Peter Carl Fabergé
Peter Carl Fabergé (alun perin Karl Gustavovitš Fabergé, Карл Густавович Фаберже, 18. toukokuuta (J: 30. toukokuuta) 1846 Pietari – 24. syyskuuta 1920 Lausanne, Sveitsi)[1] oli venäläinen kulta-, hopea- ja jalokiviseppä.[2] Fabergé tunnetaan parhaiten Fabergén pääsiäismunista.
| Peter Carl Fabergé | |
|---|---|
 Peter Carl Fabergé |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. toukokuuta (J: 30. toukokuuta) 1846 Pietari, Venäjän keisarikunta |
| Kuollut | 24. syyskuuta 1920 (74 vuotta) Lausanne, Sveitsi |
| Kansalaisuus | Venäjä |
| Ammatti | kultaseppä |
| Vanhemmat | Gustav Fabergé ja Charlotte Jungstedt |
| Puoliso | Auguste Julie Jacobs ( 1872) (1851–1925) |
| Lapset | Eugen, Agathon, Alexander ja Nicholas Fabergé |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivu | |
Sukutausta muokkaa
Hänen vanhempansa olivat kultaseppä Gustav Fabergé ja tanskalaissyntyinen Charlotte Jungstedt. Hänen isoisänsä oli Peter Fabergé ja suku kuului hugenotteihin, jotka pakenivat Ranskasta niin sanotun Fontainebleaun ediktin ja vainojen vuoksi Saksaan 1600-luvulla. Vuonna 1800 suku muutti Liivinmaahan Venäjän keisarikunnan balttilaiseen provinssiin ja sieltä Peter Fabérge oli muuttanut Viroon Pärnuun, missä Carlin isä Gustav oli syntynyt.
Elämänvaiheita muokkaa
Carl Fabergé syntyi Pietarissa vuonna 1846.[1] Lopetettuaan koulunsa Carl Fabergé meni oppipojaksi isänsä Gustav Fabergén yhtiökumppanille ja työnjohtajalle, suomalaiselle kultaseppä Peter Hiskias Pendinille (Pöntinen).[2] Suoritettuaan kisällin tutkinnon hän teki useita opintomatkoja Englantiin, Italiaan ja Ranskaan opiskellen taiteita ja taloustieteitä.[2][3][4]
Vuonna 1860 Fabergét muuttivat Dresdeniin, Saksaan, jossa Carl opiskeli kultasepäksi.[3] Vastuu yhtiön liiketoiminnasta siirtyi Pendinille.[5] Vuonna 1864 perhe palasi Pietariin, jossa Carl auttoi isäänsä Gustavia perheen liiketoiminnassa. Carl otti vastuun liikkeen johdosta vuonna 1872 ollessaan 26-vuotias, niin että hänen isänsä pystyi jäämään eläkkeelle.[3]
Vuonna 1872 Fabergé avioitui Keisarillisten Huonekaluverstaiden johtajan Gottlieb Jacobsin tyttären Auguste Julie Jacobsin kanssa ja heille syntyi neljä poikaa: Eugen Gottlieb (1874–1960), Agathon Theodor (1876–1951), Alexander Julius (1877–1952) ja Nikolai Leopold (1884–1939), jotka kaikki tulivat aikanaan mukaan isänsä liikkeeseen.
Liiketoiminta muokkaa
Vuodesta 1870 Fabergé vastasi liikkeen toiminnasta ja häntä tuki siinä tehtävässä työnjohtaja Hiskias Pendin kuolemaansa asti, vuoteen 1882. Carl Fabergén nuorempi veli Agathon palasi Dresdenistä ja tuli mukaan yritykseen. Carl ja hänen nuori veljensä Agathon ottivat 1882 osaa Moskovassa pidettyyn panslavistiseen suureen yleisvenäläiseen näyttelyyn voittaen kultamitalin.[6]
Kaksi vuotta myöhemmin keisari Aleksanteri III nimitti Fabergén keisarilliseksi hovihankkijaksi ja tilasi Fabérgelta ensimmäisen kuuluisiksi tulleista pääsiäismunista lahjaksi keisarinnalle 1884.[7] Tämän jälkeen Fabergé teki pääsiäismunan joka vuosi lahjaksi keisarinna Maria Fjodorovnalle. Venäjän syvään juurtuneisiin ortodoksisiin tapoihin kuului antaa lahjaksi munia pääsiäisaamuna ja vaihtaa kolme suudelmaa. Pääsiäispäivä oli koko vuoden suurin juhlapäivä ja muna ylösnousemuksen symbolina kuului siihen oleellisesti.[7]
Keisarillisen Eremitaasin skyyttiläisten kultakorujen kopiot eli mestari Erik Kollinin 1879–1882 valmistama uusarkeologinen 40 korun kokoelma sai Nürnbergin taideteollisuusnäyttelyssä kultamitalin vuonna 1885. Vuonna 1886 Mihail Perchin (Perhin) otettiin Fabérgelle johtavaksi kultaseppämestariksi.[6] Sukutaustaltaan hän kuului suomalaisten lähisukukansaan, lyydiläisiin.[8] Henrik Wigströmistä tuli johtava mestari 1903.
Vuonna 1897 Ruotsin hovi tilasi Fabergéltä esineitä ja muita tuotteita. Vuoden 1900 Maailmannäyttelyssä Pariisissa Fabergé edusti Venäjää ja esitteli tuotteitaan. Fabergén yritys oli Venäjän suurimpia. Yksin Pietarissa työskenteli 500 työntekijää, joista monet olivat suomalaisia. Fabergélla oli myös haarakonttorit Moskovassa, Kiovassa, Odessassa ja Lontoossa. Yritys tuotti 150 000 esinettä vuosina 1882–1917.
Toimiessaan hovihankkijana Fabergé myös lahjoitti Korkeasaaren eläintarhalle tarhan ensimmäisen kamelin vuonna 1900. Kameli kuitenkin menehtyi jo vuonna 1907 syötyään rehun mukana naulan. [9][10][11]
Lokakuun vallankumouksen kaaos vuonna 1917 pakotti Fabergén luopumaan tuotannosta. Hän myi yrityksen osakkeet työntekijöilleen ja pakeni Neuvosto-Venäjältä viimeisellä diplomaattijunalla Riian, Berliinin, Frankfurtin ja Hampurin kautta Wiesbadeniin, Saksaan. Fabergé kuoli kaksi vuotta myöhemmin Bellevue Hotellissa Lausannessa, Sveitsissä. Hänet on haudattu puolisonsa Augustan viereen Cannesiin, Ranskaan.
Eugéne ja Alexander perustivat uudelleen Fabergé-nimisen yrityksen Pariisiin. Agathon pakeni Suomeen Terijoen ja Viipurin kautta. Hän asettui asumaan Kulosaareen Helsinkiin ja opiskeli filateliaa. Hänen poikansa Oleg Fabergé (1923–1993) on kirjoittanut kirjan Muistikuvia isästään ja isoisästään. Agathon, hänen vaimonsa Maria sekä Oleg on haudattu Helsingin ortodoksiselle hautausmaalle. Nikolai oli Englannissa vallankumouksen aikana ja valmistui valokuvaajaksi.
Fabergé ja nykyaika muokkaa
Fabergén pääsiäismunat ovat huutokauppojen halutuimpia myyntituotteita. Muita Fabergén esineitä on yksityisillä keräilijöillä ympäri maailmaa. Esimerkiksi Englannin kuningatar Elisabet II omisti yli 500 Fabergén esinettä ja 3 pääsiäismunaa.[12]
Maria Fjodorovna, Nikolai II:n äiti ja Aleksanteri III:n puoliso otti munia palatsistaan ennen lähtöään Venäjältä. Monet Venäjän aateliset ottivat Fabergén esineitä mukaan, mutta monet jäivät Venäjälle ja ilmaantuivat esiin myöhemmin. Monia esineitä on salakuljetettu Neuvostoliitosta länteen. 1930-luvulla Fabergén esineitä ja keisarillisia pääsiäismunia myytiin ulkomaisissa huutokaupoissa pääoman hankkimiseksi maan teollistamiseksi. Valtion kulttuurihistoriallisen museon kokoelmissa Moskovan Kremlissä on 10 pääsiäismunaa.
Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1991 Fabergén esineitä on myyty uusrikkaille venäläisille. Venäläinen öljypohatta Viktor Vekselberg osti 9 keisarillista pääsiäismunaa vuonna 2004 yhdysvaltalaiselta Forbesin perheeltä.
Lähteet muokkaa
- Carl Fabergé ja hänen aikalaisensa, Näyttelyjulkaisu. Helsinki: A. Tillander, 1980. ISBN 951-99249-6-5.
Viitteet muokkaa
- ↑ a b Russiapedia – Foreigners in Russia: Peter Carl Faberge
- ↑ a b c Tiedon Värikäs Maailma, ETI-GUE, s. 68
- ↑ a b c Carl Fabergé s. 10
- ↑ Fabergén kultaiset vuodet Suomen Kuvalehti. 20.3.2011.
- ↑ Dostojevskin anoppi ja savustettu hanhi Mikkelin seudun kulttuuriperintöohjelma, julkaisu 2. 12.2.2013.
- ↑ a b Carl Fabergé s. 54
- ↑ a b Carl Fabergé s, 11
- ↑ Maailmakuulus juveliir sai lüüdikeelse mälestustahvli Fenno-Ugria. 12.7.2022. Viitattu 14.7.2022. (viroksi)
- ↑ Petteri Ala-Kivimäki HS: Katso vaihtokuvista paikat, joissa Helsinki on kuin 125 vuotta sitten ja lue tarinat Stadin paikoista, jotka eivät ole juuri muuttuneet Helsingin Sanomat. 12.9.2014. Viitattu 2.3.2023.
- ↑ Kameli Korkeasaari. Viitattu 2.3.2023.
- ↑ Tausta | Murkinaa viskistä pumpernikkeliin Helsingin Sanomat. 4.5.2014. Viitattu 2.3.2023.
- ↑ Explore the Royal Collection Online www.rct.uk. Viitattu 13.6.2019.
Kirjallisuutta muokkaa
- Marjo-Riitta Saloniemi (toim.): The era of Fabergé. Tampere: Vapriikki, 2006. ISBN 951-609-292-6.
- Gerard Hill, G. G. Smorodinova, B. L. Ulyanova: Faberge and the Russian Master Goldsmiths. Random House Inc., 2008. ISBN 9780789399700.
- Ulla Tillander-Godenhielm: Fabergé ja hänen suomalaiset mestarinsa. Helsinki: Tammi, 2008. ISBN 978-951-31-4262-9.
- Geza Von Hasberg: Faberge Revealed. Rizzoli International Publications, 2011. ISBN 9780847837380.
- Christopher Forbes (toim.): Masterpieces from the House of Fabergé. New York: Harry N. Abrams, 1984. ISBN 0-8109-0933-2.
- Oleg A. Fabergé: Muistikuvia. Helsinki: Tammi, 1990. ISBN 951-30-9468-5.
- Ulla TIllander-Godenhielm: Fabergén suomalaiset mestarit. Helsinki: Tammi, 2011. ISBN 978-951-31-5878-1.
Aiheesta muualla muokkaa
- Adam Muskin, Peter Carl Fabergé, Russiapedia.rt.com