Wikipedia

Pihlajamäki

Malmin kaupunginosan osa-alue Helsingissä
Tämä artikkeli käsittelee Helsingin kaupunginosaa. Muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla Pihlajamäki.

Pihlajamäki (ruots. Rönnbacka) on Helsingin Malmin kaupunginosan osa-alue. Helsingin piirijaossa se kuuluu kuitenkin Latokartanon peruspiiriin.

Pihlajamäki
Rönnbacka
Kaupungin kartta, jossa Pihlajamäki korostettuna. Helsingin kaupunginosat
Kaupungin kartta, jossa Pihlajamäki korostettuna.
Helsingin kaupunginosat
Kaupunki Helsinki
Suurpiiri Koillinen suurpiiri
Kaupunginosa nro 383
Pinta-ala 1,65 km² 
Väkiluku 7 406 ()[1]
Väestötiheys 4511 as./km²
Osa-alueet on itse osa-alue Latokartanon peruspiirissä ja Malmin kaupunginosassa
Postinumero(t) 00710
Lähialueet Pihlajisto, Ala-Malmi, Viikin tiedepuisto

Pihlajamäen nimi juontaa alueella aikoinaan sijainneesta Malminkylään kuuluneesta Rönnbacka-nimisestä torpasta.[2]

Luonnehdinta alueesta muokkaa

 
Pihlajamäki ilmasta

Suomen ensimmäinen teollisesti tuotettu lähiö edustaa yhtenäistä ja korkeatasoista 60-luvun rakentamista[3]. Kaupunginosa on yleiskaavassa merkitty rakennustaiteellisesti arvokkaaksi alueeksi. Yleisvaikutelma on väljä ja luonnonläheinen. Metsää ja kallioita on joka puolella, pihat ovat valtavia. Korkeat tornitalot toimivat kauas näkyvinä maamerkkeinä. Tornit jakaantuvat kolmeen viiden talon ryhmään. Suurin osa muista taloista on pitkiä lamellitaloja. Asemakaavaltaan lähin vastaava alue on Siilitie Herttoniemessä.

Vuolukiventien ja Graniittitien 8-kerroksiset tornit ovat klassisen kauniita, modernismin mestariteoksia.[3]kenen mukaan? Maasälväntien tornit ovat kerrosta matalampia. Lamellitaloista mainittakoon tyypillisenä esimerkkinä Liusketie 6, jossa on 18 rappua (A–T, puuttuvat ovat J ja Q). Erikoisin ratkaisu on Liusketie 2:ssa, joka on sijoitettu maastoon siten, että talon itäpää on 4-kerroksinen, länsipää 8-kerroksinen.

Pihlajamäentien ja Lahdenväylän välissä on 1980-luvun täydennysrakentamista. Alue on matalasti rakennettu ja tiivis. Marmoritiellä lähiön koillisosassa on rivitaloja. Täydennysrakentamista on jonkin verran myös ostoskeskuksen ympäristössä ja Liuskekujalla hautausmaan vieressä.

Pihlajamäellä on luonnolliset rajat joka puolella: pohjoisessa Kehä I ja Longinoja, lännessä Vantaanjoki ja etelässä Lahden moottoritie. Alueen itäpuolella on laaja Malmin hautausmaa. Pihlajamäki erottuukin selvästi muusta Koillis-Helsingistä.

Historia muokkaa

 
Pihlajamäen suojeltaviin rakennuksiin kuuluu myös kuvan lamellitalo Maasälväntiellä. Sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Esko Korhonen ja Sulo Savolainen.

Pihlajamäellä oli sotilaallisesti tärkeä sijainti pikkuvihan aikana ja sen kalliot olivat taistelevien osapuolten tähystyspaikkoja. Alue säilyi sotilasharjoitusalueena aina vuoteen 1890 saakka, jolloin Malmin hautausmaata ryhdyttiin rakentamaan. Ensimmäisessä maailmansodassa Aarnikanmäki toimi linnoitustukikohtana.[4]

Pihlajamäen alueella asui 1930-luvulla 73 perhettä ja siellä toimi muun muassa matkalaukkutehdas. Suurin osa asukkaista oli pienviljelijöitä. Läheinen Malmin hautausmaa tarjosi töitä kivenhakkaamoille.[4]

