Paulo Gazzaniga

argentiinalainen jalkapalloilija

Paulo Dino Gazzaniga (s. 2. tammikuuta 1992 Murphy, Argentiina) on argentiinalainen jalkapalloilija. Hän on pelipaikaltaan maalivahti ja pituudeltaan 196-senttimetrinen. Gazzaniga edustaa Espanjan La Ligassa pelaavaa Gironaa lainalla englantilaisseura Fulhamista.[1]

Paulo Gazzaniga vuonna 2015.

Gazzaniga on edustanut liigauransa alkupuolella Gillinghamia, Southamptonia ja espanjalaista Rayo Vallecanoa.[1] Hän siirtyi Southamptonista Tottenham Hotspuriin 3,15 miljoonalla eurolla elokuussa 2017. Hän pelasi Southamptonissa 21 valioliigaottelua[1]. Tottenhamissa hän pelasi ensimmäisellä kaudellaan yhden ja toisella kaudellaan kolme valioliigaottelua[1]. Jälkimmäisellä kaudella hän pelasi myös viisi ottelua liigacupissa, kaksi FA Cupissa ja yhden Mestarien liigassa[1]. Kaudella 2019–2020 Gazzaniga pääsi pelaamaan Valioliigassa ykkösmaalivahti Hugo Llorisin loukkaannuttua ja jouduttua pidemmäksi aikaa pois peleistä[2]. Gazzaniga pelasi kauden aikana 18 valioliigaottelua, kolme englantilaisten cupkilpailujen ottelua ja neljä Mestarien liigan ottelua[1]. Helmi-kesäkuussa 2021 hän oli lainassa espanjalaisjoukkue Elchessä ja pelasi La Ligassa kahdeksan ottelua[1].

Gazzaniga siirtyi kesällä 2021 Fulhamiin, jossa hän pelasi kaudella 2021–2022 mestaruussarjassa 13 ottelua aloitettuaan kauden ykkösmaalivahtina mutta jäätyään sittemmin vaihtopenkille. Syyskuun 2022 alussa hän siirtyi lainalle espanjalaisseura Gironaan, jossa hän nousi pelaavaksi maalivahdiksi lokakuun loppupuolella.[1]

Lähteet muokkaa

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.