Porco Rosso

vuoden 1992 anime-elokuva

Porco Rosso (italiaa, jap. 紅の豚, Kurenai no Buta, suom. myös Punainen sika) on Hayao Miyazakin ohjaama ja käsikirjoittama anime-elokuva vuodelta 1992. Elokuva sijoittuu ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, vuoteen 1929, jolloin vesitasolentäjät olivat Adrianmeren kuninkaita. Porco Rosso on lentäjä, palkkionmetsästäjä ja sotasankari Marco Pagot, joka on selittämättömästi kironnut itsensä muiden ihmisten joukosta, jolloin hänen kasvonsa ovat muuttuneet sian kasvoiksi.

Punainen sika
紅の豚 (Kurenai no Buta)
Ohjaaja Hayao Miyazaki
Käsikirjoittaja Hayao Miyazaki
Tuottaja Toshio Suzuki
Säveltäjä Joe Hisaishi
Kuvaaja Atsushi Okui
Leikkaaja Hayao Miyazaki
Pääosat Shûichirô Moriyama
Tokiko Kato
Akemi Okamura
Valmistustiedot
Valmistusmaa Japani
Tuotantoyhtiö Studio Ghibli
Levittäjä Tōhō
Netflix
iTunes
HBO Max
Ensi-ilta 18. heinäkuuta 1992 (Japani)
Kesto 94 min
Alkuperäiskieli japani
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni muokkaa

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuvan alkukohtauksessa Punaisen sian (Shuichiro Moriyama) nähdään lepäävän lentopuvussaan pikkuisen saaren rannalla. Hän on paraikaa puhelimessa keskustelemassa seuraavasta työtehtävästään ja siihen liittyvästä korvauksesta. Sitten Sika nousee kiirettä pitämättä taivaalle punaisella lentokoneellaan ja lähtee pelastamaan siepattua tyttöjoukkoa ilmarosvojen käsistä. Sika onnistuu pelastamaan tytöt, mutta antaa ilmarosvojen pitää osan ryöstösaaliista koneensa vaurioiden korjaamiseksi. Myöhemmin Sika lentää Hotelli Adrianoon syömään päivällistä ja viettämään hieman aikaa Ginan (Tokiko Kato) kanssa, joka on yksi hänen läheisimmistä ystävistään ja sen lisäksi hotellin omistaja. Hotellissa Sika tapaa myös Curtisin (Akio Ōtsuka), joka on amerikkalainen lentäjä ja parhaillaan neuvottelemassa sopimusta erään ilmarosvojoukon kanssa.

Hieman myöhemmin Sika lähtee lentämään kohti Milanoa viedäkseen koneensa korjattavaksi, jolloin Curtis yrittää ampua hänet alas. Sian koneen moottori menee rikki, ja hänestä tulee Curtisille helppo maali. Curtis ampuukin Sian koneen hajalle, niin että tämä joutuu tekemään pakkolaskun. Curtis väittää tappaneensa Sian, mutta todellisuudessa tämä on onnistunut laskeutumaan vaurioituneella koneellaan eräälle saarelle. Sika jatkaa matkaansa Milanoon ja vie koneensa Piccolo Oy:hyn, joka on Sian vanhan mekaanikkoystävän (Sanshi Katsura) omistama lentokoneiden korjausverstas. Suuren laman vuoksi yhtiön työntekijät ovat lähteneet joukoittain etsimään töitä ulkomailta, joten heidän tilalleen on tuotu omistajan lapsenlapsi Fio (Akemi Okamura) sekä muita naispuolisia sukulaita muotoilemaan ja korjaamaan lentokoneita uuteen uskoon. Sika yrittää ensi alkuun vastustella koneensa antamista naisten käsiin, mutta huomaa, että nuoresta iästään ja sukupuolestaan huolimatta Fio on varsinainen mekaanikkotaituri. Sian lentokone työstetään valmiiksi, ja Fio vaatii saada tulla Sian mukaan ensilennolle siltä varalta, että kone tarvitsee vielä joitain lisäsäätöjä. Aluksi Sika ei ota Fion vaatimusta kuuleviin korviinsa, mutta tyttö onnistuu taivuttelemaan hänet omalle kannalleen, ja niin he lähtevät yhdessä lennolle. He onnistuvat nipin napin välttämään Italian salaisen poliisin väijytyksen.

Sillä välin Curtis on löytänyt tien Ginan salaiseen puutarhaan ja ehdottaa Ginalle, että tämä palaisi hänen kanssaan takaisin Amerikkaan viettämään loistokasta elämää. Gina naurahtaa ja kieltäytyy ehdotuksesta sanoen: ”Täällä rakkaus on monimutkaisempaa kuin Amerikassa.” Tyrmistynyt Curtis utelee Ginalta, ketä tämä oikein odottaa. Gina vastaa, että hän on lyönyt itsensä kanssa vetoa siitä, että mikäli eräs tietty mies astelee hänen puutarhaansa, he rakastuvat toisiinsa. Juuri silloin Sian kone ilmestyy taivaalle ja alkaa kiertää Ginan puutarhaa. Gina syöksyy tiehensä tarkistaakseen, laskeutuuko kone. Sika tekee ilmassa vielä muutaman kierroksen ja pari temppua, muttei kuitenkaan laskeudu. Curtis on ihmeissään siitä, että Gina valitsisi mieluummin ”sen sian” kuin hänet.

