Pihattonavetta

Pihattonavetta tai pihatto on navettatyyppi, jossa naudat liikkuvat vapaasti rakennuksen sisällä ja mahdollisesti sen ulkopuolella. Parsinavetassa naudat pidetään kiinnittettyinä parteen, mutta lehmät päästetään vähintään 90 päiväksi ulos. Tätä valvotaan tarkasti.

Nautoja pihattonavetassa Saksassa.

Nykyaikainen pihatto.

Pihatossa lehmät tavataan nupouttaa eläinten ja hoitajien loukkaantumisriskin vähentämiseksi.

Rakenne ja toiminnot

Lämpötila

Kylmäpihatto on eristämätön, usein vain kolmiseinäinen eläinsuoja, jonka lämpötila on lähellä ulkoilman lämpötilaa. Lypsylaitteiden vaatiman minimilämmön takia niitä ei juuri rakenneta lypsykarjalle. Lihakarjalla kylmäpihatto on yleinen. Lypsykarjatiloilla kylmäpihatoissa voidaan pitää hiehoja ja ummessa olevia lehmiä. Toisin kuin usein luullaan, pakkasesta ei ole juuri lainkaan haittaa lehmälle, mikäli sillä on suoja tuulelta ja sateelta sekä kuiva makuupaikka ja riittävästi ruokaa ja sulaa juomavettä tarjolla. Kylmäpihattojen juoma-altaat pidetään sulana sähkövastuksien avulla.

Lämmin pihatto on kokonaan eristetty rakennus, jonka lämpötila pysyy läpi vuoden nollan yläpuolella. Lämpimissä pihatoissa on aina koneellinen ilmanvaihto, mutta varsinkin vanhemmissa pihatoissa se on kesällä riittämätön. Lisäksi ilmanvaihto kuluttaa sähköä ja tuottaa melua navettaan.

Viileät pihatot ovat yleistyneet Suomessa 2000-luvun alkuvuosina. Näissä rakennuksissa vain katto ja päätyseinät on eristetty, sivuseinät on korvattu joko rullaverhojen tapaan auki rullautuvilla verhoilla ("verhoseinäpihatto") tai läpinäkyvästä muovista valmistetuilla ikkunoilla, jotka voidaan kesäaikana avata osittain tai kokonaan (ns. kennolevy). Verhoseinää käyttävät sähkömoottorit, joita ohjaa usein sääasema, mutta niitä voidaan säätää myös manuaalisesti. Sekä verhoja että kennolevyikkunoita on asennettu myös vanhoihin rakennuksiin perinteisten lasi-ikkunoiden tilalle. Viileiden pihattojen etuna on erinomainen ilmanvaihto sekä se, että kuumimpana aikana ne pysyvät lämpimiä pihattoja viileämpinä. Talvella lämpötila voi kovimmilla pakkasilla pudota vähän nollan alapuolelle, minkä takia juoma-altaat ovat usein lämmitettäviä. Lypsyrobotit on sijoitettu lämmitettäviin koppeihin tai lypsyasema erotettu eläintilasta verholla tai ovilla erilliseen lämmitettävään tilaan.

Eläintilat

Pihaton eläintiloihin kuuluvat ruokintapöytä, makuuparsirivit, lantakäytävät, poikimis- ja sairaskarsinat sekä mahdollisesti vasikoiden tilat.

Ruokintapöytä on yleensä 15–20 cm muuta lattiaa korkeammalla. Ruokintapöytä voi sijaita joko navetan keskellä tai sen jommallakummalla sivulla. Se voi olla myös navetan ulkoseinälle sijoitettu kannellinen kouru, joka täytetään ulkopuolelta (ns. visiiripöytä). Ruokintapöydän leveys vaihtelee käytettävän rehunjakomenetelmän mukaan. Mikäli seosrehu jaetaan pöydälle suoraan traktorin vetämästä vaunusta, voi pöydän leveys olla 4,5–5,5 metriä. Jos rehu jaetaan pienkuormaajalla tai käytetään jotakin automaattista rehunjakolaitetta, riittää leveydeksi 2–3 metriä. Ruokintapöytään kuuluvassa putkiaidassa on naudan pään mentäviä aukkoja, jotka estävät eläimiä tallomasta rehua ja lisäksi varmistavat sopivanmittaiset välit rinnakkaisten syöjien kesken.

