Periglasiaaliset ilmiöt
Periglasiaaliset ilmiöitä[1] tapahtuu alueilla, jotka jäätyvät ja sulavat kausittain. Alueet ovat useimmiten entisten tai nykyisten jäätiköiden reunoilla. Periglasiaaliset ilmiöt saavat aikaan varsin ainutlaatuisia luonnonmuodostlemia, sillä maisemaan vaikuttavat erilaiset kerrostumiset ja eroosio.[2]
Geologi Walery Łoziński ehdotti 1909 termiä periglasiaalinen tutkittuaan Karpaattien pakkasrapautumista. Sillä alettiin pian viittamaan pleistoseenikauden jäätiköiden edustalla oleviin ympäristöihin. Periglasiaalisia ilmiöitä on sittemmin alettu vittaamaan moniin kylmässä tapahtumiin luonnonilmiöihin, vaikka ne eivät liittyisikään suoraan jäätiköihin.[3]
Periglasiaalisten ympäristöjen yhteinen piirre on ikirouta, jolla viitataan maahan, joka on jäässä vähintään kaksi vuotta putkeen. Ikiroudan ylin kerros on aktiivinen, ja se jäätyy ja sulaa vuodenajasta riippuen. Se myös aiheuttaa pitkälti monet periglasiaaliset pinnanmuodot, koska pintakerrokseen liittyy erilaisia prosesseja, kuten nivaatiota, massaliikuntoja ja routimista.[2]
Periglasiaalisille alueilla maan pinnalle syntyy roudan aiheuttamia niin sanottuja kuviomaita, jotka voivat olla muutaman senttimetrin kokoisista useiden metrien läpimittaisiin muotoihin ja jopa kokonaisia rinteitä tai laaksonpohjia peittäviin jättiläismuodostelmiin. Kuviomaita luokitellaan morfologisesti, sillä samannäköisissä muodostelmissa vaikuttavat keskenään samanlaiset ilmiöt.[1]
Pingot ovat mäkiä, joiden sisuksessa on jäätä. Ne ovat harvinaisia, koska ne vaativat ainutlaatuiset geomorfologiset ja hydrologiset olosuhteet. Jäähän liittyviä pinnanmuodostelmia ovat myös palsat ja turvetasangot. Ikiroudan jään sulaminen puolestaan synnyttää muun muassa sulajärviä ja termokarsteja.[3]
Periglasiaalialueiden rinteillä tunnetaan kaksi erilaista ilmiötä, jotka aiheuttavat maan hidasta valumista. Gelifluktiossa maan pintakerros ylikyllästyy vedellä, minkä seurauksena se menettä kantavuutensa ja alkaa valua märkänä massana. Ryömyilmiössä puolestaan maa valuu joitakin senttejä tai millejä sen kutistuessa sulamisen seurauksena. Routiessa maa puolestaan laajenee.[1]
Katso myös muokkaa
Lähteet muokkaa
- ↑ a b c Kejonen, Aimo: Periglasiaaliset ilmiöt. Teoksessa: Peter Johansson & Raimo Kujansuu (toim.): Pohjois-Suomen maaperä, s. 157–162. Espoo: Geologian Tutkimuskeskus, 2005. teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 19.8.2013). (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b Clark, Alex: Periglacial Landforms AntarcticGlaciers.org. 4.5.2023. Viitattu 19.3.2024. (englanniksi)
- ↑ a b French, Hugh: Periglacial Landform The Canadian Encyclopedia. 4.3.2015. Historica Canada. Viitattu 19.3.2024. (englanniksi)