Puolan offensiivi
Puolan offensiivi, Puolan taistelu, taistelu Puolasta, Puolan valtaus, Saksan–Puolan sota 1939 tai Puolan sotaretki, saksalaiselta koodinimeltään Fall Weiß (’Tapaus valkoinen’) oli toisen maailmansodan aloittanut Saksan hyökkäys Puolaan 1. syyskuuta 1939. Yhdistynyt kuningaskunta ja Ranska julistivat natsi-Saksalle sodan kaksi päivää myöhemmin Puolalle antamiensa turvatakuiden mukaan.
| Puolan offensiivi | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa toista maailmansotaa | |||||||||
 | |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
|
|||||||||
| Komentajat | |||||||||
|
|
|||||||||
| Vahvuudet | |||||||||
|
Saksa: |
39 divisioonaa | ||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
Saksa: |
66 000 kaatunutta | ||||||||
.jpg)
Taustaa muokkaa
Puolan offensiivi tuli poliittisesti mahdolliseksi sen jälkeen, kun Saksa ja Neuvostoliitto olivat solmineet keskenään Molotov–Ribbentrop-sopimuksen 23. elokuuta 1939. Sopimus takasi Saksalle Neuvostoliiton puolueettomuuden siinä tapauksessa, että Saksa hyökkäisi Puolaan. Neuvostoliitto puolestaan hyökkäsi Puolaan 17. syyskuuta 1939 ja miehitti sen itäosat oman ilmoituksensa mukaan slaaveja suojellakseen. Tämä tapahtui kaksi päivää sen jälkeen, kun se oli saanut aikaan rauhan Japanin vastaisessa rajasodassa, jota Japanin Kwantungin armeija oli käynyt Mongolian kansantasavaltaa vastaan Halhin-Golin taisteluissa.
Puola oli uskonut pystyvänsä selviämään lukumääräisesti suuren armeijansa turvin Saksan hyökkäyksestä aluksi paljolti omin voimin, kunnes Britannia ja Ranska ehtisivät avuksi. Teknisesti ja taktisesti Puolan asevoimat kuitenkin osoittautui vanhentuneeksi Saksan armeijaan verrattuna. Ranska olisi kyennyt hyökkäämään Siegfrid-linjalle, mutta se tyytyi tekemään vain yhden hyökkäyksen Saarlandiin kiellolla edetä Siegfried-linjan lähelle. Näin ollen Ranska ei tosiasiassa keventänyt Puolaan kohdistunutta painetta, vaan mahdollisti Saksan tehokkaan hyökkäyksen jatkamisen Puolassa. Britannialla puolestaan ei ollut merkittävää määrää maavoimia Puolaan lähetettäväksi, joten Puola käytännössä joutui taistelemaan Britannian ja Ranskan turvallisuustakuusta ja sodanjulistuksesta huolimatta yksin.
Puolan turvallisuuspoliittinen asema muuttui ratkaisevasti, kun Saksa ja Neuvostoliitto solmivat Molotov–Ribbentrop-sopimuksen elokuun loppupuolella 1939. Sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Puola jaettiin kahtia Saksan ja Neuvostoliiton kesken. Tämän jälkeen sopimuksen osapuolet keskittivät joukkojaan Puolan rajoille. Puola vastasi mobilisoiden omat joukkonsa elokuun lopussa, sodan kynnyksellä.
Sota muokkaa
Saksan ja Puolan sotatoimet muokkaa
Saksalaiset lavastivat aamuyöllä 1. syyskuuta 1939 rajaselkkauksen, josta syyttivät puolalaisia. ”Rauhanomaiselle laivastovierailulle” Danzigin satamaan muutama päivä aiemmin saapunut taistelulaiva Schleswig-Holstein ampui sodan ensimmäiset laukaukset klo 04.45 kohti pientä puolalaista varuskuntaa, käynnistäen toisen maailmansodan ensimmäisen taistelun. Joidenkin historioitsijoiden mukaan Luftwaffen pommittajien ensimmäiset pommit osuivat sairaalaan ja kirkkoon Wieluńissa viittä minuuttia aiemmin.[1]
Pian tämän jälkeen Saksan armeija vyöryi rajan yli. Adolf Hitler puhui aamulla radiossa: ”Viime yönä puolalaiset vakinaisten maavoimien sotilaat ensimmäisen kerran tulittivat aluettamme. Kello 5.45 me aloimme vastata tuleen, ja tästä lähtien pommeihin vastataan pommeilla.” Sota oli syttynyt.
Saksalaiset hyökkäsivät 53 divisioonan voimin, joita tuki 1 600 lentokonetta. He hyökkäsivät koko Saksan ja Puolan rajan leveydeltä. Komentajana toimi kenraali Walther von Brauchitsch. Virallinen nimi operaatiolle oli Tapaus valkoinen. Saksalaisten tavoitteena oli nopealla saarrostuksella lamaannuttaa Puolan joukot (salamasota) katkaisemalla niiden huolto- ja viestiyhteydet. Ranskalaiset sotilasasiantuntijat olivat saarrostusvaaran vuoksi suositelleet, etteivät puolalaiset edes yrittäisi puolustaa Puolan käytävää. Puolalaiset kuitenkin yrittivät puolustaa myös sitä. Puolan käytävän menettäminen merkitsi meriyhteyden katkeamista Isoon-Britanniaan.
Puolalaisilla oli 24 divisioonaa sijoitettuna ympäri rajaa. Puolalaisten joukot olivat kuitenkin riittämättömät turvaamaan koko rajaa, eivätkä puolalaiset sotilaskomentajat suostuneet vetäytymään sisälle maahan. Heidän ilmavoimansa tuhottiin sodan ensimmäisinä päivinä. Panssarituki puuttui täysin. Ilmaylivoimansa vuoksi Saksa kykeni salamasotaan: pitkälle meneviin syöksypommituksiin sekä panssarikiilojen iskuihin syvälle puolustajan asemiin.
Wehrmacht nujersi nopeasti rajan pinnassa olleet puolalaiset eivätkä vahvistuksetkaan kyenneet pysäyttämään saksalaisia. Hyökkäyksen johdosta Iso-Britannia ja Ranska, jotka olivat taanneet Puolan itsenäisyyden, julistivat sodan Saksalle 3. syyskuuta 1939. Ne eivät kuitenkaan tehneet riittäviä sotilaallisia toimia Puolan hyväksi.
Riittämättömät turvallisuustakuut muokkaa
Vaikka Isolla-Britannialla oli vahvin laivasto ja melko vahvat ilmavoimat, sillä ei ollut yleistä asevelvollisuutta eikä sen vuoksi laajaa maa-armeijaa koossa laivattavaksi Ranskaan. Ranskalla puolestaan olisi ollut sotavoimaa käytettäväksi Saksaa vastaan länsivallilla (Westwall), mutta Ranskan poliittinen johto ei sallinut kuin yhden hyökkäyksen Saarlandiin siten, että joukoilla oli kielto edetä kilometriä lähemmäs länsivallia. Länsirintamalla alkoi valesota, joka ei estänyt Saksaa jopa tilapäisesti vähentämästä liikekannallepanoastetta Puolan valloituksen jälkeen.
Saksan eteneminen muokkaa
Saksan joukot pääsivät nopeasti syvälle Puolaan. Jo 6. syyskuuta Puolan hallitus poistui Varsovasta käskien joukkojaan vetäytymään Narewin, Veikselin ja San-joen linjalle. Samana päivänä saksalaiset valtasivat Krakovan. Jo kahta päivää myöhemmin kenraali Walther von Reichenaun komentama Saksan 10. armeija oli Varsovan laitamilla. Samaan aikaan kenraali Wilhelm Listin 14. armeija oli Sanjoella Przemyslin ympäristössä, kun taas kenraali Heinz Guderianin joukot pääsivät Bugjoelle Varsovan itäpuolella.
9. syyskuuta Puola aloitti kymmenen divisioonan voimin vastahyökkäyksensä kenraali Tadeusz Kutrzebain johdolla. Hyökkäys yli Bzurajoen Saksan 10. armeijaa vastaan on puolalaisten onnistunein koko sodan aikana. Kutnon taistelussa saavutettu menestys jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi.
16. syyskuuta mennessä Varsova oli piiritetty, ja puolalaiset pitävät siellä pintansa 27. syyskuuta asti. Lvovin länsipuolella Saksan 14. armeija juuttui kiinni taisteluun, mutta muualla saksalaisten eteneminen on voimakasta.
Neuvostoliitto miehitti Puolan itäosan muokkaa
Puolan luhistuminen yllätti myös Neuvostoliiton hallituksen, joka ei ollut varautunut niin pikaiseen ratkaisuun. Kun Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop 5. syyskuuta 1939 varoitti neuvostoliittolaista virkaveljeään Vjatšeslav Molotovia, että elleivät venäläiset pian ottaisi haltuunsa vaikutuspiirijaossa haltuunsa saamaa osaa Puolasta, saksalaiset joutuisivat vihollista takaa ajaessaan ehkä ylittämään vaikutuspiirirajan, Molotov vastasi vain, ettei hän katsonut toiminnan hetken vielä koittaneen. Neuvostoliiton johtajat halusivat välttää avointa osallistumista Puolan kukistamiseen.[2]
Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pää-äänenkannattaja Pravda syytti 14. syyskuuta 1939 Puolan ”johtavia piirejä” vähemmistökansallisuuksien sorrosta ja muistutti lukijoitaan siitä, että Puolan alueella asui kahdeksan miljoonaa ukrainalaista ja kolme miljoonaa valkovenäläistä. 17. syyskuuta puna-armeija aloitti hyökkäyksensä Puolaan. Ulkoministeri Vjatšeslav Molotov selitti Neuvostoliiton hallituksen velvollisuutena olevan kiirehtiä suojelemaan venäläisten heimoveljiä, jotka olivat Puolan valtion hajottua jääneet alttiiksi ”kaikenlaisille vaaroille”.[2] Puna-armeija kohtasi vähäistä vastarintaa, sillä Puolan joukot taistelivat saksalaisia vastaan. Puolalle muodostettiin pakolaishallitus. Myös Puolan armeija tajusi tilanteen toivottomuuden ja viimeiset taistelevat yksiköt antautuivat 30. syyskuuta 1939. Miehitysvyöhykkeitä erotti Bugjoki.
Suurin osa Puolan laivastosta pakeni Isoon-Britanniaan jatkaakseen taistelua myöhemmin. Samoin tuhannet sotilaat etsivät tiensä länsiliittoutuneiden alueille Romanian ja Itämeren kautta. Ison-Britannian joukoissa taistelleet puolalaiset osallistuivat myöhemmin lukuisiin Ison-Britannian operaatioihin Saksaa vastaan.
Valtauksen jälkeen muokkaa
Adolf Hitlerin ja Josif Stalinin joukot pitivät yhteisen voitonparaatin 25. syyskuuta 1939 Puolan Brest-Litovskissa Puolan valtaamisen kunniaksi.[3][4]
Kun Saksan ja Neuvostoliiton kesken oli sovittava Puolan lopullisesta jaosta, Saksan ulkoministeri Joachim von Ribbentrop kutsui Neuvostoliiton ulkoministerin Vjatšeslav Molotovin Berliiniin. Kun Molotov ei katsonut voivansa poistua Moskovasta, von Ribbentrop matkusti 27. syyskuuta 1939 Moskovaan, jossa hän oli kuukautta aiemmin ollut allekirjoittamassa Saksan ja Neuvostoliiton keskinäistä hyökkäämättömyyssopimusta. Kolmen päivän aikana käydyissä neuvotteluissa Stalin sai miltei täysin oman tahtonsa toteutetuksi. Hitler halusi alun perin liittää Saksaan vain ne osat Puolasta, jotka olivat kuuluneet Saksalle vuoteen 1914 saakka, ja muodostaa varsinaisista puolalaisalueista muodollisesti itsenäisen Puolan valtion. Stalin kuitenkin vastusti jyrkästi tällaista ajatusta, koska hän puolestaan halusi liittää Neuvostoliittoon Puolan ukrainalais- ja valkovenäläisalueet. Kun Saksan ja Neuvostoliiton vaikutuspiiriraja näin siirtyi idemmäksi, Stalin vaati korvaukseksi Liettuan siirtämistä Saksan etupiiristä Neuvostoliiton etupiiriin. 28. syyskuuta sovittiin miehitysalueiden jaosta, ja Puolassa rajalinja noudatti pääosin jo vuonna 1919 Puolan itärajaksi ehdotettua Curzonin linjaa.[2]
Puolan pakolaishallitus kokoontui ensin Pariisiin ja siirtyi myöhemmin Lontooseen. Saksa perusti Puolaan hirmuhallinnon, jonka aikana murhattiin miljoonia puolalaisia siviilejä ja juutalaisia. Työkuntoiset miehet joutuivat pakkotyöhön huonoihin oloihin ilman palkkaa. Aluksi juutalaiset pakotettiin ghettoihin. Lopullisen ratkaisun hahmottuessa suurimmat tuhoamisleirit perustettiin Puolaan. Yksin Auschwitzissa murhattiin yli miljoona ihmistä. Myös Neuvostoliitto syyllistyi omalla puolellaan sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan. Näistä tunnetuimpia lienee Katynin joukkomurha, jossa teloitettiin noin 22 000 puolalaista upseeria ja älymystön jäsentä.[5] Satojatuhansia puolalaisia siviilejä kuljetettiin keskitysleireille Siperiaan ja ainakin 150 000 kuoli neuvostoliittolaisten murhaamana.[6]
Sotilaat, jotka olivat päässeet pakoon Puolasta, taistelivat Saksaa vastaan liittoutuneiden joukoissa. Sodan loppuvaiheissa puna-armeijan alaisuudessa palveli noin 200 000 puolalaista.[7] Puolalaisia sotilaita ja yksiköitä osallistui useisiin merkittäviin taisteluihin toisessa maailmansodassa, kuten Monte Cassinon taisteluun ja operaatio Market Gardeniin.