Laskeuduttuaan saaripiilopaikkaansa (joka muistuttaa Zakynthosin saaren Navagio-rantaa) Sika huomaa sen olevan nyt täynnä ilmarosvoja. Fio taivuttelee ilmarosvot olemaan tappamatta Sikaa tai tuhoamatta tämän konetta ja vetoaa heidän kunniaansa vesitasolentäjinä. Juuri silloin Curtis paljastaa itsensä ja haastaa Sian kaksintaisteluun. Osapuolet pääsevät sopuun taistelun ehdoista: Jos Sika voittaa, Curtis maksaa tämän koneen korjauksen, mutta jos Curtis voittaa, niin Fio menee tämän kanssa naimisiin.

Myöhemmin sinä yönä Fio herää ja uskoo nähneensä vilauksen kuuluisasta Marco Pagotista eli Sian entisestä ihmismuodosta. Fio pyytää Sikaa kertomaan hänelle tarinan. Sika kertoo Fiolle oudosta tapauksesta, joka hänelle sattui sodan viimeisenä kesänä hänen ollessaan vielä ihminen ja ilmavoimien palveluksessa. Sian paras ystävä ja taistelutoveri Bellini oli mennyt naimisiin Ginan kanssa, mutta heti kun hän ja Sika palasivat takaisin taivaalle, heidän kimppuunsa hyökkäsi itävaltalainen lentolaivue. Uupunut ja koneensa kanssa kamppaileva Sika käsitti olevansa liian heikossa kunnossa hallitakseen konetta, joten hän antoi periksi. Hänen koneensa ohjautui häikäisevään puhtauden pilveen, ja hän kuvitteli päätyneensä Taivaaseen. Päästyään pilven huipulle Sika huomasi korkealla yläpuolellaan valkoisen nauhan. Juuri silloin Sian taistelutoverit ja Bellini ilmestyivät esiin pilvestä ja ryhtyivät nousemaan ylös kohti valkoista nauhaa, joka paljastuu valtavaksi, taistelussa tuhoutuneiden lentokoneiden saattueeksi. Sika huusi Bellinille, ettei tämä saa jättää Ginaa vaan että hän voisi itse liittyä saattueeseen tämän sijasta. Bellini, joka ei ilmeisesti kuullut Sian huutoa, ei kuitenkaan kääntynyt takaisin. Sika myöntää, että kyseinen tapaus on tuottanut hänelle paljon syyllisyyden tunnetta. On kuitenkin epäselvää, aiheuttiko juuri syyllisyys Sian muodonmuutoksen (siihen kuitenkin viitataan suuresti).

Seuraavana päivänä Sika ja Curtis tapaavat aloittaakseen ilmataistelunsa. Ilmarosvot toimivat taistelun järjestäjinä, ja tapahtuma pidetään eräällä syrjäisellä saarella. Rikolliset ja muut vesitasolentäjät lyövät ahkerasti vetoa taistelun tuloksesta. Taistelun alussa Sika ainoastaan välttelee Curtisia yllyttääkseen tätä tuhlaamaan luotejaan. Taistelun edetessä Curtis kuitenkin tajuaa Sian suunnitelmat ja alkaa säästellä ammuksiaan. Sika päihittää Curtisin lentotaidoillaan ja saavuttaa hyvän tulitusaseman suorittamalla kuuluisan silmukkamanööverinsä, jonka ansiosta hänestä tuli aikoinaan Adrianmeren lentäjä-ässä maailmansodan aikana. Siitä huolimatta Sika ei kuitenkaan suostu ampumaan Curtisia. Curtis luulee, että Sian aseet ovat jumiutuneet, mutta Fio saa kuulla asioiden oikean laidan eräältä ilmarosvopomolta: Sika ei ammu vihollista, mikäli on olemassa se vaara, että luodit voisivat osua lentäjään. Curtis pilkkaa Sikaa tämän jumiutuneista aseista, mutta sulkee nopeasti suunsa, kun punaisesta vesitasosta sinkoutuu ilmoille lyhyt luotikuuro. Tilanne päätyy pian panttitilanteeseen kummankin lentäjän yrittäessä saada yliotetta toisesta.

Sillä välin Gina on saanut ystävältään viestin, että Italian ilmavoimat ovat paraikaa syöksymässä kohti kaksintaistelupaikkaa mukanaan Sian pidätysmääräys. Gina päättää mennä varoittamaan Sikaa itse.

