisäksi Suomen luterilaisella kirkolla on edelleen hallussaan pyhäinjäännöksiä, vaikka niitä tuhottiin paljon uskonpuhdistuksen aikana 1500-luvulla. Säilyneitä ovat esimerkiksi Pyhän Birgitan kalotti, Getsemanen kivet sekä pääkallo, jonka on uskottu kuuluneen Pyhälle Henrikille.[2]
Kun pyhäinjäännöksiä on tutkittu nykyaikaisin menetelmin, monet niistä on osoitettu epäaidoiksi. Eräs tunnettu esimerkki tästä on Torinon käärinliina.[1]
Buddhalaisuudessa muokkaa
Buddhalaiset alkoivat kerätä buddhalaisuuden perustajan Siddhartha Gautaman pyhäinjäännöksiä pian hänen kuoltuaan vuonna 480 eaa. Gautaman tuhkatut jäännökset luunkappaleineen jaettiin kahdeksaan osaan, ja osat lähetettiin kahdeksalle hallitsijalle, jotka olivat pyytäneet niitä haltuunsa. Kukin hallitsija rakensi saamilleen jäännöksille säilytyspaikaksi stupan, joiden sijaintikaupungit olivat Kapilavastu, Bodhgaya, Mrigadava, Jetavananatha, Pindadarama, Vaisali, Rajagriha, Kanyakubja ja Kushinagara.[1]
Kuningas Ašoka sai 200-luvulla eaa. haltuunsa kaikki kaupungit, joissa buddhan pyhäinjäännöksiä säilytettiin. Hän siirsi jäännökset eri paikkoihin Etelä-Aasiassa Sri Lankasta Kiinaan, ja levitti samalla buddhalaisuutta näihin maihin. Jäännösten uusia sijainteja ei kirjoitettu ylös, eikä niitä enää tiedetä. Jäännösten kohtalosta on syntynyt useita tarinoita, ja buddhan jäännöksiksi uskottuja esineitä tunnetaan useita. Niitä on nykyisin lähes kaikissa maissa, joissa buddhalaisuudella on merkittävä asema. Jotkut buddhalaiset uskovat niiden jopa pystyvän lisääntymään.[1]
Buddhalaisilla ei ole juurikaan muita pyhäinjäännöksiä kuin buddhan jäännökset. Eräs merkittävä poikkeus ovat Manjushri-munkin pyhäinjäännökset, joita säilytetään Koreassa. Myös vajrayanabuddhalaisten johtajien eli ”elävien buddhien” pyhäinjäännöksiä kunnioitetaan Tiibetissä. Lhasassa Potalan palatsissa säilytetään useita dalai-lamojen pyhäinjäännöksiä.[1]
Islamissa muokkaa
Islamissa tunnetaan useita profeetta Muhammedin pyhäinjäännöksiä. Niitä on eniten Istanbulissa Topkapin palatsissa, jonka kokoelmissa on muun muassa Muhammedin partakarvoja, hampaan kappale ja jalanjälki sekä joitain Muhammedin käyttämiä esineitä. Muhammedin luunkappaleita ei ole missään pyhäinjäännöksinä, sillä hänen hautansa sijainti on tuntematon.[1]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j Melton, J. Gordon (toim. Melton, J. Gordon & Baumann, Martin): ”Relics”, Religions of the World, s. 2390–2397. ABC-Clio, 2010. ISBN 978-1-59884-203-6.
- ↑ a b Regina Rask: Luunpalanen, hammas tai kivi Golgatalta – pyhäinjäännökset ovat uskovalle tärkeitä rukouksen välikappaleita Yle. 27.3.2018. Viitattu 31.1.2023.
Kirjallisuutta muokkaa
- Mäkinen, Marko: Pyhäinjäännökset. Lintulan ja Valamon luostarin reliikit. Pieksämäki: Valamon luostari, 2014. ISBN 978-952-5495-32-4.
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pyhäinjäännös Wikimedia Commonsissa
- Reliikki. Ortodoksi.net.