Pietro Frosini
Pietro Frosini (Pietro Giuffrida[1] tai Pietro Guifride[2], 9. elokuuta 1885 Catania, Sisilia, Italia – 2. syyskuuta 1951 New York, Yhdysvallat) oli italialais-amerikkalainen harmonikkataiteilija, säveltäjä ja sovittaja, jota pidetään yhtenä merkittävimmistä 1900-luvun alun pioneereista harmonikkamusiikin kehittäjänä ja sen suosion levittäjänä. Hänet tunnettiin myös lempinimellä ”harmonikan velho” (engl. The Wizard of Accordion)[3].
| Pietro Frosini | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. elokuuta 1885 Catania, Sisilia, Italia |
| Kuollut | 2. syyskuuta 1951 (66 vuotta) New York, Yhdysvallat |
| Ammatti | konserttimuusikko, viihdemuusikko |
| Muusikko | |
| Taiteilijanimi | Pietro Frosini, S. Fregoli, G. Arditti |
| Aktiivisena | 1800-luvun loppu - 1951 |
| Tyylilajit | vaudeville, viihdemusiikki |
| Soittimet | harmonikka |
| Levy-yhtiöt | Edison, Victor, Decca |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Tausta muokkaa
Pietro Giuffrida syntyi talonpoikaisperheeseen Mascalucian maakunnassa Sisilian Cataniassa. Hän sokeutui vuonna 1888 tuhkarokon yhteydessä, mutta näkö palautui osittain vähitellen, joskin heikompana kuin ennen sairautta. Hän alkoi soittaa leluharmonikkaa 1889. Vuonna 1891 hänet kidnapattiin puoleksi vuodeksi, mutta saatiin lopulta palautetuksi kotiin.[1] Kuusivuotiaana Frosini sai ensimmäisen harmonikkansa, jossa oli neljä bassoääntä ja 11 diskanttiääntä. Hänen isänsä, musiikkia rakastava Michael Angelo Giuffrida, alkoi opettaa poikaa.[4]
Harmonikansoittajaksi muokkaa
Pietro Giuffrida alkoi soittaa täysikokoista kromaattista näppäinharmonikkaa yhdeksänvuotiaana ja oppi soittamaan lyhyessä ajassa polkkia, masurkoita, katrilleja, marsseja, alkusoittoja ja operettisävelmiä.[1][4] Harmonikka hankittiin catanialaiselta harmonikanvalmistaja Rosario Portolta, jonka poika Salvatore Porto oli myös paikallisesti tunnettu harmonikansoittaja.[4] Harmonikan bassopuoli oli kaksirivinen ja bassokoskettimet tuottivat kukin yhden äänen. Kyseinen harmonikkamalli oli tuona aikana hyvin suosittu Cataniassa.[5] Salvatoren soittamat alkusoitto oopperasta Norma sekä intermezzo Cavalleria Rusticanasta tekivät nuoreen Pietroon suuren vaikutuksen. Hän oppi Salvatorelta myös paljetremolona myöhemmin tunnetuksi tulleen palkeita rytmikkäästi edestakaisin ravistavan soittotavan. Paljetremolosta oli tuleva myöhemmin Frosinille tunnusomainen piirre.[4]
Pietro Giuffrida hyväksyttiin kymmenvuotiaana kunnalliseen Catanian taidekonservatorioon, jossa hän alkoi soittaa kornettia ja urkuja[4], koska siihen aikaan harmonikkaa ei hyväksytty oppilaitoksissa. Vuonna 1898 hän sai kornettiopettajakseen maestro Francesco Paolo Frontinin, jonka johdolla hän opiskeli sävellystä, harmoniaa ja kontrapunktia[4][5] Pietro Giuffrida voitti kornettimuusikkona monia palkintoja. Hän siirtyi kuuluisaan Milanon konservatorioon 1902 päättämään musiikkiopintonsa. Hän toimi lyhyen aikaa kirkkourkurina Cataniassa[4], ja sen jälkeen hän siirtyi kahdeksi ja puoleksi vuodeksi Maltalle Britannian laivaston palvelukseen kornetinsoittajaksi.[1][5] Siten Giuffrida ansaitsi elantonsa ammattimuusikkona jo 17-vuotiaana.[5] Malaria kuitenkin turmeli hänen ansatsinsa pysyvästi, joten hän joutui luopumaan kornetinsoitosta.[1] Harmonikka oli ollut kuitenkin oheissoittimena koko tähänastisen uran ajan, joten siitä tuli hänen seuraava pääsoittimensa.[5]
Pietro Giuffridan Pohjois-Amerikkaan muuttamisen vaiheista on olemassa kaksi versiota. Eräiden lähteiden mukaan yhdysvaltalainen vaudeville-agentti kuuli hänen soittoaan Euroopassa ja värväsi hänet 1905 hänen ollessaan 21-vuotias Pohjois-Amerikkaan New Yorkiin Keith-Orpheum Circuitiin, jossa hän menestyi heti.[1][2] Useampien lähteiden mukaan hän kuitenkin matkusti ensin länsirannikolle San Franciscoon ja suoritti ensiesiintymisensä Yhdysvalloissa 1905 Fresnossa Kaliforniassa, josta Orpheum Vaudeville Circuitin kykyjenetsijä kutsui hänet vaudeville-kiertueille[3][4].
Muusikko ja säveltäjä muokkaa
Frosini muutti pian itärannikolle New Yorkiin, missä hänen vaudeville-menestyksensä jatkui ja hänestä tuli yksi näytäntöjen päätähdistä. Menestyksen myötä Frosinille aukesi tie levytyksiin ja myöhemmin radioon. Frosini teki ensimmäisen äänitteensä Edison-yhtiön fonografisylinterille vuonna 1907.[4][6]
Frosini aloitti säveltäjänuransa vakavammin vuonna 1908 ja hänen ensimmäisiä sävellyksiään Yhdysvalloissa oli The Chalice[1][4]. Ensimmäisen oman teoksensa, Seneca Waltz, hän levytti lokakuussa 1909.[1] Jo aiemmin saman vuoden toukokuussa hän oli nimellä "P. Frosini" levyttänyt Amoureuse Waltzin Victor-yhtiöiden gramofonilevyille.[7] Mitä ilmeisimmin taiteilijanimi on kunnianosoitus hänen kornettiopettajalleen Frontinille. Taiteilijaurallaan hän ei juuri käyttänyt etunimeään Pietro, koska hänen aikalaisensa Pietro Deiro oli samoihin aikoihin erittäin tunnettu ja käytti taiteilijanimenä usein vain etunimeään.[1]
1911 Frosini konsertoi Englannissa menestyksekkään kiertueen. Siihen sisältyi kuuden viikon kiinnitys Lontoon Leicester Squarella olleeseen Empireen, jossa hän esiintyi muun muassa kuningas Yrjö V:lle. Hän myös levytti Englannissa sekä omalla nimellään että taiteilijanimillä "S. Fregoli" ja "G. Arditti".[1]
Hän palasi New Yorkiin 1913. Samana vuonna Edison julkaisi uudelleen hänen vanhat vahasylinterilevytyksensä ja hän aloitti yhtiölle sarjan uusia levytyksiä. Quattrociocche-kustannusyhtiö julkaisi 1918 lukuisia hänen sävellyksiään. Frosini lopetti 1925 vaudeville-kiertueet heikkenevän terveydentilansa vuoksi. Hän aloitti 1930-luvulla opettamisen ja radioäänitykset.[1] Vuonna 1934 hänen soittoaan kuultiin kuutena aamuna viikossa 90 minuuttia joka päivä WOR-radioaseman kautta ja 60 minuuttia WINS-asemalta[2].
Hän myös jatkoi sävellystyötä, ja Alfred Music Company julkaisi valtaosan hänen sävellyksistään. Hän palasi 1928 levyttämään Victor-yhtiölle ja äänitti vuonna 1934 useita levyjä Deccalle, suurin osa hänen omia sävellyksiään. Vuonna 1940 Frosini alkoi julkaista sävellyksiään ja sovituksiaan myös muiden kustantajien kautta, kuten Paginin ja Pietro Deiro Publicationsin. Hän liittyi maan säveltäjäyhdistykseen 1942.[1]
American Accordionists' Association, jonka perustajajäseniin Frosini kuului, myönsi hänelle erityistunnustuksen erinomaisesta palvelusta ja saavutuksista harmonikka-alalla vuonna 1949.[1]
Frosinin harmonikka muokkaa
Frosini soitti kromaattista kolmirivistä näppäinharmonikkaa, jossa oli hänen erityistoivomustensa mukaan suunniteltu eräänlainen melodiabassojärjestelmä[8]. 1930-luvulta lähtien hän käytti Finto-merkkistä soitinta, joka oli diskanttisormioltaan pianoharmonikan näköiseksi tehty näppäinharmonikka.[1] Frosini oli saanut vaikutteita Guido Deirolta, jonka soittotyyli ja sovitukset aikansa suosituista iskelmistä vakuuttivat hänet suuntaamaan ohjelmistoaan tiukan klassisesta musiikista kevyempään suuntaan. Guido Deiro sai Frosinin niin ikään siirtymään näppäinharmonikkasormiosta pianoharmonikkaa (vain ulkonäöltään) muistuttavaan sormioon, jossa "pianoharmonikkakoskettimiston" mustat näppäimet olivat mykkiä ja esillä vain kosmeettisen vaikutelman luomiseksi. Soitin oli edelleen tosiasiassa kolmirivinen näppäinharmonikka, jonka "sisin rivi" kahden otelaudan ulkolaudalla olleen näppäinrivin lisäksi koostui "pianosormion" valkoisista koskettimista.[4]
Frosinin bassojärjestelmässä, hänen oman kuvauksensa mukaan, bassopuolen kolmas ja neljäs rivi palkeesta päin katsottuna olivat perusrivejä, jotka muodostivat kromaattisen asteikon suuresta C:stä (C2) 2-viivaiseen E:hen (E5). Kolmannen rivin sävelet harmonikan alaosasta ylöspäin lueteltuna olivat: C♯, D♯, F, G, A, B/H, C♯ (jne.), kun taas neljännen rivin sävelet alhaalta ylöspäin olivat: C, D, E, F♯, G♯, A♯/B♭, C (jne.). Jokainen kolmannen ja neljännen rivin bassokosketin ohjasi kolmea vapaalehdykkäkieltä, joista kaksi oli viritetty unisonoon samalla korkeudella ja yksi oktaavia korkeammalle. Kolmos- ja nelosrivit kertautuivat toisella ja viidennellä rivillä, mutta ne oli puolestaan viritetty oktaavia matalammalle samalla kohdalla olevan kolmos- tai nelosrivin nuotin suhteen. Tällä tavalla Frosini kykeni välttämään hypyn koskettimistolla, mikäli hän halusi soittaa oktaavia matalamman äänen. Ensimmäinen rivi toisti viidennen rivin äänet, mutta ne oli vain sijoitettu eri kohtaan. Paljetta lähinnä olleen 1. lisärivin avulla Frosini halusi saada aikaan nopeampia bassosooloja.[8]
Frosini kertoo lisänneensä nämä lisärivit hieman sen jälkeen, kun Pietro ja Guido Deiro olivat popularisoineet 120-äänisen pianoharmonikan standardibassojärjestelmän. Hänen mukaansa kaksi lisäriviä, toinen ja viides, mahdollistivat tukevampien oktaavia alempaa soivien vapaalehdykkäkielten käytön, mikä mahdollisti raskaampien rytmien soittamisen. Hän lisäsi bassopuolen 1. lisärivin instrumenttiinsa jonkin verran toisen ja viidennen lisärivinsä käyttöönoton jälkeen.[8]
Marcello Roviaron mukaan yksi Frosinin harmonikoista varastettiin tämän silloiselta työpaikalta, WOR-radioasemalta New Yorkissa, vain muutamaa kuukautta ennen hänen kuolemaansa. Frosinin terveyden ollessa jo heikko, hän ei jaksanut kuljettaa harmonikkaansa studiosta muusikkojen käyttämiin soittimien säilytystiloihin. Kyseistä Excelsiorin valmistamaa harmonikkaa ei saatu koskaan takaisin, eikä soitinta ollut myöskään vakuutettu. Frosini itse kommentoi: "Kuka voisi edes soittaa sitä, paitsi minä?" Frosinin muut viisi harmonikkaa, kolme kromaattista ja kaksi pianoharmonikkaa, joutuivat tämän kuollessa hänen Rosa-sisarensa haltuun, minkä jälkeen niistä ei ole tarkempaa tietoa.[5]
Sävellyksiä ja kirjallisuutta muokkaa
Frosinin elämäntyö kattaa noin 200 julkaistua sävellystä[3] ja lukuisia harmonikkasovituksia eri klassikoista, joista monia on levytetty ja joita harmonikansoittajat eri puolilla maailmaa soittavat edelleen.[1]
Frosinin suurehkoihin teoksiin kuuluu kolme laajaa rapsodiaa, sinfoninen fantasia Brittania, Venäläinen fantasia (engl. Russian Fantasy), Italialainen fantasia (engl. Italian Fantasy), sekä Venetsian karnevaalit -fantasia eri muunnelmineen (engl. Carnival of Venice Fantasia with Variations).[1]
Frosini tunnetaan ehkä paremmin kuitenkin lyhyemmistä töistään, kuten La Mariposita, Sisilialainen serenaadi (engl. Sicilian Serenade), Ilta Välimerellä (engl. Love Smiles), Oliivien kukkiessa (engl. Olive Blossoms)[1] ja Kevätserenadi (ital. Serenata primaverile).
Frosini käytti musiikissaan paljon paljetremoloja ja hioi paljetremolosoittotekniikan huippuunsa[3]. Frosinin oppilas Maddalena Belfiore toimitti Frosinin paljetremolo-oppaan (engl. Frosini's System of Bellows Shake) Paganin kustantamana tämän kuoleman jälkeen.[1]
Yksityiselämä muokkaa
Frosini avioitui 1920 Philadelphiassa tanskalaissyntyisen music hall -artistin Alfride Larsenin kanssa. He muuttivat 1924 Beechhurstiin Long Islandille ja sieltä edelleen Sunnysidelle, mutta pysyivät yhä Long Islandilla. Alfride-vaimo kuoli 1949. Frosini itse kuoli syksyllä 1951 sairastettuaan kaksi kuukautta vakavasti.[1] Rosa-sisar piti huolta sairaasta taiteilijasta tämän kuollessa.[5]
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s Raymond Boddell: Pietro Frosini (1885-1951) Accordion Times Vol. 31. 1984. Viitattu 18.10.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c Bernadette Conlon: Frosini Workshop Las Vegas 2005 Accordions Worldwide. 9.8.2005. Viitattu 18.10.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d Henry Doktorski: CD Review: Pietro Frosini Original Recordings 1920-1935 The BAAC Page: Bay Area Accordion Club Newsletter. 2002. Viitattu 18.10.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k Ronald Flynn, Edward Chavez, Edwin Davison: The Golden Age of Accordion, s. 7, 80-81. John Molinari: Pietro Frosini: Original Recordings 1920-1935. San Antonio, TX: Burke Publishing Company, 1992. ISBN 0962589918. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g Ronald Flynn, Edward Chavez, Edwin Davison: The Golden Age of Accordion, s. 118-119. Marcello Roviaro: Personal Reflections on Pietro Frosini (28.7.1987). San Antonio, TX: Burke Publishing Company, 1992. ISBN 0962589918. (englanniksi)
- ↑ Flynnin, Chavezin ja Davisonin mukaan Frosini olisi ollut ensimmäinen fonografisylinterille äänittänyt harmonikansoittaja. Toisten lähteiden mukaan skotlantilainen Peter Wyper olisi kuitenkin äänittänyt harmonikansoittoa Edison-yhtiölle jo vuonna 1906 ja tehnyt yksityisesti vahasylinteriäänityksiä jo vuonna 1903.
- ↑ Rodolphe Berger (composer) Regents of the University of California. Viitattu 8.9.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d Ronald Flynn, Edward Chavez, Edwin Davison (toim.): The Golden Age of Accordion, s. 81. Margaret Blackin ja Carolyn Carlsonin luvalla julkaistu: Frosini's single note bass system. San Antonio, TX: Burke Publishing Company, 1992. ISBN 0962589918. (englanniksi)