Samaan aikaan sekä Sika että Curtis alkavat olla äärimmäisen uupuneita ja heikossa kunnossa. Lopulta Sika saavuttaa kulman, josta hän voi ampua suoraan viholliskoneen moottoriin, mutta tyrmistyy huomatessaan, että hänen konekiväärinsä on jumiutunut. Curtis huomaa Sian olevan nyt haavoittuvainen, joten hän yrittää ampua tämän alas, mutta huomaa luotiensa olevan lopussa. Lopulta kumpikin osapuoli alkaa heitellä toista koneestaan repimillä osilla, mutta ennen pitkää he laskeutuvat lahteen ja ryhtyvät nyrkkitappeluun. Molemmat miehet ovat jo ennestään uupuneita, mutta he kummatkin jatkavat kamppailuaan Fion vuoksi. Tappelu jatkuu ja jatkuu, ja sekä Curtis että Sika saavat osakseen monia kuhmuja ja mustelmia, mutta siitä huolimatta kumpikaan ei antaudu (Sika huomaa yllätyksekseen, että Curtis on voimakkaampi kuin miltä näyttää). Kamppailun aikana Curtis kertoo Sialle, että Gina on rakastunut tähän. Sitten hän syyttää Sikaa ironisesti naistennaurattamisesta ja Fion liehittelemisestä. Molemmat miehet iskevät toisiaan kasvoihin yhtä suurella voimalla, jolloin he kumpikin putoavat veteen. Muut päättävät, että se, joka nousee vedestä ensimmäisenä, on voittaja.

Juuri silloin Ginan lentokone saapuu paikalle. Kun Sika kuulee Ginan kutsuvan häntä, hän saa voimansa takaisin ja palaa takaisin pinnalle. Näin ollen hänet julistetaan kamppailun voittajaksi. Gina varoittaa saaren asukkaita Italian lähestyvistä ilmavoimista, jolloin kaikki pötkivät pakosalle. Curtis hyväksyy tappionsa ja maksaa Fiolle Sian koneen korjauksen kuten lupasi. Sika lähettää Fion Ginan mukaan pitääkseen tytön turvassa. Ennen kuin Fio lentää Ginan kanssa tiehensä hän suutelee Sikaa. Sika kertoo Curtisille aikovansa houkutella Italian ilmavoimat pois muiden luota ja kysyy sitten, tahtoisiko tämä liittyä hänen seuraansa. Curtis vastaa myöntävästi ja huomaa, että Sian kasvot ovat muuttuneet dramaattisesti (yleisö ei huomaa mitään muutosta, mutta Sika on ilmeisesti palannut takaisin ihmismuotoonsa).

Elokuva päättyy Fion äänen kuvaillessa myöhempiä vuosia. Hän kertoo perineensä Piccolo-yhtiön isoisältään ja sen, että Curtisista on nyt tullut Hollywood-tähti. Tähteydestään huolimatta Curtis on kuitenkin yhä jatkanut yhteydenpitoaan Fion kanssa ja kirjoittanut tälle useita hempeitä kirjeitä. Sen lisäksi Fio kertoo, että ilmarosvot viettävät nykyään vanhuusvuosiaan Ginan klubilla muistellen nuoruuttaan. Englanninkielinen dubbaus paljastaa, että Sika ”lensi ympyröitä Italian ilmavoimien ympärillä” ja että tämä on yhä vapaalla jalalla. Japaninkieliset tekstitykset kuitenkin kertovat, että ”Sika ei ilmestynyt enää ikinä esiin huolimatta ilmavoimien laajoista etsinnöistä”. Mitä tulee Ginan itsensä kanssa lyömään vetoon, Gina toteaa sen olevan ”heidän salaisuutensa”. Siitä huolimatta yleisö voi nähdä punaisen koneen nököttävän Ginan saaren toisessa päässä.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Porco Rosson lentokone muokkaa

Elokuvassa Marcon punainen vesitaso on mallia Savoia S-21. Kone on tehty puusta. Koneen erikoisin piirre on rungon yläpuolisen siipitason päälle sijoitettu moottori. Moottori käynnistetään kammella. Aseistuksena koneessa on kaksi konekivääriä.

Savoia on todellinen lentokonetehdas, Porcon konemalli kuitenkin kuvitteellinen. Porcon kone muistutti oikean Savoia S-21:n sijasta läheisesti italialaisen Macchi-lentokonetehtaan mallia Macchi M.33.

Ääninäyttelijät muokkaa

Rooli Japaniksi Englanniksi (Japan Airlinesin versio) Englanniksi (Walt Disney Picturesin versio) Suomeksi
Porco Rosso Shūichirō Moriyama Patrick Harlan Michael Keaton Pertti Koivula
Gina Tokiko Kato Faith Bach Susan Egan Henna Hyttinen
Curtis Akio Ōtsuka Greg Dale Cary Elwes Petri Liski
Fio Akemi Okamura Lynn Eve Harris Kimberly Williams-Paisley Adeliina Sankari
Mamma Aiuto Tsunehiko Kamijō ? Brad Garrett Ossi Ahlapuro
Piccolo Sanshi Katsura Clay Lowrey David Ogden Stiers Aarre Karén
Majuri Ferrarin Mahito Tsujimura Julian Macfarlane Tom Kenny Antti L. J. Pääkkönen

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa