Piukat paikat

vuoden 1959 elokuva

Piukat paikat (engl. Some Like It Hot) on vuonna 1959 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva, jonka on ohjannut Billy Wilder. Sen pääosissa näyttelevät Marilyn Monroe, Jack Lemmon ja Tony Curtis. Piukat paikat oli yleisömenestys ja on vakiinnuttanut asemansa yhtenä elokuvahistorian suosituimmista komedioista. Suomessa elokuva sai ensi-iltansa 16. lokakuuta 1959.

Piukat paikat
Some Like It Hot
Ohjaaja Billy Wilder
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä Adolph Deutsch
Kuvaaja Charles Lang
Leikkaaja Arthur P. Schmidt
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö
Levittäjä United Artists
Netflix
iTunes
Xfinity Streampix
Ensi-ilta 29. maaliskuuta 1959
Kesto 120 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuvassa kaksikko Joe (Curtis) ja Jerry (Lemmon) ovat joutuneet vuonna 1929 Chicagossa mafiosojen tekemän joukkomurhan silminnäkijöiksi. Pennittömät muusikot yrittävät paeta mafiamiehiltä näkymättömiin. Hätäratkaisuna kaksikko pukeutuu naisiksi ja värväytyy naisorkesterin soittajiksi. Orkesterin mukana he matkustavat Floridaan. Yhtyeen solisti Sugar Kane (Monroe) on kaksikon mielestä hurmaava, ja he molemmat yrittävät saada hänet rakastumaan itseensä. Joe kutsuu itseään Josephineksi, Jerry itseään Daphneksi.[1]

Piukkojen paikkojen viimeinen repliikki on elokuvahistorian kuuluisimpia. Kun Daphne kertoo viettelemälleen miehelle olevansa itsekin mies, hän saa vastaukseksi lauseen ”kukaan ei ole täydellinen” (”Nobody’s perfect”).

Monroe esittää elokuvassa muun muassa kappaleet ”I Wanna Be Loved by You”, "Running Wild" ja "I’m Thru with Love".

Elokuva palkittiin parhaan musikaali- tai komediaelokuvan Golden Globella ja Monroe palkittiin parhaan naispääosan ja Lemmon parhaan miespääosan Golden Globella. Elokuva palkittiin parhaan mustavalkoelokuvan puvustuksen Oscarilla saatuaan lisäksi viisi muuta Oscar-ehdokkuutta.

American Film Institute on valinnut elokuvan kaikkien aikojen hauskimmaksi elokuvaksi. Samaan tulokseen tuli 253 eri puolilta maailmaa olevaa elokuvakriitikkoa BBC:n äänestyksessä vuonna 2017.[2]

Elokuvasta on tehty musikaali, Sugar, joka sai ensi-iltansa Broadwaylla vuonna 1972.[3] Käsikirjoituksesta vastasi Peter Stone, musiikin kirjoitti Jule Styne ja lyriikat Bob Merill. Suomessa teosta on esitetty mm. Tampereen teatterissa vuonna 2015[4] ja Vaasan kaupunginteatterissa vuonna 2019[5].

Juoni muokkaa

Kaksi rehkivää muusikkoa, Joe ja Jerry (Tony Curtis ja Jack Lemmon), todistaa ystävänpäivän verilöylyä muistuttavan välikohtauksen. Kun ”Spats” Columbon (George Raft) johtamat Chicagon gangsterit näkevät heidät, kaksikko pakenee henkensä edestä. Päästyään pakoon he päättävät lähteä kaupungista ja ottaa vastaan työn Floridaan matkaavassa naisyhtyeessä, minkä seurauksena he joutuvat naamioitumaan naisiksi.

 
Tony Curtis ja Jack Lemmon

Josephineksi ja Geraldineksi itseään kutsuvat Joe ja Jerry, joka myöhemmin vaihtaa nimensä Daphneksi, liittyvät yhtyeeseen ja nousevat junaan. Siellä kumpikin mies ihastuu ”Sugar Kaneen” (Marilyn Monroe), yhtyeen laulajaan ja ukulelen soittajaan, ja kamppailevat hänen suosiostaan pitäen samalla yllä rooliaan naisina.

Floridassa Joe kosiskelee Sugaria naamioitumalla edelleen Shell Oilin perijäksi, ”Junior”-nimiseksi miljonääriksi, matkimalla muun muassa Cary Grantin ääntämystä. Oikea miljonääri Osgood Fielding III (Joe E. Brown) puolestaan ihastuu Jerryn esittämään Daphneen. Eräänä iltana Osgood pyytää Daphnen viettämään iltaa omistamalleen jahdille. Joe taivuttelee Jerryn pidättelemään Osgoodia maissa sillä välin, kun hän vie Sugarin samaiselle jahdille. Sinä yönä Osgood kosii Daphnea, joka suostuu mielenliikutuksen vallassa uskoen saavansa Osgoodilta suuren rahallisen korvauksen heti vihkimisen jälkeen.

Kun gangsterit saapuvat samaan hotelliin osallistuakseen ”Italialaisen oopperan ystävät” -nimiseen konferenssiin, Spats ja hänen jenginsä näkevät Joen ja Jerryn. Useiden humorististen takaa-ajojen jälkeen (ja todistettuaan jälleen yhden, tällä kertaa Spatsin ja hänen miestensä joukkomurhan) Jerry, Joe, Sugar ja Osgood pakenevat miljonäärin jahdilla. Matkalla Joe paljastaa Sugarille oikean henkilöllisyytensä, mutta Sugar kertoo Joelle rakastavansa tätä kaikesta huolimatta. Jerry puolestaan yrittää selittää Osgoodille, ettei hän voi naida tätä. Osgood ei kuitenkaan ota tietääkseenkään Jerryn vastaväitteistä, vaan pysyy järkähtämättä kosintansa takana. Hän on jo ehtinyt kertoa kihlauksesta äidilleen, joten häät tullaan pitämään kuten sovittu. Lopulta ärsyyntynyt Jerry ottaa peruukkinsa pois ja huutaa: ”Olen mies!”, minkä seurauksena Osgood lausuu elokuvan loppurepliikin: ”No, kukaan ei ole täydellinen.”

Näyttelijät muokkaa

 
Marilyn Monroe.
 Marilyn Monroe  Sugar Kane Kowalczyk  
 Tony Curtis  Joe – ”Josephine” / ”Junior”  
 Jack Lemmon  Jerry – ”Daphne”  
 George Raft  Spats Colombo  
 Pat O’Brien  Mulligan  
 Joe E. Brown  Osgood Fielding III  
 Joan Shawlee  Sweet Sue  
 Billy Gray  Sig Poliakoff  
 George E. Stone  Charlie  
 Dave Barry  Beinstock  
 Beverly Wills  Dolores  
 Barbara Drew  Nellie  

Vastaanotto muokkaa

Palkinnot ja ehdokkuudet muokkaa

Palkinnot ja ehdokkuudet
Palkinto Kategoria Kenelle Voitto / Ehdokkuus
Oscar-palkinto[6] Paras ohjaus Billy Wilder Ehdokkuus
Paras miespääosa Jack Lemmon Ehdokkuus
Paras kuvaus (mustavalko) Charles Lang Ehdokkuus
Paras lavastus (mustavalko) Ted Haworth ja Edward G. Boyle Ehdokkuus
Paras puvustuksen (mustavalko) Orry-Kelly Voitto
Paras sovitettu käsikirjoitus Billy Wilder ja I. A. L. Diamond Ehdokkuus
Golden Globe Paras musikaali- tai komediaelokuva Voitto
Paras miespääosa musikaali- tai komediaelokuvassa Jack Lemmon Voitto
Paras naispääosa musikaali- tai komediaelokuvassa Marilyn Monroe Voitto

Lähteet muokkaa

  1. Teemalauantai: Marilyn Monroe 28.11.2009. Yle Teema. Viitattu 18.3.2010.
  2. Blauvelt, Christian: The 100 greatest comedies of all time 22.8.2017. BBC. Viitattu 22.8.2017. (englanniksi)
  3. Sugar Broadway @ Majestic Theatre - Tickets and Discounts Playbill. Viitattu 19.4.2021. (englanniksi)
  4. Sugar - Piukat paikat Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 18.4.2021.
  5. Korot kopisevat Vaasan kaupunginteatterin uutuusmusikaalissa Vaasa. 6.9.2019. Viitattu 18.4.2021.
  6. The 32nd Academy Awards 1905 oscars.org. Viitattu 23.8.2016. (englanniksi)


Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.