Parrhasios (Παρράσιος) oli yksi Antiikin Kreikan arvostetuimmista taidemaalareista. Hänen oletetaan työskennelleen ennen vuotta 399 eaa.

Plinius vanhemman mukaan Parrhasios olisi kilpaillut Zeuksiksen kanssa siitä, kumpi on parempi taiteilija. Zeuksis maalasi viinirypäleitä, jotka olivat niin aidon näköisiä, että linnut tulivat nokkimaan niitä. Zeuksis pyysi Parrhasiosta ottamaan verhon pois oman maalauksensa päältä, mutta joutui huomaamaan, että Parrhasios oli maalannut juuri tuon verhon maalaus, Zeuksis joutui tunnustamaan tappionsa. Hänen teoksensa oli kyllä hämännyt lintujen silmiä, mutta Parrhasioksen teos oli hämännyt itse Zeuksista.

Parrhasiosta arvostettiin maalarien parhaimmistoon kuuluvana. Varsinkin hänen ääriviivojen piirustustaitoaan ylistettiin. Monia hänen puulle tai pergamentille tekemiään piirustuksia säilytettiin ja arvostettiin esimerkkeinä, joita myöhemmät taiteilijat tutkivat opiskelumielessä. Hän saavutti ensimmäisenä taidon kuvata figuurinsa niin, että ne kohosivat taustasta.

Hänen maalauksensa kuvasivat enimmäkseen mytologisia kohtauksia, joskin hän maalasi huvin vuoksi myös rivoja aiheita. Maalaus Demoksesta oli erityisen kuuluisa.