Per Kirkeby (1. syyskuuta 1938 Kööpenhamina9. toukokuuta 2018 Kööpenhamina[1]) oli tanskalainen akateemikko, kuvataiteilija ja geologi. Hänet tunnettiin myös runoilijana, kirjailijana ja elokuvantekijänä. Kirkeby oli yksi nykypäivän merkittävimpiä tanskalaisia taiteilijoita. Kirkeby asui Kööpenhaminassa, ja lisäksi hänellä oli asunto ja ateljee Læsøn saarella.[2]

Per Kirkebyn tiiliveistos Porin portti vuodelta 1993.

Ura muokkaa

Kirkeby opiskeli 1950-luvun lopulta lähtien geologiaa Kööpenhaminan yliopistossa ja valmistui vuonna 1964. Samaan aikaan hän opiskeli myös vuonna 1962 perustetussa Eks-skolen -nimisessä radikaalissa taidekoulussa, joka oli syntynyt vastalauseena Tanskan kuninkaallisen taideakatemian konservatiiviselle taidekoulutukselle.lähde?

Kirkebyn teoksia on useissa merkittävissä kokoelmissa eri puolilla maailmaa. Niitä on muun muassa Lontoon Tate Galleryssä, New Yorkin Metropolitan-museossa ja Modernin taiteen museossa sekä Pariisin Pompidou-keskuksessa. Hän toimi professorina Karlsruhen taideakatemiassa vuosina 1978–1989 ja Frankfurtin Städelschulessa 1989–2000. Kirkeby oli myös geologina mukana useilla Grönlantiin suuntautuneilla tutkimusretkillä.[2]

Kirjallisuus ja elokuvat muokkaa

Per Kirkeby julkaisi ensimmäisen runoteoksensa vuonna 1965. Kahta vuotta myöhemmin ilmestyi hänen ensimmäinen romaaninsa. Kirkebyn kirjallinen tuotanto käsittää yli 50 teosta, mukana on romaanien ja runoteosten lisäksi myös esseitä sekä taide- ja kuvakirjoja.[2]

Elokuvia Kirkeby ohjasi ja tuotti yli 30. Osa on fiktiivisiä teoksia, mutta hän on tehnyt myös dokumentteja muun muassa matkoiltaan Grönlannista. Mittavin Kirkebyn elokuvaprojekteista oli vuonna 1975 valmistunut viikingeistä kertova Normannerne.[2]

 
Nimetön fresko Tanskan kuninkaallisessa kirjastossa.

Kunnianosoituksia muokkaa

Tanskan akatemian jäsen Kirkeby oli vuodesta 1982 lähtien ja Dannebrogin ritarikunnan jäsen vuodesta 1992. Vuonna 2001 hänelle myönnettiin korkea-arvoinen tanskalainen Ingenio et Arti -kunniamerkki, jota on jaettu vuodesta 1841 lähtien.lähde?

Per Kirkeby sai urallaan myös useita muita eri palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa Prinssi Eugenin mitalin 1990, Henrik Steffens -palkinnon 1996 ja suomalaisen Ars Fennican vuonna 1993.lähde?

Kirkeby Suomessa muokkaa

Suomessa Kirkebyllä oli ensimmäinen näyttely vuonna 1976 helsinkiläisessä Halvat Huvit-galleriassa. Hänen töitään on ollut myös muun muassa Ars 83 -näyttelyssä Ateneumissa sekä Porin taidemuseossa vuonna 1991. Porin näyttely on toistaiseksi ollut kattavin Suomessa järjestetyistä. Hänen teoksiaan on myös Hämeenlinnan taidemuseon kokoelmissa.[2][3]

Porin Eteläpuistossa on Kirkebyn vuonna 1993 valmistunut suuri tiilirakenteinen teos Porin portti. Se on samaa sarjaa kuin esimerkiksi Saksan kansalliskirjaston edustalla Frankfurt am Mainissa sijaitseva veistos.[4]

Lähteet muokkaa

Aiheesta muualla muokkaa

 
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Per Kirkeby