Wikipedia

Poljudje

Poljudje oli tapa kerätä veroja itäslaavilaisilta heimoilta. Se oli käytössä 800–1100-luvuilla ruseilla. Ruhtinas käytti tätä veronkeruuta alistamiinsa heimoihin.

Ruhtinas keräämässä veroja alaisiltaan. N. K. Rerih, 1908.

Historia muokkaa

Poljudjeen osallistui ruhtinas sotajoukkonsa kanssa. Sen avulla saatiin rahaa ja ruokatarvikkeita. Keruuaika oli talvella marraskuusta huhtikuuhun asti.

Ensimmäinen maininta poljudjesta on Nestorin kronikassa. Siitä on kerrottu myös Bysantin keisari Konstantinos VII:n teoksessa De Administrando Imperio, joka on kirjoitettu 950-luvulla.

Talvi on ruseilla ankara. Marraskuun koittaessa ruhtinas lähtee kaikkien rusien kanssa poljudjen keruuseen ympäröiville alueille ja nimenomaan verot kerätään slaavilaisilta alueilta drevljaaneilta, dregovitšeiltä, krivitšeiltä, severjaaneilta sekä muilta slaaveilta, jotka maksavat veroja ruseille. He asuvat ja syövät heidän luonaan koko talven huhtikuuhun asti, jolloin Dneprin jäät alkavat sulamaan ja palaavat takaisin Kiovaan. Siellä he varustavat laivansa ja lähtevät Bysanttiin.[1]

Tiedossa on myös soturijoukon määrä, joka osallistui veronkeruuseen:

Heitä lähtee aina 100–200 rusia slaavien luokse, missä he pakolla ottavat heiltä kaiken tarvitsemansa siksi ajaksi, kun viipyvät heidän luonaan.

Poljudjen kaltainen ilmiö liittyi rusien vallan laajenemiseen itäslaavilaisten heimojen alueille. Tässä käytettiin myös vieraanvaraisuussääntöä, jonka mukaan isännän pitää ruokkia vieraita niin kauan kuin he viipyvät hänen luonaan. Poljudjea vastaava tapa oli muinaisnorjalainen (veizla) eli "juhla" tai "tarjoilu", joka myöhemmin muuttui feodaaliseksi velvollisuudeksi. On mahdollista, että tämä tapa on nimenomaan varjagien mukanaan tuoma tapa Skandinaviasta.


 
Ruhtinas Igor kerää veroja drevlaaneilta vuonna 945

Vuonna 945 Kiovan suuriruhtinas Igorin kuoleman syynä oli veronkeräysmatka drevlaanien maille, jossa hän yritti periä heiltä vielä toisen kerran veroja samalla matkalla, jolloin he nousivat kapinaan ja surmasivat Igorin ja hänen soturinsa. Drevljaanien kapinan jälkeen Kiovan suuriruhtinatar Olga teki verouudistuksen, jonka tärkeimpänä osana oli veron suuruuden määrittely. Sitä ei enää peritty heimojen kylissä, vaan erityisissä keräyspisteissä (pogosteissa). Tämän seurauksena verot keskittyivät ruhtinaan uskotuille miehille isompiin kaupunkeihin, joista ne lähetettiin Kiovaan. Näin 2/3 Novgorodissa kerätyistä veroista toimitettiin Kiovaan vuonna 1014 Vladimir Suuren aikana sekä hänen poikansa ja Novgorodin ruhtinaan Jaroslavin aikana.

Poljudjesta kertovat myös itäiset tietolähteet:

Keisari kiertää heidän luonaan vuosittain. Ja jos jollain on tytär, niin keisari ottaa häneltä yhden puvun vuodessa. Jos on poika, niin myös häneltä otetaan yksi puku vuodessa. Jos ei ole poikaa eikä tytärtä, niin sitten annetaan yksi vaimon tai orjattaren puku vuosittain.[2]

Veronkeruu tavaroina alistuneilta heimoilta väheni ruhtinas Svjatoslav I:n kukistettua vuonna 966 vjatitsit ja lopulta Vladimir Suuren aikana vuonna 982, jota välillisesti on tukemassa itämaisten kolikkorahakätköjen löytyminen Oka-joen vesistön varrelta.

Eräs viimeisiä mainintoja poljudjesta on vuodelta 1190 Vladimir–Suzdalin ruhtinaskunnasta Vsevolod III ajalta. Tämän esimerkin perusteella on laskettu, että poljudjen keskimääräinen keruunopeus oli 7–8 km vuorokaudessa.

Venäjän kaukaisilla seuduilla poljudje oli käytössä hyvin pitkään (Tšuktšien niemimaalla ja Alaskassa jopa 1800-luvulla).

Myös skandinaaviset lähteet (Haraldin saaga) käyttävät slaavilaisperäistä sanaa (poluta, polutaswarf).

Poljudje oli laajasti käytössä myös esihistoriallisissa järjestelmissä eri puolilla Euraasiaa ja Afrikkaa (heimoyhteisöt).

Lähteet muokkaa

Viitteet muokkaa

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Poljudje&oldid=21309571”