Saksalaiset hyökkäsivät Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 ja valtasivat koko Puolan itselleen nopeasti. Puolalainen vastarintaliike pysyi aktiivisena koko miehityksen ajan huolimatta miehittäjän julmista kostotoimista. Vuonna 1943 Saksan sotaretki saavutti käännekohtansa Stalingradin ja Kurskin taisteluissa. Puna-armeija alkoi vallata menetettyjä alueita ja elokuussa 1944 se läheni Varsovaa. Lontoossa ollut pakolaishallitus kutsui varsovalaisia aseisiin saksalaisia vastaan. Pakolaishallituksen aikeena oli ehtiä vallata Varsova ennen puna-armeijaa. Teko soisi paremman mahdollisuuden Puolan itsenäisyyteen pelkän miehittäjän vaihdoksen sijasta. Stalin ymmärsi tämän ja komensi 20 kilometrin päässä olevat joukkonsa seisahtamaan.lähde? Näin saksalaiset saivat aikaa kaupungin takaisin valtaamiseen ja raakaan kostoon. Ärsyttääkseen neuvostoliittolaisialähde? saksalaiset kohtelivat aseista riisuttuja kapinallisia sotavankisäädösten mukaan, mutta siviileille he kostivat julmemmin.lähde? Arvioista riippuen 150 000–300 000 kuoli, 90 000 lähetettiin työleireille Saksaan ja 60 000 keskitysleireille murhattavaksi.lähde? Lopuksi saksalaiset pommikoneet tuhosivat systemaattisesti lähes koko kaupungin.
Kun taistelu oli ohi, Neuvostoliitto valtasi Varsovan ja koko Puolan. Stalin perusti maahan kommunistisen nukkehallituksen. Viimeiset puolalaiset vastarintaliikkeen jäsenet taistelivat uusia miehittäjiä vastaan vielä 1950-luvulla.
Lähteet muokkaa
- Antony Shaw: Toinen maailmansota. Gummerus, 2003. ISBN 951-20-6370-0.
- Ari Rautala: Todellisuus ja harhat.
- Osmo Jussila: ”Hitler Stalinin maurina”, Kanava 7/2008.
Viitteet muokkaa
- ↑ Republic of Poland, Ministry of National Defence Luettu 6.1.2009
- ↑ a b c Max Jakobson: Diplomaattien talvisota, s. 211–214. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1955.
- ↑ Osmo Jussila lähde tarkemmin?
- ↑ The Magdeburg Sting
- ↑ http://books.google.com/books?id=PZXvUuvfv-oC
- ↑ http://www.expatica.com/de/news/german-news/Polish-experts-lower-nation_s-WWII-death-toll--_55843.html (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://books.google.com/books?ie=UTF-8&vid=ISBN0850454174&id=AAdYFeW2fnoC&pg=PA26&lpg=PA26&dq=first+polish+army&vq=counter-government&sig=qPA6i-Gms1D-8JEiRw58CNeDmvc#PPA27,M1[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Puolan offensiivi Wikimedia Commonsissa
- Varsovan valoa ja varjoa. Suomalaisen elämyksiä Puolan pääkaupungissa liikekannallepanon päivinä, Hakkapeliitta, 01.08.1939, nro 31, s. 20, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot