Pemba (saari)

saari Tansaniassa

Pemba on saari Intian valtameressä. Se kuuluu Tansanialle ja muodostaa yhdessä Sansibarin pääsaaren kanssa Sansibarin saaret, jotka ovat autonominen osa Tansaniaa. Pemba sijaitsee noin 50 kilometriä pääsaaresta pohjoiseen. Pemba on pääsaarta mäkisempi ja sillä on hedelmällisempi maaperä. Saaren kulttuuri on saanut voimakkaita vaikutteita paitsi Afrikasta, myös Lähi-idästä.

Pemba

Pemban kartta

Sijainti
Korkein kohta
50 m
Pinta-ala
906 km²
Väestö
Asukasluku
406 848
Suurin kaupunki
Kartta

Maantiede muokkaa

 
Pemban hiekkarantoja.
 
Näkymä Chake Chaken kaupungista kohti merta.

Pemba sijaitsee noin 56 kilometriä Tangasta Tansanian rannikolta Intian valtameressä. Pemba on osa Sansibaria, joka puolestaan muodostaa autonomisen osan Tansaniaa. Sansibarin saari sijaitse Pembasta noin 48 kilometriä lounaaseen. Saaren pinta-ala on noin 906 km². Sen pituus on noin 67 kilometriä ja leveys noin 22 kilometriä.[1] Pemban rannikolla on suuri joukko pienempiä saaria.[2] Pemban suurin kaupunki on Wete saaren länsiosassa..[1]

Koska Pemba on ollut pitkään erillään mantereesta, sillä ei tavata erityisen montaa eri eläinlajia. Saarella on neljä kotoperäistälintulajia ja kaksi kotoperäistä lintualalajia. Kaikkiaan eri lintulajeja saarelta tunnetaan 132. Kotoperäisiin alalajeihin lukeutuu myös kaksi käärmettä, kolme liskoa, sekä yksi kotoperäinen sammakkoeläin ja lepakko (Pteropus voelzkow).[2]

Hallinto muokkaa

Saari jakaantuu hallinnollisesti kahteen alueeseen, Etelä- ja Pohjois-Pembaan, ja näistä kumpikin kahteen piirikuntaan.

Pemban väestö ja aluejako[3]
Piirikunta Väkiluku (2012) Alue
Micheweni 103 816 Kaskazini Pemba (Pohjois-Pemba) (211 732)
Wete 107 916 Kaskazini Pemba (Pohjois-Pemba)
Chake Chake 97 249 Kusini Pemba (Etelä-Pemba) (195 116)
Mkoani 97 867 Kusini Pemba (Etelä-Pemba)

Historia muokkaa

 
Vanhan moskeijan rauniot.

Pemban on joskus esitetty olevan antiikin kreikkalaisessa Periplus Maris Erythraei -teoksessa mainittu Menouthias, joskin saman paikan on ehkä useammin arvioitu olevan Sansibar. Alueella alkoi käydä kauppiaita Egyptistä ja Arabian niemimaalta ilmeisesti jo hyvin varhain.[4] Saaren varhaiset asukkaat olivat Afrikan itärannikon bantukansoja.[5]

Saari mainitaan myöhemmissä arabilähteissä. Al-Jahiz puhuu Sansibarin saaresta vuonna 868 tai 869 ja mainitsee samalla Kanbaluksi kutsumansa saaren sen lähettyvillä kuvaillen sen metsiä ja laaksoja. Sansibariin verrattuna Pemba onkin metsäisempi ja kukkulaisempi. Myöhemmin saarta alettiin kutsua arabiaksi nimellä Jazirat al-Khadra[4] tai Jazirat al-Khudrah[1]. Al-Masudi mainitsee vuonna 916 paikalla käydyn kauppaa. Arkeologisissa kaivauksissa vanhimmat löytöpaikat on kuitenkin ajoitettu vasta 900-luvulle.[4] Lopulta saarelle alkoi asettua myös persialaisia ja arabikauppiaita, joiden mukana saapui myös islam. Muuttajat avioituivat paikallisten kanssa ja sulautuivat saaren aikaisempaan väestöön.[5]

Maantieteilijä Yaqut mainitsee Pemban ja sen kaksi kaupunkia nimeltä Mtanby ja Mkanbalu. Kaupungit ovat todennäköisesti saaren nykyiset Mtwambwe ja Mkumbuu. Kaupunkeja johti oma sulttaaninsa. Mtwambwessa tehdyissä kaivauksissa löydettiin esimerkiksi suuri määrä hopeakolikoita, joiden kautta pystyttiin nimeämään 10 paikallista hallitsijaa kolmessa tai neljässä sukupolvessa. Ensimmäiset heistä olivat ilmeisesti nousseet valtaan jo 900-luvulla. Muissa historiallisissa lähteissä heistä ei kuitenkaan puhuta.[4]

Vuonna 1506 alueelle saapuivat portugalilaiset, jotka tekivät Pembasta vasallinsa. Saarelta vietiin riisiä etenkin Mombasaan. Portugalilaisten valta jatkui vuoteen 1695 saakka ja heitä seurasivat Omanin hallitsijat. Omanin ja Sansibarin sulttaani Sayyid Said aloitti mausteneilikan viljelyn Pemballa ja Sansibarilla 1800-luvun alussa. Pian alue olikin maailman suurin mausteneilikan tuotantoalue. Mausteneilikkaa kasvatettiin omanilaisten arabien omistamilla plantaaseilla, joiden työvoimana käytettiin orjia. Mausteneilikan tuotanto kärsi huomattavasti tuhoisassa hurrikaanissa vuonna 1872 ja edelleen orjuuden kieltämisen yhteydessä vuonna 1873.[4] Saari kuuluu silti edelleen mausteneilikan suurimpiin tuotantopaikkoihin.[1]

Väestö muokkaa

 
Katukuvaa Chake Chakessa.

Pemban asukasluku oli Tansanian vuoden 2012 väestönlaskennan mukaan noin 400 000, mikä teki siitä asukasluvulla mitattuna Ungujan jälkeen Sansibarin saariston toiseksi suurimman saaren.[6]

Lähteet muokkaa

  1. a b c d Pemba Island Encyclopaedia Britannica. Viitattu 3.11.2021. (englanniksi)
  2. a b Important Bird Areas factsheet: Pemba Island BirdLife International. Viitattu 3.11.2021. (englanniksi)
  3. Thomas Brinkhoff: Tanzania: Administrative Division citypopulation. Viitattu 18.10.2016.
  4. a b c d e C.E. Bosworth, E. van Donzel, W.P. Heinrichs ja G. Lecomte: Encyclopaedia of Islam, Volume VIII (Ned-Sam), s. 460. BRILL, 1998. ISBN 9789004098343. (englanniksi)
  5. a b Willie F. Page ja R. Hunt Davis, Jr.: Encyclopedia of African History and Culture, s. 179. vol. II. , 2005. ISBN 0-8160-5270-0. (englanniksi)
  6. Zanzibar Sees a Slight Decline in Poverty Except for Pemba The World Bank. Viitattu 3.11.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla muokkaa