Puolan historia 1945–1989

Puolan historiassa vuodet 1945–1989 olivat neuvostokommunistien hallitsemaa aikaa. Monet yhteiskunnalliset kokeilut johtivat sosiaaliseen epätasa-arvoon ja taloudelliseen taantumaan.

Säännöstelyn takia jonotettiin vessapaperin ostoa 1970- ja 1980-luvulla.

Toisen maailmansodan lopulla Saksan sotajoukot oli ajettu pois Puolasta Neuvostoliiton puna-armeijan avulla. Jaltan konferenssissa määrättiin kommunistikoalitiohallituksen muodostamisesta Puolaan. Monet puolalaiset näkivät tämän liittoutuneiden myönnytyksenä Josif Stalinille, jonka sallittiin muodostaa satelliittivaltioita Itä-Eurooppaan. Stalin oli tuhonnut Puolan kommunistipuolueen johdon vuonna 1938. Bund-puolueen johtajat Henrik Erlich ja Victor Alter teloitettiin joulukuussa 1942.

Kansanvallan perustaminen (1945–1956)

Stalin teki Bolesław Bierutista Puolan ensimmäisen pääministerin kommunistikoalitiohallitukseen, jonka muodostivat Puolan työväenpuolue, pakolaishallituksen jäsenet ja Armia Krajowan (AK) vastarintaliikkeen jäsenet sodan jälkeen 1945 pidettyjen vapaiden vaalien perusteella. Puolan puolustusministeriksi tuli neuvostomarsalkka Konstantin Rokossovski. Stalin asetti Puolan katolisen kirkon johtoon Bolesław Piaseckin, ja Puolan yhdistynyt työväenpuolue (PZPR) sai johtavan aseman hallituksessa. Puola oli lännempänä kuin ennen toista maailmansotaa, ja sen pinta-ala oli pienentynyt. Puola sai osan Itä-Preussista ja osia Sleesian ja Pommerin alueista, ja sen uudeksi länsirajaksi tuli Oder–Neisse-linja. Stalin oli antanut puolalaisen vastarintaliikkeen Armia Krajowan tuhoutua Varsovan kapinassa elokuussa 1944. Sen jäseniä teloitettiin sodan jälkeen vuosina 1945–1949 kaikkiaan noin 6 000. Suurin oppositioliike, talonpoikaispuolue, tuhottiin vuosina 1946–1947. Władysław Gomułka toimi maan varapääministerinä 1945–1948. Poikkeuksena muihin Itä-Euroopan maihin Puolassa ei toteutettu epäsuosittua maatalouden kollektivisointia: kun sitä ei saatu alkuun ennen stalinismin kauden päättymistä, sen toteutusmahdollisuudet olivat heikot.

Gomułka sosialismin rakentajana (1956–1970)

Stalinismin kausi päättyi, kun Władysław Gomułka nousi Puolan yhdistyneen työväenpuolueen johtajaksi vuonna 1956 ilman Neuvostoliitolta saatua lupaa. Hänen uudistuksensa olivat suosittuja ja hänen teesinsä ”puolalainen tie sosialismiin” sai kannatusta. Palkat nousivat 50 prosentilla ja maan raskasta teollisuutta kehitettiin. Maatilojen kollektivisointi peruttiin, sensuuria höllennettiin ja yhteistyö katolisen kirkon kanssa aloitettiin. Puola allekirjoitti 14. toukokuuta 1955 sopimuksen Varsovan liiton perustamisesta.

Vuoden 1968 levottomuudet alkoivat maaliskuussa sen jälkeen, kun hallitus kielsi venäläisvastaiseksi leimatun Adam Mickiewiczin Dziady-näytelmän esittämisen. Hallitus kukisti levottomuudet laajoin pidätyksin ja leimaamalla kapinalliset sionistisiksi. Tuhannet juutalaisperäiset toisinajattelijat menettivät työnsä tai karkotettiin maasta. Elokuussa 1968 Puola pakotettiin osallistumaan Prahan kevään kukistamiseen Tšekkoslovakiassa, ja Puolassakin sensuuri tiukkeni ja opiskelijoiden ja sivistyneistön valvontaa tiukennettiin. Joulukuussa 1970 telakkatyöläisten levottomuuksissa ammuttiin lukuisia ihmisiä. Vanhan polven kommunistiksi katsottu Gomułka pakotettiin eroamaan julkisista tehtävistään vuonna 1971. Nuorempi ja dynaamisempi Edward Gierek nousi puoluejohtajaksi.

