Pieksämäen kaupungintalo

purettu rakennus Pieksämäellä

Pieksämäen kaupungintalo oli vuonna 1973 valmistunut Arto Sipisen ja Mane Hertzerin suunnittelema rakennus Pieksämäen keskustassa. Rakennus purettiin vuonna 2022, milloin se oli ehtinyt olla jo seitsemän vuotta tyhjillään rakennuksessa ilmenneiden sisäilmaongelmien seurauksena. Rakennusta remontoitiin ainakin 1990-luvulla, mutta 2020-luvun alussa sen vaatimat peruskorjaukset olisivat tulleet maksamaan miljoonia, minkä johdosta päätti Pieksämäen kaupunki lopulta purkaa sen.[1] Nykyään Pieksämäen kaupungin hallinto toimii torin laidalla sijaitsevassa Latomossa.[2] Puretun kaupungintalon tontille on laajennettu rannassa sijaitsevaa Poleenin puistoaluetta[3], jota käytetään kesätapahtumien järjestämiseen.[4]

Pieksämäen kaupungintalo
Pieksämäen kaupungintalo

Vuosina 1948-62 Pieksämäen kauppalan kanslia toimi entisessä Pohjoismaiden Osakepankin konttorissa, joka jatkoi myös Pieksämäen kaupungintalona vuoteen 1973 saakka. Hirsirakenteinen vanha kaupungintalo valmistui vuonna 1918 ja sen ovat suunnitelleet arkkitehdit Valter ja Ivar Thomé. Rakennuksen jäätyä tyhjilleen vuonna 1973 on siinä toiminut muun muassa päiväkoti[5] ja ravintola. Vuoden 2022 marraskuussa siirtyi rakennuksen tiloihin pubi. [6]

Pieksämäen vanhan kaupungintalon ovat suunnitelleet arkkitehdit Valter ja Ivar Thomé.

Lähteet muokkaa

  1. Ulla Huttunen, 76, uhkasi kahlita itsensä entisen työpaikkansa oveen, kun se sai purkutuomion – 70-luvun kaupungintaloja revitään nyt maan tasalle Yle Uutiset. 16.2.2022. Viitattu 23.3.2023.
  2. Latomo Pieksämäen kaupunki. Viitattu 23.3.2023.
  3. Pieksämäen kaupungin karttapalvelu kartat.pieksamaki.fi. Viitattu 23.3.2023.
  4. Poleenin puisto Pieksämäen kaupunki. Viitattu 23.3.2023.
  5. Rautateiden risteyskohta – Saranat saranat.fi. Viitattu 23.3.2023.
  6. Helena Nyman: Kaunis Jorma on nyt entistä komeampi – uuteen paikkaan siirtyneen pubin avajaisia vietetään ensi viikonloppuna Pieksämäen Lehti. 12.11.2022. Viitattu 23.3.2023.
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.