Nykyinen Pihlajamäki suunniteltiin ja rakennettiin pääosin vuosina 1959-1965. Se oli ensimmäisiä aluerakennuskohteita Suomessa. Alueen asemakaavan laati vuonna 1960 arkkitehti Olli Kivinen. Alueen koillisosan rakennutti Helsingin asunto-osuuskunta Haka, lounaisosan Sato. Saton rakennuttamat talot piirsi alueen arkkitehtuurikilpailun voittanut Lauri Silvennoinen, Hakan rakennuttamien talojen suunnittelijoina toimivat Kulutusosuuskuntien Keskusliiton asuntosuunnitteluosastolta Esko Korhonen ja Sulo Savolainen, joka tuli myös asumaan Pihlajamäkeen.[5]

Pihlajamäkeen saatiin kansakoulu ja lastentarha 1964 ja oppikoulu 1969[5].

Asemakaava luonnonmuotojen mukaan muokkaa

 
Pihlajamäen pistekerrostalot vuonna 1965.

Kivisen kaava perustuu alueen luonnonmuotojen hyväksikäyttöön ja kansainvälisen funktionalistisen kaupunkisuunnittelun perinteiden soveltamiseen suomalaiseen maisemaan. Kaavan suunnittelussa on saatu vaikutteita myös modernin arkkitehtuurin esikuvan Le Corbusier'n kaupunkivisiosta, joissa vapaasti seisovat suuret kerrostalot sijoittuivat laajojen viheralueiden keskelle.

Asuntoja muokkaa

Pihlajamäki oli myös ensimmäisiä betonielementtirakentamisen kohteita Suomessa. Siirrettäviä suurmuotteja ja puolielementtitekniikkaa käytettiin sekä Hakan että Saton puolella. Elementtirakentaminen nähtiin keinona rakentaa asuntoja edullisesti. Pihlajamäessä uusi rakentamistekniikka yhdistettiin Tapiolan kaltaiseen puutarhakaupunki-ideologiaan.

 
 
Pihlajamäen 1960-luvun taloille tyypilliset pitkät ja valoisat nauhaikkunat.

Pihlajamäen tornitalot pienine asuntoineen oli suunniteltu lähinnä yksineläjille, mutta asunto- ja rahapulassa niihin muuttivat monet lapsiperheetkin[5].

Alueen taloihin ei rakennettu pesulatiloja eivätkä asuntokohtaiset pyykkikoneet olleet vielä yleisiä. Pyykit pestiin ostoskeskuksessa Lindström-yhtiön itsepalvelupesulassa. Myös talonmiesten korvaaminen alueen yhteisellä kiinteistöhuoltoyhtiöllä oli uutta Suomessa.[5][6]

Myöhempi rakentaminen muokkaa

Myöhempi rakentaminen Pihlajamäessä kuvastaa kaupunkisuunnittelun tavoitteiden muuttumista. Niissä tehokkuus, tiiveys ja sosiaaliset kontaktit olivat ajan avainsanoja. Suunnitteluideologian muutokseen liittyi usein asuntoarkkitehtuurin heikkeneminen, mikä on nähtävissä myös Pihlajamäessä. Uudemmasta rakentamisesta löytyy myös monia onnistuneita esimerkkejä. Pihlajamäessä on muun muassa vuoden 1989 rakennuskohteena palkittu arkkitehtitoimisto Veli-Pekka Tuomisen pienkerrostaloalue Liusketien pohjoispäässä.

Pihlajamäen terveysasema valmistui Pihlajamäen ostoskeskuksen (1963) eteläpuolelle vuonna 1994.

Luonto muokkaa

 
Vantaanjoen varsi on suosittu ulkoilualue.

Pihlajamäki on rakennettu korkeille kallioille ja niiden välisiin laaksoihin. Pihlajamäki sijaitsee laajan Helsinkipuiston kupeessa ja lähellä Vantaanjokea.