Gierekin valtakausi (1970–1980)

Gomulkan hallitus nosti peruselintarvikkeiden hintoja joulukuussa 1970, mikä johti suuriin lakkoihin. Uusi Gierekin hallitus joutui turvautumaan isoihin lainoihin Länsi-Euroopasta, Länsi-Saksasta ja Yhdysvalloista toteuttaakseen uutta talousohjelmaa: pääosin lainattiin Yhdysvalloista ja Länsi-Saksasta. Puola osti teknologiaa lännestä, jotta voisi päivittää puolalaisten vientitavaroiden tuotantoa. Tämä valtavan suuri laina on arvioitu kymmeneksi miljardiksi dollariksi. Sitä käytettiin teollisuuden uusrakentamiseen, modernisoimaan puolalaista teollisuutta ja tuomaan kulutustavaroita työläisille. Talousohjelman tuloksena rakennustoiminta vilkastui ja asumisolosuhteet parantuivat. Öljykriisi 1973 vaikeutti uudelleen taloustilannetta. Edward Gierekin hallitus joutui nostamaan hintoja, mikä johti toiseen mielenosoitusliikkeeseen.

Kommunistien vallan päättyminen (1980–1990)

Paavi Johannes Paavali II:n valinta paaviksi ensimmäisenä puolalaisena oli odottamatonta vuonna 1978. Tapahtuma voimisti kommunismin vastustusta Puolassa. Gdanskin satamassa alkoi lakko elokuussa 1980. Riippumaton ammattiyhdistysliike ”Solidaarisuus” perustettiin syyskuussa 1980. ”Solidaarisuus” pakotti Wojciech Jaruzelskin julistamaan sotatilan joulukuussa 1981 ja vangitsemaan suurimman osan opposition johtajista. Muutos oli kuitenkin väistämätön. Mihail Gorbatšovin uudistukset Neuvostoliitossa vähensivät katolisen kirkon, ammattiyhdistysliikkeen ja ulkomaisten tukijoiden painostusta. Kommunistien oli pakko neuvotella vastustajiensa kanssa. Pyöreän pöydän neuvottelut muuttivat radikaalisti Puolan hallitusta ja yhteiskuntaa 1989. Solidaarisuus laillistettiin uudelleen ja se pääsi mukaan tuleviin vaaleihin. Solidaarisuuden ehdokkaat saavuttivat voiton rajoitetuissa vaaleissa kesäkuussa 1989, mikä mahdollisti Keski- ja Itä-Euroopassa rauhanomaisen siirtymisen kommunismista demokratiaan. Jaruzelski erosi Puolan johdosta 1990. Häntä seurasi presidenttinä Lech Wałęsa joulukuussa 1990. Solidaarisuusjohtoinen koalitiohallitus oli muodostettu. Kommunistisesta Puolan kansantasavallasta oli jälleen tullut Puolan tasavalta.

Lähteet

Puolan historia

Puolan valtiot, protektoraatit, autonomiset valtiomuodostelmat sekä epäautonomiset hallintoalueet Puolan kuningaskunta 1320–1333 | Puolan kuningaskunta 1385–1569 | Puola-Liettua 1569–1795 | Varsovan herttuakunta 1807–1815 | Puolan kuningaskunta 1815–1867 | Veikselin aluepiiri 1867–1915 | Puolan kuningaskunta 1916–1918 | Puolan tasavalta (1918–1939) | Puolan kenraalikuvernementti 1939–1944 | Puolan tasavalta (1945–1952) | Puolan kansantasavalta (1952–1989) | Puolan tasavalta 1989–