Penna Tervo
Penna Tervo (10. marraskuuta 1901 Viipuri – 26. helmikuuta 1956 Tuusula) oli suomalainen pankinjohtaja, kansanedustaja ja ministeri.
| Penna Tervo | |
|---|---|
 |
|
| Suomen valtiovarainministeri | |
|
Kekkosen V hallitus
20.10.1954–26.2.1956 |
|
| Edeltäjä | V. J. Sukselainen |
| Seuraaja | Aarre Simonen |
| Suomen kauppa- ja teollisuusministeri | |
|
Kekkosen II hallitus
17.1.1951–19.9.1951 Kekkosen III hallitus 20.9.1951–8.7.1953 Törngrenin hallitus 5.5.1954–19.10.1954 |
|
| Edeltäjä |
Teuvo Aura Teuvo Aura |
| Seuraaja |
Teuvo Aura Aarre Simonen |
| Kansanedustaja | |
|
6.4.1945–26.2.1956
|
|
| Ryhmä/puolue | Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä |
| Vaalipiiri | Kymen läänin vaalipiiri |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. marraskuuta 1901 Viipuri |
| Kuollut | 26. helmikuuta 1956 (54 vuotta) Tuusula |
| Puoliso |
Elsa Mercedes Angerkoski (1937–) |
| Tiedot | |
| Puolue | SDP |
| Koulutus | ylioppilas (1923) |
Penna Tervo oli koulutukseltaan ylioppilas. Hänet valittiin eduskuntaan sosiaalidemokraattien edustajana Kymen läänin läntisestä vaalipiiristä vuosiksi 1945–1947 ja Kymen läänin vaalipiiristä vuonna 1948. Hän toimi kauppa- ja teollisuusministerinä Kekkosen II ja III hallituksessa vuosina 1951–1953 sekä Törngrenin hallituksessa vuonna 1954. Hän oli valtiovarainministerinä Kekkosen V hallituksessa vuosina 1954–1956.
Niin kutsuttuihin asevelisosialidemokraatteihin kuuluneen Tervon välit hänen pitkäaikaisen ystävänsä, SDP:n puoluesihteerin Väinö Leskisen kanssa katkesivat syksyllä 1952. Sotakorvausten päättymisen kunniaksi Helsingin messuhallissa järjestetyssä juhlassa syyskuussa 1952 Tervo piti puheensa humaltuneena, mitä Leskinen piti skandaalina. Leskinen määräsi Tervon pyytämään tapaamista presidentti J. K. Paasikiveltä ja esittämään tälle eroanomuksensa. Paasikivi ei kuitenkaan myöntänyt Tervolle eroa. Jupakalla oli kauaskantoiset seuraukset, sillä se edesauttoi osaltaan sisäistä hajaannusta SDP:ssä, ammattiyhdistysliikkeessä ja Työväen Urheiluliitossa.[1]
Tervon tapauksesta oli presidentti Paasikiven kanssa käynyt puhumassa myös asian moraalisesta puolesta huolestunut kunnallisneuvos Artturi Hiidenheimo. Paasikivi sanoi, ettei hän voinut erottaa Tervoa, koska hallituksen ja ministerien tulee lain mukaan nauttia eduskunnan eikä tasavallan presidentin luottamusta ja koska Tervolla oli edelleen eduskunnan luottamus.[2]
Tervo kuoli auto-onnettomuudessa Tuusulassa kesken ministeri- ja kansanedustajakautensa. Ministeriä Riihimäeltä Helsinkiin kovalla vauhdilla kuljettanut valtioneuvoston suuri Chevrolet-henkilöauto alkoi heittelehtiä jäisellä tiellä, jolloin vastaan tullut auto törmäsi sen vasempaan takakulmaan. Kaikki autossa olleet putosivat auki sinkoutuneista ovista maantielle, ja pahimmat vammat saanut Tervo kuoli tajuihinsa tulematta matkalla sairaalaan.[3] Onnettomuus oli eräiden salaliittoteorioiden mukaan Neuvostoliiton salaisen poliisin KGB:n järjestämä, ja sen toteuttajaksi on väitetty muun muassa Bodominjärven murhiin liitettyä Hans Assmannia. Onnettomuutta koskeneen arkiston avautuminen alkuvuodesta 2006 ei millään tavalla tukenut murhateorioita.[4]
Tervon on väitetty loikanneen Fagerholmin joukoista Kekkosen leiriin vuoden 1956 presidentinvaalin viimeisellä kierroksella toimiessaan valitsijamiehenä. Muun muassa kauppaneuvos Kalle Kaihari sanoi juuri Tervon antaneen ratkaisevan viimeisen äänen, joka käänsi asetelman Kekkosen hyväksi, ja Tampereen silloisen apulaiskaupunginjohtajan Erkki Lindforsin suostuttelua tärkeimpänä vaikuttimena Tervon äänestyspäätökseen. Kuitenkin esimerkiksi Tervon läheiset kiistävät väitteen.[4][5]
Hän oli vuodesta 1948 lähes ministeriaikaansa Suomen Sosialidemokraatti -lehden päätoimittaja[4] ja järjestötoiminnassa Suomen Työväen Urheiluliiton (TUL) puheenjohtaja vuosina 1955–1956.
Lähteet muokkaa
- ↑ Tuominen, Arvo: Ettei totuus unohtuisi, s. 62–63. Helsinki: Tammi, 1976. ISBN 951-30-3775-4.
- ↑ Yrjö Blomstedt ja Matti Klinge (toim.): Paasikiven päiväkirjat, osa 2, s. 304. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1986. ISBN 951-0-13349-3.
- ↑ Heino, Mikko: Jäinen maantie koitui ministerin kohtaloksi. Ilta-Sanomat 25.2.2017, Plus-liite s. 14. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy.
- ↑ a b c Yle.fi, Mot, käsikirjoitus. Viitattu 26.1.2013.
- ↑ Kalle Kaihari: Ratkaiseva ääni (149–151): jännitysvaalit 1956, s. 111. Toimittanut Raimo Seppälä. Tapiola: Weilin+Göös, 1981.
Aiheesta muualla muokkaa
- Penna Tervo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
- Soikkanen, Hannu: Tervo, Penna (1901–1956). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 9.10.2006 (päivitetty 12.2.2007). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| Edeltäjä: Teuvo Aura Teuvo Aura |
Suomen kauppa- ja teollisuusministeri 1951−1953 1954 |
Seuraaja: Teuvo Aura Aarre Simonen |
| Edeltäjä: V. J. Sukselainen |
Suomen valtiovarainministeri 1954–1956 |
Seuraaja: Aarre Simonen |
- Aatami Hermanni Karvonen (1895–1897)
- Matti Kurikka (1897–1900)
- A. B. Mäkelä (1900–1901)
- Edvard Valpas-Hänninen (1901–1918)
- Matti Paasivuori (1918)
- Hannes Ryömä (1918–1922)
- Johan Fredrik Aalto (1922–1923)
- Anton Huotari (1923–1931)
- Eino Kilpi (1932–1947)
- Unto Varjonen (1947–1948)
- Penna Tervo (1948–1952)
- Atte Pohjanmaa (1952–1968)
- Pauli Burman (1968–1974)
- Aimo Kairamo (1974–1984)
- Seppo Heikki Salonen (1984–1988)
- Jukka Halonen (1988–1997)
- Kari Arola (1997–2006)
- Juha Peltonen (2006–2013)
- Antti Vuorenrinne (2013–2015)
- Mikko Salmi (2015–2019)