Betonista valmistetut makuuparret ovat noin 20 cm lattiaa korkeammat. Parret on päällystetty kumisella parsimatolla, tai niissä on kumirouhetta sisältävä patja eli parsipeti. Alusen lisäksi parsiin kuuluu kuivikekerros, joka pehmentää pohjaa ja pitää sen puhtaana; kuivike sitoo virtsaa ja lantaa ja estää sitä pääsemästä alusen pintaan. Kuivikepaksuuden ylläpitämisen haasteellisuuden vuoksi kinnerhiertymä on matto- tai petipohjaisissa parsissa tavanomainen vaiva. Parsi voi olla myös kaukalomainen täyttöparsi, johon muodostuu tiivistyvästä kuivikkeesta luja mutta joustava patja. Täyttöparren etuna muihin nähden on sen makuumukavuus, mikä makaamisen välttelyä vähentämällä ehkäisee jalkojen rasittumista.

Metalliputkesta taivutetut parrenerottajat ohjaavat lehmän parteen oikein päin siten, että takapää jää lantakäytävää kohti ja sonta putoaa käytävälle tai parren takareunaan. Parren leveys aikuisella naudalla on 125–130 cm ja pituus pään tila huomioiden 250–300 cm. Parsissa on 2–4 %:n kallistus taaksepäin puhtaanapidon helpottamiseksi. Parsirivejä on yleensä 2–3, mahdollisesti ruokintapöydän molemmin puolin.

Makuuparsirivien väliin jäävät lantakäytävät ovat joko kiinteäpohjaisia (avokouru) tai rakolattioita. Lantakäytävien leveys on yleensä 2–4 metriä. Kiinteäpohjaisilta käytäviltä lanta poistetaan ketju- tai vaijerivetoisilla lantakaapimilla, jotka työntävät lannan navetan päädyssä olevaan lantakuiluun ja sieltä lietesäiliöön. Kaapimet kytketään yleensä pareiksi niin, että yksi sähkömoottori käyttää kahden käytävän kaapimia toisen liikkuessa eteen ja toisen taaksepäin. Kaapimet liikkuvat hitaasti, ja eläimet voivat helposti astua niiden yli. Tyypillinen puhdistusväli on tunnista kahteen tuntiin.

Rakolattiassa on 25–40 mm leveitä rakoja 12–15 cm:n välein. Rakolattian alla on lantakuilu, joka valutusmenetelmästä riippuen on 0,5–2 metriä syvä. Mikäli lanta valuu lietesäiliöön painovoiman avulla, tarvitaan syvät kuilut ja pohjapadot nesteen pitämiseksi kuilussa, tällöin pinnalle kohoava kevyempi kuiva aine valuu padon yli. Lietteen liikkumista voidaan tehostaa pumppaamalla kuiluihin sekoitettua, notkeaa lietettä lietekaivosta (ns. slalom-lannanpoisto), tällöin kuilujen syvyydeksi riittää noin metri. Kuiluihin voidaan myös asentaa lantakaavin, jolloin riittää, että kaavin mahtuu kulkemaan lattian alla. Rakolattian yläpuoli voidaan puhdistaa lantakaapimilla, nykyään ovat kuitenkin yleistyneet akkukäyttöiset robotit (”Puuha-Pete”). Lattiat pinnoitetaan usein kumimatolla, kiinteäpohjaiset lattiat voidaan myös urittaa liukastumisen ehkäisemiseksi. Kuivalantanavetoissa lanta poistetaan käytäviltä joko kaapimilla, traktorilla tai pienkuormaajalla.

