Piirtoheitin

laite, joka heijastaa läpinäkyvän kalvon sisällön valkokankaalle

Piirtoheitin (vanhentunut nimi opetusheijastin)[1] on väline, jolla voidaan heijastaa kuvia yleisölle. Tavallisimmin piirtoheitin koostuu laatikosta, jossa on lamppu ja sitä jäähdyttävä tuuletin sekä Fresnel-linssi, jonka läpi lampun valo heijastetaan. Laatikosta lähtevän varren päässä on linssi ja peili, joiden avulla lampun valo heijastetaan pystytasoon, esimerkiksi seinälle tai valkokankaalle.

Piirtoheitin luokkaopetuksessa.

Heijastettavat kuvat ovat yleensä vaihdettavilla läpinäkyvillä kalvoilla, joiden läpi lampun valo heijastetaan. Peilin ansiosta kalvoon kirjoitettu teksti tai muu sisältö näkyy samalla tavoin sekä esittäjälle että yleisölle.

Piirtoheitin yleistyi toisen maailmansodan jälkeen opetus- ja kokouskäytössä, mutta 1900-luvun loppupuolella tietokoneeseen liitettävä videoprojektori alkoi syrjäyttää sitä. Uudehko keksintö dokumenttikamera on syrjäyttänyt piirtoheittimien ja episkooppien käytön lähes kokonaan.

Lähteet muokkaa

  1. Perälä, Reijo: Peruskoulu mullisti Suomen koululaitoksen Yle Elävä arkisto. 19.01.2016. Viitattu 4.1.2024.