Hiidenkirnut muokkaa

Pääartikkeli: Pihlajamäen hiidenkirnut

Pihlajamäessä Rapakiventien varressa olevan kallion rinteessä sijaitsevat Suomen vanhimmat tunnetut hiidenkirnut, joille on annettu nimet Aarnipata ja Rauninmalja. Suomen muista hiidenkirnuista poiketen ne ovat peräisin viimeistä jäätiköitymiskautta edeltävältä ajalta ja ovat ainakin 50 000, ehkä jopa 100 000 vuotta vanhoja. Ne löydettiin vuosina 1993–1994, kun kulkuyhteyksiä paranneltiin Rapakiventien alikulkutunneliin. Suurempi hiidenkirnu, Aarnipata, on 8,5 metriä syvä ja sen halkaisija on noin 6,9 metriä. Rauninmaljan halkaisija on 1,6 ja syvyys 3,2 metriä.[7]

Yhteisö muokkaa

Pihlajamäki-Seura muokkaa

Pihlajamäki-Seura perustettiin vuonna 1964. Seura toimii aktiivisesti Pihlajamäen viihtyisyyden lisäämiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Pihlajamäki-Seura on ollut mukana muun muassa Pihlajamäen koulujen, leikkikenttien, urheilukentän, pukusuojatilojen, kirkon, terveysaseman ja nuorisotilojen hankkimisessa.lähde?

Pihlajamäki-Seura toimii myös lähialueiden viihtyisyyden puolesta. Esimerkiksi Vantaanjoen rantojen säilyttäminen viheralueena on Pihlajamäestä lähtöisin oleva idea. Siinä onnistuttiin, koska sen taakse saatiin kaikki alueen kaupunginosayhdistykset.lähde?

Pihlajamäessä järjestetään vuosittaisia tapahtumia, kuten Pihlajamäki goes Blues, Pihlajamarkkinat, Puurojuhla ja Pihlajapäivä. Helsinki-päivänä Pihlajamäessä järjestetään tapahtumia leikkipuistoissa sekä luontoretkiä, joissa tutustutaan Pihlajamäen luontoon ja vanhoihin kulttuurimuistomerkkeihin.lähde?

Muut Pihlajamäessä toimivat yhdistykset muokkaa

Muita Pihlajamäessä toimivia yhdistyksiä ovat muun muassa partiolippukunnat Aarnikarhut ja Aarnivalkeat, Lions Club Helsinki / Pihlajamäki, Mannerheimin lastensuojeluliiton Pihlajamäen paikallisyhdistys, jalkapalloseura Marmiksen Kuula, Pihlajamäen kirkon kuoro, Pihlajamäki-Pihlajiston eläkeläiset, PK-35, PK-35 Huvigaanit ry, Pihlajamäen ISKU, Punaisen Ristin Helsingin pohjoinen osasto, Rapakiven palstaviljelijät ja Savelan palstaviljelijät. Lähes kaikilla puolueilla on oma paikallisosastonsa joko Pihlajamäessä tai Koillis-Helsingissä laajemmin.lähde?

Pihlajamäessä sijaitsee Pihlajamäen tukikoti, joka on tarkoitettu päihdeongelmaisille ja muille asunnottomille miehille.[8]

Liikenneyhteyksiä Pihlajamäkeen muokkaa

Lähteet muokkaa

  1. ↑ http://www.aluesarjat.fi/. Tieto on haettu Wikidatasta.
  2. ↑ Olavi Terho (toim.): Helsingin kadunnimet, s. 183. Helsingin kaupungin julkaisuja 24, 1970.
  3. ↑ a b Riitta Salastie (toim.): Pihlajamäen arvot ja aatteet. Helsingin kaupungin suunnitteluvirasto, 2003.
  4. ↑ a b Greggas www.kolumbus.fi. Arkistoitu 6.1.2017. Viitattu 8.2.2018.
  5. ↑ a b c d Astikainen, Riitta: Pihlajamäkeen päästäkseen piti säästää (ja kainalojutut ”Viimeisen päälle moderni asuinalue” ja ”Aluerakentamisen alkupaukku”). Helsingin Sanomat, 27.8.1995, s. 13. Näköislehti (maksullinen).
  6. ↑ Kannattaa tulla Pihlajamäen itsepalveluun jo keskellä päivää. (Lindströmin mainos.) Helsingin Sanomat, 6.12.1971, s. 34. Näköislehti (maksullinen).
  7. ↑ Aarnipata ja Rauninmalja, Suomen vanhimmat hiidenkirnut Pihlajamäki-info. Viitattu 5.4.2011..
  8. ↑ http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/HelsinkiV2/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/sosiaalinen-tuki-ja-toimeentulo/asunnottomien-tuet-ja-palvelut/tukikodit/?1dmy&urile=wcm%3Apath%3A/wps/wcm/connect/HelsinkiV2/fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lapsiperheiden-palvelut/neuvola/#pihlajanmaki (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla muokkaa

 
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pihlajamäki.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pihlajamäki&oldid=22327278”