Poikima- ja sairasosasto

Poikima- ja sairaskarsinoissa lehmät saavat olla rauhassa muulta laumalta toipumisen ajan. Karsinat ovat usein olkikuivitteisia, mutta niissä voi olla myös rakolattia.

Nuorenkarjan tilat

Vasikoiden tilat pyritään nykykäytännön mukaan rakentamaan siten, että niillä on oma, erillinen ilmanvaihtonsa. Oleskelu samoissa tiloissa aikuisten lehmien kanssa altistaa vasikat hengitystieinfektioille. Vasikoille voidaan myös rakentaa oma rakennus tai hyödyntää esim. vanhaa parsinavettaa. Vasikoiden karsinoissa tulee olla kiinteäpohjainen kuivitettava makuualue. Karsinat voivat olla joko yksittäis- tai ryhmäkarsinoita. Juottoikäiset vasikat voidaan juottaa juoma-automaatilla, joka vasikan kaulassa olevan tunnistuspannan avulla ohjaa oikean määrän maitoa tai juomarehua tuttiin vasikan imettäväksi. Viime vuosina on myös yleistynyt vasikoiden kasvattaminen ns. vasikkaigluissa.

Lypsyosasto

Pihaton muihin tiloihin kuuluvat ainakin lypsyasema ja mahdollinen kokoomatila (ei robottinavetoissa), maitohuone, laitetila, toimisto ja sosiaalitilat.

Lypsyasema on paikka, jossa lehmät käyvät lypsyllä. Tyypillisiä asematyyppejä ovat erä- eli kertatäyttöiset kalanruoto- ja takaalypsyasemat, sekä hieman harvinaisempi jatkuvatäyttöinen karuselliasema. Lypsyaseman vieressä voi olla kokoomatila l. odotusalue, johon lehmät tuodaan odottamaan lypsyä. Kokoomatila nopeuttaa lypsyä, sillä lypsäjän ei tällöin tarvitse hakea lehmiä kauempaa makuuparsista. Kokoomatila on usein varustettu ajolaitteella, joka on kiskoilla liikkuva siirtyvä aita, joka liikkuessaan ohjaa eläimet kohti lypsyasemaa. Ajolaitteessa on jousikuormitteinen ylikuormakytkin, mikä pysäyttää laitteen häiriötapauksissa.

Robottinavetoissa lypsyrobotit on sijoitettu eläintiloihin, ja maito pumpataan niistä putkia pitkin tilasäiliöön.

Maidon käsittelytilat

Maitohuoneessa on tilasäiliö, johon lypsetty maito varastoidaan. Nykyisin eristetty säiliö voidaan sijoittaa myös rakennuksen ulkopuolelle siten, että ainoastaan täyttö- ja tyhjennysputket ovat sisätilassa.

Tekniset- ja sosiaalitilat

Laitetilaan pyritään sijoittamaan huollon ja valvonnan helpottamiseksi lypsylaitteistojen tarvitsemat tyhjöpumput, kompressorit, maidon jäähdytyslaitteet, sähköpääkeskus, pesukone, sekä muita koneita ja laitteita. Laitetilat varustetaan usein automaattisella palonsammutusjärjestelmällä.

Toimiston perusvarustukseen kuuluvat ainakin kahvinkeitin ja tietokone. Tietokoneella ohjataan lypsyrobottien ja ruokintalaitteiden toimintaa. Tietokoneelle on tallennettu mm. lehmien lypsy-, terveys- ja sukutiedot.

Sosiaalitiloihin kuuluvat ainakin pukuhuone ja WC. Pukuhuoneessa säilytetään ja vaihdetaan ylle navetassa käytettävät työvaatteet.

Pihaton päivittäiset työvaiheet

Pihattonavetan päivittäisiin työrutiineihin kuuluvat yleensä ainakin lypsy (ei robottinavetoissa) kaksi, joskus kolme kertaa päivässä, makuuparsien puhdistus ja kuivitus sekä ruokinta. Tämän lisäksi voidaan tehdä erilaisia eläinten hoito-, huolto- ja toimistotöitä.

Lypsy

Lypsy tapahtuu lypsyasemalla. Lehmät kerätään ensin kokoomatilaan, minkä jälkeen lypsyaseman portit avataan ja lypsäjä aloittaa työnsä. Lypsy kestää aseman koosta ja eläinten määrästä riippuen yleensä 1–3 tuntia yhden eläimen lypsytapahtuman kestäessä 5–10 minuuttia.

Puhdistus

Makuuparsien puhdistus- ja kuivitus tehdään lypsyasemanavetassa lehmien ollessa lypsyllä. Tällöin eläintila on tyhjä, ja varsinkin isommissa navetoissa puhdistus ja kuivitus tehdään koneellisesti. Pyörivä harja puhdistaa makuuparren, ja kuivike (turve, kutterilastu tai olkisilppu) levitetään parteen säiliöstä kuljettimen avulla. Kone voi olla joko itsekulkeva tai pienpyöräkuormaajaan kiinnitetty työlaite. Robottinavetoissa puhdistusta ja kuivitusta on hankala koneellistaa, koska eläintilassa ja parsissa on aina eläimiä. Tämä lienee yksi syy siihen, että asemalypsy on edelleen suosittua varsinkin suurissa, satojen lehmien karjoissa.

Ruokinta

Ruokinta tehdään menetelmästä riippuen yleensä 1–2 kertaa päivässä, automaattiset ruokintalaitteet jakavat rehua useita kertoja päivässä.

Erillisruokinnassa väkirehut (jauhettu tai murskattu vilja ja erilaiset teolliset rehut) jaetaan eläimille eläintilassa olevien automaattien eli ns. ruokintakioskien kautta. Eläimen tullessa automaatille tietokone tunnistaa sen kaulapannassa olevan lähettimen avulla ja antaa eläimelle sen tarvitseman rehumäärän. Väkirehun määrä, ruokintakerrat ja annoskoko voidaan säätää tietokoneelta. Karkearehu, käytännössä nurmisäilörehu, jaetaan ruokintapöydälle, ja sitä lehmät saavat syödä vapaasti koko ajan. Karkearehun jakoon voidaan käyttää traktoria tai pienkuormaajaa tai työhön erikoisesti suunniteltua sähkö- tai polttomoottorikäyttöistä rehunjakovaunua.

Seosrehuruokinnassa (aperuokinta) väkirehut sekoitetaan karkearehujen kanssa joko seosrehuvaunussa (traktorin vetämä tai itsekulkeva) tai kiinteässä rehusekoittimessa (automaattiset jakolaitteet) ja jaetaan tämän jälkeen ruokintapöydälle. Seosrehuruokinnan etuna on parempi hyötysuhde ja mahdollisuus käyttää useampia rehukomponentteja kuin erillisruokinnassa. Seosrehulaitteiden korkean hinnan vuoksi tämä menetelmä sopii parhaiten suurille tiloille.

Sekä seosrehun että karkearehun jako voidaan automatisoida. Mattoruokkija on ruokintapöydän yläpuolella kulkeva hihnakuljetin, jonka päällä vasten kulkusuuntaa kulkeva aura pudottaa rehun eläinten eteen. Kiskoruokkija roikkuu ruokintapöydän yläpuolella olevista kiskoista ja sähkömoottorin vetämänä etenee ja samalla purkaa rehua säiliöstä eläinten eteen. Kummatkin laitteet tarvitsevat ruokintapöydän päähän rakennetun välivaraston, jossa rehu kuljettimien avulla lastataan ruokkijaan tai hihnalle.

Katso myös

• Parsinavetta