Tämä artikkeli käsittelee nyrkkeilijää. Jalkapalloilija Pentti Rautiaisesta on eri artikkeli.

Pentti Henrik Johannes Rautiainen (28. huhtikuuta 1935 Helsinki26. kesäkuuta 1995 Helsinki[1]) oli suomalainen amatöörinyrkkeilyn EM-mitalisti ja ammattilaisnyrkkeilijä.[2]

Pentti Rautiainen
Henkilötiedot
Koko nimi Pentti Henrik Johannes Rautiainen
Syntynyt28. huhtikuuta 1935
Helsinki
Kuollut26. kesäkuuta 1995 (60 vuotta)
Helsinki
Kansalaisuus Suomi
Nyrkkeilijä
Painoluokka kevytsarja
Kätisyys oikea
Ammattilaistilastot
Ottelut 21
Voitot 17
– tyrmäysvoitot 5
Tappiot 2
Ratkaisemattomat 2
Ei tuomiota/
mitätöity
0
Mitalit
Maa:  Suomi
Miesten nyrkkeily
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Berliini 1955 60 kg

Rautiainen otteli ensimmäisen kerran maaottelussa jo 18-vuotiaana vuonna 1953.[2] Vuoden 1955 EM-kilpailuissa Berliinissä hän saavutti pronssia alle 60-kiloisten sarjassa.[3] Hän voitti avausottelussaan Irlannin Steve Coffeyn 3–0 ja seuraavalla kierroksella Itä-Saksan Hans Liwowskin tyrmäyksellä ensimmäisessä erässä. Välierässä hän hävisi Egyptin Nessim Monstaphalle pistein 3–0.[4] Suomen-mestaruuden Rautiainen voitti 57-kiloisissa vuonna 1953, 60-kiloisissa vuonna 1956 sekä 63,5-kiloisissa vuonna 1957. Hän edusti seuratasolla Viipurin Nyrkkeilijöitä.[2][5]

Rautiainen siirtyi ammattilaiseksi vuonna 1957. Hän otteli ammattilaisena 21 kertaa ja voitti otteluistaan 17, hävisi kaksi ja otteli ratkaisemattoman kahdesti. Myöhemmin hän toimi kehätuomarina, muun muassa raskaan keskisarjan EM-ottelussa Piero del Papa – Conny Velensek vuonna 1971.[2] Hän oli Suomen Ammattinyrkkeilyliiton puheenjohtaja vuosina 1972–1984.[1]

Lähteet muokkaa

  • Rantala, Risto & Siukonen, Markku (toim.): Urheilumme kasvot 4. Oy Scandia Kirjat Ab, 1973.
  • Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
  • Siukonen, Markku: Urheilun vuosikirja 17. Kustannus-Notariaatti Oy, 1996. ISBN 952-5106-00-4.

Viitteet muokkaa

  1. a b Siukonen 1996, s. 127
  2. a b c d Rantala & Siukonen, s. 268
  3. Lounasheimo, s. 758
  4. Lounasheimo, s. 770
  5. Lounasheimo, s. 780–781