Pierre Batcheff

ranskalainen näyttelijä

Pierre Batcheff (alk. Pjotr Batšev; 23. kesäkuuta 1901 Harbin, Mantšuria, Kiina13. huhtikuuta 1932 Pariisi, Ranska) oli venäläissyntyinen ranskalainen näyttelijä. Hän oli 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa menestyvä näyttelijä. Hänen tunnetuimpia elokuviaan on Andalusialainen koira (1929), jonka ovat ohjanneet Luis Buñuel ja Salvador Dalí. Elokuvassa Napoléon (1927) hänellä oli kenraali Lazare Hochen rooli. Vuodesta 1930 kuolemaansa saakka hän oli naimisissa ranskalaisen elokuvaleikkaajan Denise Batcheffin kanssa.

Pierre Batcheff
Henkilötiedot
Koko nimi Pjotr Batšev
Syntynyt23. kesäkuuta 1901
Harbin, Mantšuria, Kiina
Kuollut13. huhtikuuta 1932
Pariisi, Ranska
Ammatti näyttelijä
Puoliso Denise Batcheff
Näyttelijä
Merkittävät roolit Andalusialainen koira
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Batcheff syntyi Harbinissa mutta vietti lapsuutensa Pietarissa siihen asti kunnes perhe muutti Sveitsiin Geneveen. Vuonna 1921 Batcheff muutti Pariisiin, jossa hän työskenteli alkuun näyttelijänä teatterissa, mutta siirtyi pian elokuvan pariin. Ensimmäisen elokuvaroolin hän näytteli 1923, ja 1920-luvun puolivälissä hän oli jo tunnettu näyttelijä.

Sekä Batcheff että Andalusialaisen koiran naispääosan esittäjä Simone Mareuil tekivät itsemurhan. Mareuil sytytti itsenä tuleen 1954, Batcheffin kerrotaan kuolleen Veronalin yliannostukseen.[1]

Filmografia (valikoima) muokkaa

Kirjallisuutta muokkaa

  • Phil Powrie & Éric Rebillard, Pierre Batcheff and stardom in 1920s French cinema. Edinburgh University Press, 2009 (englanniksi)

Lähteet muokkaa

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Pierre Batcheff