Punainen viiva (romaani)
Punainen viiva on Ilmari Kiannon vuonna 1909 julkaistu romaani, jonka tapahtumat ajoittuvat Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien aikaan keväälle 1907.[1] Teos kuvaa Topi (Tobias Topiaanpoika) ja Riika Romppasen (Retriika Euphrosyyne o.s. Juntunen) köyhän perheen elämää ja ajattelua.[2] Topi on vakuuttunut, että vetämällä punaisen viivan äänestyslipukkeeseen ja antamalla siten tuen sosiaalidemokraateille ja ”solisalirattijärjestelmälle” köyhälistön olot paranevat.
| Punainen viiva | |
|---|---|
 |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Ilmari Kianto |
| Kieli | suomi |
| Kustantaja | Otava |
| Julkaistu | 1909 |
| Sivumäärä | 198 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kianto sai romaanillaan valtion kirjallisuuspalkinnon vuonna 1910.[1]
Matti Kassila ohjasi vuonna 1959 romaaniin perustuvan samannimisen elokuvan.[2] Aulis Sallinen teki romaanin pohjalta samannimisen oopperan, joka kantaesitettiin Kansallisoopperassa 1978.[3]
Sisältö muokkaa
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Teos oli kannanotto vuoden 1906 lakiuudistukseen, joka salli äänioikeuden kaikille 24 vuotta täyttäneille miehille ja naisille. Eduskuntavaaleissa oli ehdolla kuusi puoluetta: sosiaalidemokraatit, suomalainen puolue, nuorsuomalaiset, ruotsalaiset, maalaisliittolaiset ja kristillinen työväenliitto. Kukin puolue pyrki keräämään kansan ääniä kiertelevien matka-agitaattoreiden kampanjapuheiden avulla. Kiannon teoksen kuvaamassa Kainuussa eli runsaasti köyhiä ihmisiä, jotka kokoontuivat pitkienkin matkojen takaa kuulemaan ”soli-sali-rattien” eli sosiaalidemokraattien lupauksia rahasta ja leivästä. Sosiaalidemokraatit on ainoa kirjassa mainittu puolue, sillä Punaisen viivan köyhien toivo paremmasta on saavutettavissa vain äänestämällä vasemmistoa. Kirjassa ei kuitenkaan käsitellä laajemmin puolueiden ja poliittisten suuntausten välisiä eroja. Teoksessa esiintyvän agitaattori Puntarpään esikuvana pidetään sosialidemokraattisen puolueen matkapuhujaa J. V. Viheriälaaksoa.
Juoni muokkaa
Kirjan päähenkilöt, Tobias Topinpoika (”Topi”) ja Retriika Euphrosyyne Saarantytär (o.s. Juntunen) (”Riika”) Romppanen, asuvat yhdessä viiden lapsensa kanssa Korpiloukon mökissä erämaan köyhyydessä ja kurjuudessa. Vaikka perheen vanhemmat eivät olekaan vielä vanhuksia, nälkä ja kova työ ovat katkeroittaneet ja vanhentaneet heidät ennenaikaisesti. Sekä Topi että Riika ovat menettäneet uskonsa parempaan tulevaisuuteen.
Kyliltä kantautuu kuitenkin odottamattomia uutisia: ”-- Maaliskuun 15. päivänä tämä maa ja tämä maailma taitaa tosiaankin kallistua toiselle kantilleen.” Syrjäseudulla kiertävät matka-agitaattorit kiihottavat kansan uskomaan, että tulevan eduskuntavaalivoiton jälkeen pennit siirtyvät rikkailta herroilta köyhille työläisille. ”Jospa nuo käräjäin käkkyrähäntäiset parakraahvit ja lain paksut puustavit hyvinkin ruvennevat suojaamaan köyhänkin selkänahkaa eikä ainoasti varakkaan itramahaa?” tuumii Topikin kokouksen jälkeen. Lopulta äänestyslipukkeeseen vedetty punainen viiva koetaan taikatempuksi, joka tulee muuttamaan kaiken. Riikakin vetää äänestäessään oman viivansa niin lujaa, että hänen kynästään katkeaa terä.
Eduskuntavaaleihin ja erityisesti sosiaalidemokraatteihin liittyy myös ennakkoluuloja. Vanhat ihmiset vierastavat politiikkaa. He kokevat sen Jumalan vastaiseksi toiminnaksi. Papit ja varakkaat henkilöt vastustavat luonnollisesti ajatusta, että sosiaalidemokraatit koskisivat heidän omaisuuteensa. Uskonnon ja politiikan välillä on selvä ristiriita, ja osa kansasta epäröi vetää vaalilappuun viivaa sosiaalidemokraateille, sillä he pelkäävät Jumalan kostavan teon syntinä.
Riika tulkitsee kolmen lapsensa sairastumisen ja kuoleman vaalien jälkeen Jumalan rangaistukseksi. Käy selväksi, että punaisen viivan vetäminen ei ollutkaan suora portti parempaan. Uudistuksia ei kuulu. Riika alkaa pohtia: ”Punainen viiva? – eivätkö siellä lienekään huomanneet, että se oli kärsivän kansan sydänverellä vedetty?”
Kirjassa on elliptinen rakenne. Teos alkaa karhun mennessä talviunille ja loppuu karhun herätessä uuteen kevääseen. Karhu myös vetää oman punaisen viivansa, mutta se viiva on verivana korpiloukkolaisen suonista. Karulla kirjalla on totisesti karu loppu, kun mahdollisesti raskaana oleva Riika jää yksin henkiin jääneiden lapsiensa kanssa.
Lähteet muokkaa
- ↑ a b Punainen viiva Kirjasampo. Viitattu 17.8.2023.
- ↑ a b Himberg, Petra: Kassila sovitti Punaisen viivan valkokankaalle tarkasti, mutta modernisti Elävä arkisto. 2.12.2016. Viitattu 17.8.2023.
- ↑ Punainen viiva Yle Teema. 20.10.2009. Viitattu 17.8.2023.
Aiheesta muualla muokkaa